Kontiolahti-Nilsiän
Nujakka 4.10.2008
Lue
lisää..
Jani Säisä
Riennosta Kontiolahden Iskuun
Keväällä
ykkössarjan nousukarsinnat väliin jättänyt
Kontiolahden Isku valmistautuu hyvillä mielin
ensi kauteen. Isku saa riveihinsä todellisen
pelimiehen, kun viime kaudella Riennon liigamiehistössä
pelannut 29-vuotias hakkuri Jani Säisä siirtyy
Ko-Iskuun. Säisällä on pääsarjakokemusta
myös Muuramen Lentopallosta ja Pielaveden Sammosta.
Tällä hetkellä Beach
volleyn Suomen huippuihin kuuluva Säisä
liittyy joukkueen vahvuuteen elokuussa, kun Beach
Volleyn Pro Tour päättyy. "Liigassa
pelaaminen päättyy osaltani ajankäytön
vuoksi; perhe ja työt vievät enemmän
aikaa, joten pelaaminen mestaruussarjassa on mahdotonta."
Säisä kertoo. "Treeni-into ole ei ole
kuitenkaan kadonnut sarjatason vaihtumisen vuoksi.
Kontiolahdella on
mukava porukka ympärillä, hyvät treenit
ja harjoitusolosuhteet." Rantasalmelta tavoitettu
Säisä toteaa.
Uusina
pelaajina Kontiolahdella nähdään myös
Pyhäselän Urheilijoiden kokenut yleispelaaja
Thomas Heiskanen, Liperi Volleystä siirtyvä
passari Antti Kuittinen ja yleispelaaja Janne Korkalainen
Mutalan Riennosta. Valmennuksesta vastaa mm. Prihoja
SM-liigassa luotsannut Ari Eronen. Miesten kakkossarjan
Savo-Karjalan lohkossa pelaavalla Iskulla on 11 pelaajasopimusta.
Viime kauden joukkueesta jatkavat Joni Vänskä,
Sami Kolehmainen, Timo Hartikainen, Toni Karttunen,
Juha Timonen, Eero Kettunen ja Kari Rissanen. Ennen
sarjakauden alkamista Isku pelaa muutaman harjoitusottelun
ykkössarjaan valmistautuvaa Enonkosken Pyrintöä
vastaan, osallistuu savonlinnan turnaukseen elokuussa
ja lentopallon Suomen Cuppiin syyskuussa. Miesten
kakkossarja starttaa lokakuun alussa.
Kontiolahden
Iskun pelaajat kaudella 2008-2009
Timo Hartikainen
Janne Korkalainen
Antti Kuittinen
Thomas Heiskanen
Jani Säisä
Sami Kolehmainen
Kari Rissanen
Toni Karttunen
Joni Vänskä
Juha Timonen
Valmentaja: Ari Eronen
Kausi
2007 - 2008
Kausi
2004 - 2005