Taika syntyi talvipakkasilla, 26.1.2009, Espoossa, ja
muutti meille kahdeksanviikkoisena pikkuruisena
punanenäisenä vauvana.
Taika on omien polkujensa tallaaja,
joka viihtyy yksikseen omien touhujensa parissa. Sisällä se on hyvin
hellyydenkipeä ja seurallinen, mutta ulkona se muuttuu metsästäjäksi, joka
katoaa omiin seikkailuihinsa. Se on hyvin kiltti ja melko tottelevainenkin,
mutta sen muisti on kovin lyhyt, eikä se malta keskittyä.
Pienenä Taika inhosi sadetta ja
pakkasta, mutta nykyisin se ei juuri välitä, minkälainen sää ulkona on.
Kovimmatkaan pakkaset ja syvimmätkään kinokset eivät saa sitä jättäytymään
sisälle, mutta saavat sen pysymään paremmin lähietäisyydellä, mikä suo sille
talvista vapautta. On ihanaa seurata sen vapaita leikkejä Hallan kanssa, kun
ne kirmaavat lumi pölisten pitkin
peltoja, metsäpolkuja ja hiekkakuopan jyrkkiä rinteitä.
Sen sijaan kesäaikaan Taikan
irtipitäminen on muuttunut lähes mahdottomaksi. Se saattaa hyvinkin pysyä
pihassa leikkimässä, mutta aivan yhtä hyvin se saattaa pyyhältää täyttä
laukkaa omille teilleen. Pahimmillaan se viipyy retkillään aamusta iltaan
saakka.