|
|
|
|
|
Otteluraportit
VarTa – KLC 8-7 (3-2, 4-2, 1-3) KLC:n tappioputki venähti jo neljän ottelun mittaiseksi, kun varkautelainen VarTa kaatoi polvijärveläiset kotonaan lukemin 8-7. Joukkueet olivat ennen kohtaamista sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla 8 ja 9, joten mielenkiintoista kamppailua odotettiin. KLC tarvitsi ottelusta kipeästi voittoa, koska karsintaviiva alkoi olla jo uhkaavan lähellä iisalmelaisen FBI:n hengittäessä niskaan vain kahden pisteen päässä. KLC lähti otteluun kolmella hyökkäysketjulla ja viidellä puolustajalla, joten pelaajamateriaalin puutetta ei ainakaan voitu syyttää. Ottelu alkoi polvijärveläisten kannalta karmaisevasti. Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana VarTa oli karannut jo kolmen maalin johtoasemaan, ja KLC:n valmentaja Heikki Rummukainen joutui ottamaan aikalisän rauhoittaakseen tilannetta. Erän loppupuolella polvijärveläiset saivat pelin juonesta hieman paremmin kiinni ja ylivoimalla ajassa 16:50 Toni Vainikainen ohitti kanttilaukauksellaan VarTa:n maalivahti Mika Kauton. Erän loppupuolella Henri Åke kavensi vielä tilanteeksi 3-2 ja kaikki näytti ainakin hetken valoisammalta. 20 sekuntia ennen erän päättymistä VarTa:n Timo Tuovinen sai 2 minuutin rangaistuksen työntämisestä, mutta enempää osumia ensimmäisessä erässä ei kuitenkaan nähty. Toisen erän KLC pääsi aloittamaan ylivoimalla, ja se tuottikin pian tulosta, kun jo kertaalleen maalannut Toni Vainikainen upotti illan toisen osumansa Markus Mertasen syötöstä. Vain minuutti maalin jälkeen VarTa pääsi testaamaan ylivoimansa toimivuutta Eetu Mutasen saatua rangaistuksen mailaan lyömisestä. Pitkään ei varkautelaisten tarvinnut ylivoimaa jauhaa, kun pehmeäkätisen Perttu Kankkusen laukaus alamiehen paikalta painui ohi Mika Wolffin. Toisen erän ensimmäisellä kymmenminuuttisella varkautelaiset lisäsivät johtoaan vielä kahdella maalilla ja tilanne alkoi olla polvijärveläisten kannalta tukala. KLC siirtyi pian maalien jälkeen kahden kentän peluutukseen, ja 35 minuutin kohdalla Samu Raatikaisen onnistuikin maalinteossa Henri Åken syötöstä. Ennen toisen erän loppua VarTa kasvatti ylivoimalla johtoaan jälleen kolmeen maaliin Jarkko Kuninkaan istuessa jäähyaitiossa epäselvän rangaistuksen päätteeksi. KLC:n ahdinkoa lisäsi entisestään Henri Åken erä lopussa saatu rangaistuksen työntämisestä. Toiselle erätauolle siirryttiin VarTan johtaessa 7-4. Kolmanteen erään KLC vaihtoi maalivahtia, ja nuoremman polven edustaja Anssi Pappinen joutuikin heti erän alkuun kovaan paikkaan VarTan ylivoiman vuoksi. Polvijärveläisten onneksi varkautelaiset eivät saaneet ylivoimalla maalia aikaan, ja kaikki oli vielä mahdollista. Tutkapari Raatikainen – Åke löysikin jälleen toisensa, kun Samu Raatikaisen tarkka laukaus löysi tiensä Kauton ohi. Pitkään KLC ei kuitenkaan saanut hyvän olon tunteessaan leijua, kun VarTa oli taas pahanteossa polvijärveläisten päädyssä ja tilanne oli jo 8-5. Pian maalin jälkeen VarTan Joonas Väistölä passitettiin viiden minuutin rangaistukselle työntämisestä, ja KLC:lle tarjottiin vielä mahdollisuus päästä peliin mukaan. Rangaistuksen aikana polvijärveläiset saivat aikaan kaksi kavennusmaalia: tekijöinä olivat kauden ensimmäisen maalinsa tehnyt Tuomas Väänänen ja hattutempun kiertolaukauksella viimeistellyt Toni Vainikainen. Tämän enempää osumia ei erässä tai ottelussa kuitenkaan enää nähty, joten täydet pisteet jäivät Varkauteen lukemin 8-7. Erän loppupolella maalin viimeistellyt Tuomas Väänänen sai vielä kahden minuutin rangaistuksen mailaan lyömisestä, mutta se ei enää ketään auttanut. KLC pelasi ajoittain hyvää salibandyä, mutta kokonaisuudessaan liian epätasainen suoritus ei tällä kertaa riittänyt voittoon. Oman maalineduspelaamisen suhteen oltiin varsinkin ottelun alkupuolella liian lepsuja, ja VarTa pääsi rokottamaan näistä tärkeitä maaleja. Pienenä positiivisena asiana KLC:n ylivoima oli tässä ottelussa hieman aikaisempia pelejä toimivampaa, yhteensä polvijärveläiset tekivät ylivoimalla neljä maalia. Häviö merkitsee polvijärveläisille sitä, että kauden kolme viimeistä sarjaottelua ovat tärkeääkin tärkeämpiä. Vastukset eivät ole kaikista helpoimpia: Salpa, Pisaba ja KSS Savo, mutta parhaimmillaan polvijärveläiset ovat kuitenkin näyttäneet, että mikä tahansa sarjan joukkue on voitettavissa. Seuraavan kerran KLC pelaa 25.2. Polvijärvellä, kun vastaan asettuu Salpa.
Näkemyksen ottelusta kirjoitti #30.
KLC – FBI 5-1 (0-0, 3-0, 2-1)
Vuoden 2011 toisessa kotiottelussaan KLC sai vastaansa iisalmelaisen FBI:n, joka on kauden kuluessa päässyt hyvään pelivireeseen kukistamalla mm. Pisaban vieraissa. Voitto on hatunnoston arvoinen suoritus, koska ainakaan allekirjoittaneelle ei tule hetkeen mieleen Pieksämäen reissua, jolta olisi lähdetty pisteiden kera kotiin. Varjoja polvijärveläisten iltaan toivat myös monen avainpelaajan poissaolot, minkä lisäksi Mikko Hallikaisen viime hetken poisjäänti muutti ketjukoostumuksia. Ennen peliä pukukopissa korostuivat tutut teemat: pelin voittaa se joukkue, jolla on tahtoa ja halua voittamiseen. Kahden ketjun peluutukseen joutumisesta huolimatta peliin lähdettiin kovalla karvauksella. Polvijärveläiset saivat hyvän alun otteluun. Pallo pysyi pääasiassa KLC:n hallussa ja hyviä maalipaikkoja luotiin iisalmelaisten päätyyn. Kymmenen minuutin pelin jälkeen päästiin kokeilemaan ylivoimaa FBI:n Tero Haverisen saatua rangaistuksen korkeasta mailasta - maalinteossa kuitenkaan onnistumatta. Erän loppupuolella KLC:n Samu Raatikainen hankki polvijärveläisille rangaistuslaukauksen, mutta valitettavasti FBI:n Jani Raisio veti tällä kertaa pidemmän korren harhautusyrityksen jäätyä torsoksi. Tilanteesta seuranneella ylivoimalla KLC oli tutun tehoton, ja erätauolle lähdettiin tasatilanteesta 0-0. Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan KLC:ltä hyvä, ainoastaan maalit jäivät puuttumaan. Toiseen erään KLC sai unelma-alun, kun iisalmelaiset lahjoittivat ilmaiseksi pallon maalin edessä odottaneelle Pekka Penttiselle, joka ei erehtynyt maalinteossa. Penttinen harhautti kylmästi Raision, joka ei liukkaasta maalinedustasta huolimatta ehtinyt liukua torjuntaan. Muuten toisen erän alkupuoli oli polvijärveläisiltä selvästi ensimmäistä erää huonompi, ja peli aaltoili päästä päähän ilman näyttäviä syöttökuvioita, joihin KLC:n peleissä on yleensä totuttu. Toista erää oli ehtinyt kulua vain reilut viisi minuuttia, kun iisalmelaisten alivoiman kestävyyttä päästiin testaamaan kolmatta kertaa FBI:n Teemu Viion rangaistuksen myötä. Huonoista laukauksista ja ”kaverisyötöistä” huolimatta ylivoimalla ei saatu tulosta aikaan. Helpotusta KLC:n tilanteeseen toi vihdoin erän puolessa välissä verkkoa heiluttanut Toni Vainikainen, jonka yläkulmalaukaus oli vähintäänkin liigatasoa. Ensimmäisessä erässä rangaistuslaukauksen tuhrinut Samu Raatikainen sai myös erän loppupuolella onnistumisensa: iisalmelaisen mailaviidakon läpi tiensä löytänyt Raatikainen nosti pallon ohi Jani Raision, ja yleisö kiitti. Erän loppupuolella polvijärveläiset saivat alkuerän tahmailun jälkeen pelin juonesta paremmin kiinni, ja palloa liikuteltiin paikoin onnistuneesti mieheltä toiselle. Osumia toisessa erässä ei kuitenkaan enempää nähty, joten erätauolle lähdettiin KLC:n johtaessa 3-0. Kolmannen erän alkuun polvijärveläiset saivat hankittua jo neljännen ylivoimansa, mutta valitettavasti loppu ei ole historiaa. Iisalmelaisten maaliverkkoa päästiin kuitenkin heiluttamaan tasakentällisin jo alkuerästä, kun hienon syöttökuvion päätteeksi maalin eteen jätetty Eetu Mutanen tälläsi pallon ohi maalin edessä liukastelleen Raision. Erän kuluessa alkoi näkyä KLC:n kahden kentän peluutus, ja pelaajien väsymys näkyi erityisesti tilannekovuudessa. Ajassa 51:50 FBI:n Olli Karppinen hankki itselleen kahden minuutin jäähyn, ja peliä päästiin jauhamaan jälleen iisalmelaisten päädyssä. Jokunen laukauskin saatettiin saada maalille asti. Vajaa kaksi minuuttia ennen erän loppua iisalmelaiset onnistuivat vihdoin maalinteossa, ja Pauli Aaltokoski kavensi tilanteeksi 4-1. FBI otti pian tilanteen jälkeen aikalisän, jonka tulokset jäivät tässä ottelussa näkemättä. Näkemyksellisiä syöttöjä pitkin kautta tarjoillut Tuomas Väänänen vapautti vielä aivan erän lopussa maalintekoon kaksi maalia kovalla työllä ansainneen Pekka Penttisen, joka sinetöi tyhjään maaliin KLC:n 5-1 voiton. Summa summarum: hyvä peli KLC:ltä ja ehdottoman tärkeät pisteet loppukauden kannalta. Poissaolot eivät masentaneet joukkuetta, vaan kentällä olevat pelaajat täyttivät tonttinsa hyvin ja pelasivat ennen kaikkea joukkueena. Ainoana suurempana miinuksena oli ylivoiman tehottomuus, johon saadaan toivottavasti parannusta tulevissa otteluissa. Raportoijana tällä kertaa #30
Coach Team – KLC 7 – 5 (4-2, 2-2, 1-1)
Seuraava tarina perustuu pääosin tositapahtumiin. Kertomusta on kevyesti väritetty ja käytetty taiteellista vapautta, että tarina kuulostaisi juuri niin tylsältä kuin se todellisuudessa oli.
KLC:n perjantai-illan matka hämärässä kohti Juukaa ei alkanut valoisasti. Coach Teamin katala juoni usuttaa paikalliset hirvet vierasjoukkueen autosaattueen kimppuun toimi niin musertavasti kuin saattoi odottaa – valmentaja-Rummukaisen ”Punainen paholainen” otti nokkapokkaa hirven kanssa ja tulos oli odotettu. Kyseinen hirvi vei taistelussa voiton ja pakeni raukkamaisesti paikalta, mutta onneksi henkilövahingoilta säästyttiin. KLC:n valmistautuminen otteluun alkoi siis parhaalla mahdollisella tavalla, kun ensimmäisenä ongelmana oli saada kaikki pelimiehet paikalle… Koko KLC:n poppoo saatiin vastoinkäymisistä huolimatta ajoissa paikalle ja pelin alkuminuutit näyttivät lupaavilta, mutta juukalaiset pääsivät rankaisemaan ensimmäisenä jo kolmen minuutin jälkeen. KLC vastasi tekemällä kahden minuutin sisään kaksi osumaa. Ensimmäisenä maaliverkkoa pullotti huippuvireeseen viime peleissä päässyt taikuri-Penttinen, joka Simo Hyvärisen kanssa aikansa syöteltyään sijoitti pallon rystyltä takakulmaan. Johtomaalista vastasi ikitaistelija-Koivisto, mutta ”Tipin” maalista ei löydy tälläkään kertaa muistikuvia. Koska illan taistelu ei tiettävästi ollut viikonlopun TV-pelinä, emme ehkä enää koskaan pysty selvittämään kuinka se pallo tällä kertaa löysi tiensä ohi huippupelin pelanneen Eetu Gröhnin. Mitä pidemmälle pelissä edettiin, sitä selvemmin karu totuus alkoi paljastua. Juuan liikuntahallin vieras parketti tuotti polvijärveläisille ongelmia – pallot pomppivat väärään suuntaan, jalat olivat kentässä kuin liisteriä ja kulmapistekin oli aivan liian lähellä laitaa. Vanha tuttu sanonta ”oma parketti mansikka, muu parketti mustikka” sopi iltaan liiankin hyvin, kun omaan rakkaaseen luistinrataansa tottuneet KLC:n kermaperseet saivat loppujen lopuksi harvan asian onnistumaan vieraalla maaperällä. Se on se samperin parketti kun ei onnistu! Juukalaisten tasoitusmaalia edelsi tiettävästi ainakin mustan kissan tien ylittäminen, peilin särkyminen sekä tikapuiden alta käveleminen. Puolustajan lavasta lähtenyt avaus osui käsittämättömästi Coach-kippari Ruotsalaisen johonkin ulokkeeseen (maila, jalka, mikälie) ja kimposi pinkiponki-tyyppisesti suoraan ohi hölmistyneen Wolferin. Sen jälkeen käsikirjoituksesta löytyi Coach Teamin parhaana palkitun Paavo Huiskon yksilösuoritusmaali sekä Toni Saarelaisen pienestä kulmasta lähtenyt ylivoimaosuma. Jälkimmäisessä tilanteessa jäähyllä istui Pekka Penttinen, joka oli istunnolle kieltämättä heppoisin perustein lähetetty. Kahden metrin päähän sijoittunut tuomari #1 näytti selkeästi ettei tilanteessa ollut mitään, mutta kaukaa horisontista tilannetta seurannut tuomari #2 näki tilanteessa jäähyn arvoisen rikkeen. KLC-leirissä riitti pelin aikana purnattavaa (syystä, tietenkin), mutta eipä kotijoukkueen vaihtoaitiosta kantautuneista älämölöistä päätellen juukalaisetkaan tainneet täysin tyytyväisiä tuomariparin toimintaan olla. Toisen erän alkuun Rummukainen yritti herätellä väsyneen oloista KLC-porukkaa ja vaihtoi maalille Anssi Pappisen, joka palkittiin lopulta joukkueen parhaana. Vaikka Anssi ottikin maalilla muutaman makean oloisen kopin, ei se KLC:tä voittoon asti valitettavasti siivittänyt. Toisen erän alku oli selkeää KLC:n hallintaa ja kaksinkamppailutkin menivät vierasjoukkueelle, mutta siitäkin huolimatta Coach Team lisäsi pelin puolivaiheilla johtonsa jo 5-2:een, kun yli suuntautunut laukaus kimposi maalin edessä päivystäneen Coach-pelurin rinnasta verkkoon. Tilannetta edelsi Paavo Huiskon näppärä yksilösuoritus sekä nappiin mennyt ohilaukaus. KLC:n komeimmasta osumasta vastasi tällä kertaa pakin paikalle arvottu Eetu Mutanen, joka heitti pitkään mukana kulkeneet kiikarit kaivoon ja iski komealla nousullaan pallon yläkulmaan. KLC:n kiri näytti kuitenkin taas tyrehtyvän kun Petri Ruotsalainen iski illan toisen osumansa, Toni Saarelaisen tarjoillessa ns. perinteiset juukalaiset – pallo maalin takaa maalin takakulmalle ja pallo verkkoon. Valoa tunnelin päähän toi vielä Toni ”Kapu” Vainikainen hienolla alivoimaosumallaan, mutta kahta maalia lähemmäksi ei juukalaisia enää päästy. Syötön maaliin tarjosi Samu Raatikainen, joka taisteli pallon kulmasta itselleen ja jatkoi syöttöpinnalla pisteputkeaan. KLC:n yritys ei tuottanut toivottua tulosta kolmannessakaan erässä ja selkärangan palasia alkoi jo katkeilla, kun löysin perustein annetun ylivoiman aikana Joni Kortelainen iski tilanteeksi 7-4. KLC:n muukalaislegioonan uusin vahvistus Jaakko Sariola pääsi vielä lopuksi tälläämään reboundista avausosumansa, mutta siihen ilonaiheet jäivätkin. Paremmalla asenteella pelannut Coach Team piti pisteet kotonaan ja KLC:n oli aika poistua hallilta harmittava tappio niskassaan. Lähes 200-päisen yleisön edessä pelaaminen oli varmasti tälläkin kertaa kaikille kentällä olleille mieluisaa, mutta harmittamaan kuitenkin jäi, ettei katsojille pystytty näyttämään parasta KLC:tä. Siellä se voitto olisi ollut kun sen vain olisi ottanut, mutta tällä kertaa ei KLC:n otteista sitä jotakin löytynyt. Seuraavan kerran KLC:lle siunaantuu kasvojen pesun paikka ensi perjantaina, kun kotiluolaan saapuu FBI Iisalmesta.
- #25, epätodellisia nillinnillin-kertomuksia jo vuodesta -85
15.1.2011 KLC-LeBa 7-5 Stupid is as stupid does eli tyhmästä päästä rangaistaan. Salibandykiimassa annettu lupaus otteluraportista voiton tapauksessa johtaa nyt siihen, että raportointikynä kaivetaan syvältä naflaliinista ja KLC:n sivuillekin tulee hetkellisesti elämää. Perjantai-illan klassikko-otteluna oli tällä kertaa KLC – LeBa-96, joka kutkuttavien vaiheiden jälkeen päättyi KLC:n ansaittuun 7-5 voittoon. Lebalaiset saattoivat olla ottelussa hieman hallitsevampi osapuoli, mutta KLC-pelureiden viimeistely oli rautaa ja yleensä enemmän maaleja tehnyt joukkue vie pisteet mukanaan. Edellisen viikon katastrofaalisesta Veikkolandia-vierailusta oli otettu opiksi ja kotijoukkue palasi omalle tasolleen. Kadonneen asenteen metsästys oli viikon aikana tuottanut tulosta ja kentällä väännettiinkin jokaisesta pallosta tuumaakaan periksi antamatta. Alkuverryttelyn lämmittelypainitkaan eivät siis menneet tällä kertaa hukkaan. Loppujen lopuksi, Polvijärven parketilla nähtiin pitkään aikaan parasta viihdettä jostain salibandyn ja sählyn rajamaastosta ja illan kruunasivat komeat yksilösuoritukset. Koventunut harjoittelu näkyi pelissä ja valmennusjohdon uudet niksit purivat heti ottelun alussa, kun hereillä ollut kotijoukkue ulotti karvauksensa aina päätylaitoihin asti 110 lasissa ja hetkellisesti vaikutti siltä, etteivät lehmolaiset tienneet mikä heihin osui. KLC pääsikin jo vajaan parin minuutin pelin jälkeen pyörittämään ylivoimamyllyään, tällä kertaa kuitenkin tuloksetta. Maalinteon aloitti LeBan Petteri Halonen, joka poikkisyötöstä pääsi niittaaman pallon takakulmaan. Pitkään näytti, että maali jää erän ainoaksi, mutta vain puoli minuuttia ennen erän loppua KLC sai tasoitusmaalin. Hallittu flipperipallo johti lopulta siihen, että Pekka Penttinen oli pallon kanssa yksin maalin edessä ja pienen mietinnän jälkeen ”Pentti” veivasi pallon vastustamattomasti ohi LeBa-vahti Voutilaisen. ”Eipä oo maalinteko tuntunu pitkään aikaan näin hyvältä”, tokaisi hän maalin jälkeen ja koko joukkue jäikin odottamaan, mitä temppuja Pentillä oli tarjolla toiseen erään. Toisessa erässä taikuri-Penttinen jatkoi siitä mihin edellisessä erässä jäi ja vain 42 sekunnin jälkeen KLC siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon. Komea kulmanousu päättyi kaukalopallomaiseen rystylämäriin, joka löysi tiensä aina yläkulmaan asti. Maali oli kiistatta hienoin mitä Polvijärven vapaa-aikatalolla on viime kuukausina nähty, niin koskettavan kaunis osuma, että isolle miehellekin meinasi oikein kyynel tulla silmään. Huumaa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun vain minuuttia myöhemmin vierasjoukkueen Juho Koskimies pääsi tasoittamaan. Toisen erän alkupuolisko oli paremmin polvijärveläisten hallussa ja KLC:n Timo-Tuomas Koivisto veikin joukkueen johtoon reilun 25 minuutin pelin jälkeen. Muistikuvia kyseisestä maalista ei löydy, mutta mikäli ”Tipin” omia kertomuksia on uskominen, oli kyseessä vähintäänkin MM-tason maali. Maali-iloittelua jatkettiin sitten ylivoimalla, kun yksinkertaisen vaparikuvion päätteeksi Samu Raatikainen passasi Niko Tiilikaisen maalipaikkaan. Laukaus oli tutun surkuhupaisa, mutta tyhjään maaliin onneksi riittää huonompikin raapaisu. Vain minuuttia myöhemmin onnistui vielä KLC:n sisäisen pistepörssin kakkonen Raatikainen, joka keräsi ottelussa kiitettävät 2+1 tehot. KLC siirtyi siis ajassa 27.22 johtoon 5-2 ja samalla LeBan maalille asteli onneaan kokeilemaan Jarmo Väyrynen. Vain yhdeksän sekuntia myöhemmin sai KLC:n Henri Åke kaksinkamppailutilanteessa erittäin heppoisen jäähyn. Tilannetta ei yhtään auttanut, että reilu minuutti myöhemmin juttukaveriksi jäähypenkille komennettiin Pekka ”Enon pommikone” Penttinen, jonka avoparkettitaklaus jätti hetkeksi LeBa-soturin keräilemään kamppeitaan. KLC ei kahden miehen alivoimalla voinut mitään, kun jo etukäteen mainostettu Jussi Tahvanainen tarkalla laukauksellaan pisti pallon verkkoon. LeBan takaa-ajo sai jatkoa, kun muutamaa minuuttia myöhemmin kulmasta lähtenyt syöttö meni hämmästyttävästi läpi ainakin kolmesta KLC-mailasta ja maalin edessä päivystänyt ikiliikkuja-Tikkanen pääsi iskemään pallon tyhjiin. Siihen loppuivat toisen erän maalit, vaikka paikkoja olisi molemmilla joukkueilla ollut enempäänkin. Kolmas erä alkoi KLC:n kannalta murheellisesti, kun huippupelin pelanneelle Mika Wolffille sattui maalitolppien välissä hetkellinen toimintahäiriö ja keskikentältä lähtenyt heppoinen kuti kimposi käsien kautta verkkoon. Alkoi taas vaikuttaa siltä, että pelihän menee jännäksi. Tasapelitilanne ei kuitenkaan näyttänyt tyydyttävän kumpaakaan joukkuetta vaan pelissä mentiin hirveällä draivilla päädystä päätyyn. Ottelu oli tähänkin asti ollut kokonaisuudessaan armotonta vääntämistä ja kontakteja riitti puoleen jos toiseen, mutta törkeyksiltä onneksi vältyttiin. Samaa puurtamista jatkettiin vielä tovi, kunnes valokeilaan nousi ihmiskuulan lailla pelaajia kumoon pelin aikana pistänyt Henri Åke, joka kruunasi iltansa tarkalla laukauksella ajassa 53.30. LeBa oli maalin jälkeen jälleen hallitsevampi osapuoli, mutta kun maalinteko ei heille maittanut, niin SAMUUU Raatikainen huudatti kotiyleisöä vielä kertaalleen. Loistavan esityön teki maaliin Niko Kekkonen, joka kerran kiellon päälle spurttasi omalta alueelta vastustajan päätyyn ja kaikkien odottaman rystylämärin sijaan pistikin rystysyötön maalin eteen, jonka ”Samuel” hallitusti ohjasi maaliin asti. LeBa pyöritti vielä peliä ilman maalivahtia, mutta uusittu valmennus ei kuitenkaan tällä kertaa löytänyt poppakonsteja KLC-puolustuksen läpäisemiseen. Lähimpänä maalintekoa oli lopussa KLC:n Ilari Havukainen, jonka maila oli valitettavasti sentin liian lyhyt että hän olisi yltänyt kurottaa pallon tyhjään maaliin. Päätössummerin soidessa tulostaululla, joka on kauden ajan toiminut yhtä luotettavasti kuin VR:n junat, komeili loppulukemat 7-5 ja hetkellisesti desibelimittarit hajottanut kotiyleisö sai kaipaamansa lopputuloksen. Erityismaininta ottelusta menee oman pään pelaajille eli Wolferille – joka jälleen näytti miksi hän liioittelematta on yksi sarjan parhaita maalivahteja – sekä koko puolustuskalustolle, joka siivosi irtopallot maalin edestä kiitettävällä prosentilla ja jaksoi neljän miehen voimin vääntää kovatempoisessa ottelussa kolme erää näyttämättä väsymyksen merkkejä. Pentti oli myös hyvä. Ensi viikolla onkin jälleen tarjolla mielenkiintoiset kylätappelut, kun KLC matkaa uusien kujeilijoiden (Kuningas, Vainikainen, Sariola) kera pistejahtiin Juukaan.
Puolueellisen näkemyksen ottelusta kasasi yhteen #25
29.11.2010 KLC - Pisaba 3-2 (0-0, 2-0, 1-2) KLC otti tärkeät pisteet sarjakärki Pisabalta tiukan taistelun päätteeksi. Avaus erä oli tasaisen vauhdikasta salibandyä, jossa molemmat joukkueet hyökkäsi hyvin ja puolusti tiiviisti. Avaus erään mahtui hyviä maalitilanteita molemmille joukkueille. Molempien joukkueiden maalivahdit kuitenkin pitivät tilanteen hyvillä torjunnoilla 0-0:ssa. Avaus erän päätyttyä tilanne siis tasan 0-0. Toinen erä jatkui hyvin samanlaisena kuin avaus erä. Siistiä, vauhdikasta, hyvää salibandyä. KLC oli erässä kuitenkin maalinteossa kaveria terävämpi ja KLC onnistuikin erässä kahteen kertaan. Ensin Mikko Hallikaisen komea veto upposi Pisaba maalin etuyläkulmaan, Henri Åken tarjoilusta. Ja pian Timo-Tuomas Koivisto lisäsi johdon myöskin hyvän laukauksen päätteeksi 2-0:aan. Syötön maalin antoi Jouni Päivinen. Näistä 2-0 lukemista lähdettiin sitten viimeiseen erään. Viimeinen erä oli myöskin hyvää salibandy viihdettä ja Pisaba ajoi kovaa takaa KLC:n johtoa. Se saikin kavennusta aikaan ajassa 48.54 Janne Väkeväisen osumalla. Näin loppuun saatiin entistä enemmän jännitystä. KLC sai tilaisuutensa kasvattaa johtoaan, kun Pisaban miestä vietiin jäähylle. KLC oli tällä kertaa ylivoimalla onnistuja, kun 12 sekuntia ennen jäähyn päättymistä Mikko Hallikaisen veto upposi maalin perukalle, Markus Mertasen syöttäessä. Samalla ottelua oli jäljellä hieman reilut 5 minuuttia ja KLC:llä 3-1 johto. Pisaba ei ollut kuitenkaan vielä luovuttanut vaan se tuli entistäkin kovemmalla höyryllä päälle. Ja että lopusta saataisiin vieläkin jännittävämpi Pisaba sai kuin saikin tarvitsemansa kavennus osuman 3 minuuttia ennen loppua. Se ei kuitenkaan riittänyt vaikka Pisaba pelasi lähes koko lopun kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia. KLC puolusti ja taisteli loppuun saakka ja se riitti upeaan 3-2 voittoon ja tärkeisiin sarjapisteisiin. Ottelu oli erittäin tasokas, siisti ja hyvää salibandy viihdettä, ehkäpä parasta peliä mitä polvijärvellä on nähty. Ja varmasti yleisökin sai vastinetta rahoilleen koko pelin ajaksi. Seuraavan kerran ja viimeisen kerran tänä vuonna KLC pelaa Sunnuntaina 12.12. klo 18:00 alkaen, Polvijärven Vapaa-aikatalolla jollin vieraaksi saapuu KSS Savo. Kaikki kannustamaan KLC voittoon ja sitten hyvillä mielillä joulutauolle!!
13.11.2010 KLC - VarTa 4-4 ja (2-2, 0-1, 2-1, 0-0) KLC ja VarTa eivät saaneet selvyyttä paremmuudesta perjantai-illan sählymittelössä. KLC lähti otteluun ainoastaan voitto mielessä ja tappioputkea (2 ottelua) lähdettiin todella katkaisemaan. Varkautelaiset olivat kuitenkin toista mieltä ja ottelussa päädyttiin pistejakoon, joka kieltämättä tuntui lähes tappiolta. Avaus erä oli tasaista pallottelua ja molemmat joukkueet rakentelivat ihan kiitettävästi tontteja maalien tekoon. VarTa miehistö aloitti ottelussa maalinteon noin 10 minuutin kohdalla, kun Perttu Kankkunen heitti pallon omalta kenttäpuoliskolta KLC:n maalin eteen josta sen KLC:n verkkoon ohjasi näyttävästi Markus Järvenpää. KLC:n tasoitus nähtiin muutaman minuutin kuluttua, kun Henri Åke vapautti Jouni Päivisen yksin maalin eteen, jossa Päivinen aivan uskomattoman pehmeillä käsillä kahvitti molarin ja ujutti tasoituksen. KLC pääsi juhlimaan pian johto-osumaa, kun Tuomas Väänänen löysi Timo-Tuomas Koiviston keskeltä, jonka komea laukaus upposi VarTa maalin yläpömpeliin. KLC ei kuitenkaan kerinnyt naatiskella johto asemastaan kauaakaan kun VarTa tuli jo tasoihin. Erän viimeisen ja 2-2 tasoitus maalin viimeisteli VarTan Joni Tuukkanen. Toiseen erään lähdettiin yllättäen parantamaan omaa peliä ja työntekoa peräänkuulutettiin. Erä alkoi kuitenkin murheellisesti. Jo erän toisella minuutilla VarTa sai rangaistuslaukauksen KLC miehen pelattua palloa maalivahdin alueelta. Pallon taakse asteli kukapa muu kuin Perttu Kankkunen, joka viimeisteli kylmän viileästi VarTa johdoksi 3-2. Lisämaaleja erässä ei nähty ja ehkäpä erä oli sekavinta sähläystä ottelussa. Erään mahtui molemmille vielä yhdet kakkoset, jotka eivät tuottaneet tulosta. Kolmas erä siis alkoi VarTan 3-2 johdossa. KLC lähti ajamaan takaa VarTan maalin johtoa ja tasoitus nähtiinkin ajassa 46, kun Hallikaisen Mikko löytää Juha Hirvosen, jonka aivan käsittämätön pommi uppoaa VarTa maalin takakulmaan. Erässä mentiin KLC komennossa toki VarTalaisetkin myllyttivät välillä KLC päädyssä ja iskivät terävästi vastaan. Ajassa 49:14 Polvijärvellä säikähdettiin: sähköt katkesivat ja maa tärisi, mutta asialla ei ollutkaan hurrikaani tai maanjäristys vaan Juho Mutanen heitti niskastaan ylisuureksi kasvaneen apinan, joka tömähti VarTa verkkoon pikkukantin päätteeksi ja helpotuksen pystyi lukemaan miehen kasvoilta. Ja näin KLC oli maalin edellä ja VarTa nyt takaa-ajajana. VarTa saikin hyvän tilaisuuden tasoitusosumaan, kun KLC:n miestä vietiin kaksi minuuttiselle. KLC kuitenkin kesti tämän, mutta VarTa ei antanut periksi vaan tuli tasoihin hetkeä myöhemmin jäähyn jo loputtua. Helpon näköisesti tehty maali toi VarTan tasoihin ja ottelu sai taas uuden kuvan. Erän loppu oli selkeästi KLC:n hallintaa, mutta huono viimeistely ja VarTa:n tiivispuolustus estivät maalien syntymisen. Myöskään VarTa ei onnistunut omissa tonteissaan joten edessä oli 5 minuutin jatkoaika. KLC oli selvästi halukkaampi joukkue jatkoajalla ja VarTa keskittyi puolustamaan ja vastaiskuihin. KLC ei kuitenkaan saanut palloa VarTa maaliin vaikka hyviä maalipaikkoja saatiinkin luotua useita. Näin pisteet jaettiin tasaisesti 1 molemmille. Parantamisen varaa jäi jälleen seuraavaan peliin, josta tietenkin lähdetään voittoa hakemaan. Seuraava mittelö KLC:llä on edessä perjantaina 19.11. Kuopiossa, jossa se kohtaa Pohjantien parketilla Säyneisen Salvan. Ottelu alkaa klo 19:30 Kiitokset jälleen hyvin kannustaneelle kotiyleisölle! klikkaa Ottelun tilastot
23.10.2010 KLC - PyU 9-5 (4-3, 2-1, 3-1) KLC otti vihdoinkin voiton pyhäselkäläisistä II- divarissa. 5. kohtaaminen tuotti lopulta 9-5 voiton. Ottelu alkoi vaarallisen pelottavasti muistuttaen kaikkia edellisiä kohtaamisia, kun pyhäselkäläiset iskivät kolme ensimmäistä osumaa. Ja johtivat ottelua 12 minuutin kohdalla jo 3-0. Tässä vaiheessa mielessä pyöri ties mitä.. mutta kuinkas ollakaan sitten nähtiin ja koettiin jotain kummallista. Pyhiksen leirissä synkkääkin synkempi minuutti, kun taas KLC vaihtoaitiossa riemua riitti. 1 minuutti 12 sekuntia tarvittiin, kun yhtä äkkiä KLC johtikin ottelua 4-3. Tämän jälkeen erässä ei lisämaaleja nähty, joten tauolle KLC:n maalin johdossa.. Toiseen erään Pyhis tuli vauhdikkaasti ja KLC joutui rikkomaan. Pyhis käytti tilanteen hyväkseen ja tasoitti ottelun ennen kuin jäähy edes alkoikaan.. Ottelu jatkui hyvin vauhdikkaana ja tilanteita rakenneltiin molemmissa päissä. KLC oli erässä hieman terävämpi ja viimeisteli erässä vielä kaksi maalia. Toiselle ja viimeiselle tauolle siis 6-4 tilanteessa. Viimeinen erä oli hyvin vauhdikasta sählyä, jossa mentiin päästä päähän, pyhiksen ajaessa takaa KLC:n johtoa. Heille avautuikin tilaisuus, kun KLC:lle tuomittiin 2 minuutin jäähy. Tämän kakkosen aikana KLC aloitti maalinteon alivoimalla, tilanne kuitenkin kuittaantui, kun pyhis onnistui heti perään ylivoimalla.. Ja näin ottelu jatkui kahden maalin erolla nyt 7-5 KLC:lle.. Tämän lähemmäksi KLC ei sitten Pyhistä laskenutkaan, vaan ero vielä kasvoi kahdella maalilla. Näin ottelun loppunumeroiksi 9-5 KLC:lle. Ja historiallinen voitto KLC:lle ja Heikki Rummukaisen valmennusuralle hieno päänahka! Ottelu oli kauttaaltaan vauhdikasta ja viihdyttävää sählyä ja tunteet olivat selvästi jälleen pinnassa, kun nämä kaksi joukkueetta kohtasivat.. KLC oli kuitenkin tällä kertaa tämän verran parempi ja se todella ansaitsi ottelusta 2 pinnaa.. Toivottavasti kurssi on nyt kääntynyt! KLC:n leirissä iloa nostattaa myös onnistumiset laajalla rintamalla. Näin täytyy jatkossakin olla jos mielii otteluja kääntää voitoiksi.. Ottelussa myös molemmat maalivahdit pääsivät näyttämään osaamistaan ja molemmat kyllä onnistuivat omalla tontillaan loistavasti ja Anssi Kaasiselle vielä pisteeksi i:n päälle syöttöpinna! Kotiyleisö oli jälleen loistava, Kiitos taas hyvästä kannustuksesta! 8.10.2010 KLC - Coach Team 3-7 (0-1, 1-4, 2-2) Coach Team aiheutti KLC:lle kauden avaustappion viemällä pisteet Juukaan tylysti 7-3 lukemin. Heti ottelun alusta saakka näkyi kumpi joukkue halusi enemmän voittoa. Coach Team loi maalipaikkoja kerta toisensa jälkeen, mutta Anssi Kaasisen hyvät torjunnat piti lukemat tasaisena. KLC:lläkin oli omat paikkansa, mutta maaliin asti ei palloa millään saatu. Erän loppupuolella Juukalaiset kuitenkin onnistui ohittamaan Anssin ja ensimmäisen periodin jälkeen Coach johti 1-0. Toinen erä alkoi KLC:n osalta murheellisesti, kun Juukalaiset heiluttivat verkkoja KLC:n päädyssä heti erän alkuminuuteilla kahteen kertaan ja tilanne 3-0. Tämän jälkeen KLC onnistui rikkomaan kuparisen, kun Mikko Hallikainen maalasi kavennuksen 3-1:een Tuomas Väänäsen syötöstä. KLC:n peli vain ei tästäkään oikein lähtenyt käyntiin ja Juukalaiset tuli päälle hyvällä asenteella. Coach viimeistelikin erässä vielä 2 osumaa KLC:n nollaa vastaan ja niin viimeiselle paussille lähdettiin Coachin 5-1 johtoasemasta. Valmentaja Heikki Rummukainen muokkasi viimeiseen erään hieman kentällisiä ja erään lähdettiin kuromaan Coachin johtoa maali kerrallaan.. Juukalaiset olivat kuitenkin toista mieltä ja pian ottelu olikin 6-1 Juukalaisten eduksi. KLC sai kyllä viimeiseen erään hieman parannusta ja asennetta, mutta tulosta vain ei syntynyt tarpeeksi tehokkaasti. Jarkko Kuninkaan ja Henri Åken maaleilla KLC nousi tilanteeseen 6-3, mutta valitettavasti kiri jäi sitten siihen. Juukalaiset onnistuivat vielä kertaalleen ja näin voitto matkasi Juukaan lukemin 7-3. KLC:llä oli vielä lopussa mahdollisuus kavennus osumiin, kun juukalaiset sai 5 minuutin rangaistuksen, mutta ylivoimapelikin oli tällä kertaa tehotonta. Juukalaisten hyvä karvauspelaaminen tuotti KLC:n avauspeliin suurta tuskaa ja muutenkin pallo tuntui polttelevan liikaa useamman pelaajan lavassa. Tästä taas opittiin ja seuraavaan peliin täytyy taas löytyä sitä tuttua tunnetta, jos mielii lisäpisteitä kerätä. Seuraava ottelu KLC:llä on keskiviikkona 13.10, kun KLC matkaa Iisalmeen FBI:n vieraaksi. Kiitos jälleen hyvin kannustaneelle kotiyleisölle!!
25.9.2010 KLC Veikot 6-1 (0-0, 2-0, 4-1) Niin se vain käynnistyi tämäkin kausi ja mitä upeimmalla tavalla.. No voitto, mutta tyyli jolla se otettiin oli kerrassaan upeaa sähly viihdettä. Ottelun alkuun näytti, että KLC pystyy jopa pelaamaan Salibandyä, mutta pian kahden jäähyn jälkeen ottelun kuva kääntyi sählyn puolelle ja loppu olikin jo sitten täyttä hurlumiheitä.. No mitäpä sitä osasi odottaakaan, kun vastassa oli Show ryhmä Veikot. Ja kun kotijoukkueen valmistautuminen kauteen on ollut takkuista, niin mitään huippu esitystä ei välttämättä vielä odotettukaan. Läpi ottelun molemmat joukkueet kuluttivat jäähypenkkejä tasaiseen tahtiin, joskin viimeisessä erässä boxissa istui lähinnä vihreitä pieniä miehiä.. Ottelun avaus maalia saatiin odotella aina toisen erän puoleen väliin saakka kunnes Veikko päädyssä pöllähti muutamaan minuuttiin kahdesti. Maalien tekijänä kunnostautui KLC:n ulkomailta hankkima huippuvahvistus, Timo-Tuomas Koivisto. Molempiin maaleihin näkemys passejaan vanhaan malliin tarjoili Kingi Kuningas. Kahden pelatun erän jälkeen ottelu oli näillä maaleilla KLC:lle 2-0. Viimeiseen erään tarkoituksena oli tietenkin parantaa ottelu laatua, mutta siinä ei välttämättä onnistuttu aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikkakin heti ensimmäisessä vaihdossa Veikko maali heilahti saman kaksikon toimesta. Tällä kertaa vain Kuningas tekee ja Koivisto passaa. Erä oli erittäin rikkonainen ja varsinaista melskettä, mutta onneksi jäähypenkillä istui vain Veikko pelaajia. KLC kaunisteli lukemia lisää erän alku minuuteilla 5-0:aan, kun Veikko kapteeni Mönkkönen kärsi viiden minuutin rangaistusta. Maaleilla herkutteli herrat Samu Raatikainen ja Mikko Hallikainen. Syötöt tarjoili Koivisto ja Väänänen. Tämän jälkeen ottelu näytti ratkenneen, vaikka yritystä molemmilla joukkueilla piisasi. Veikot onnistui erän puolivälissä alivoimalla rikkomaan loisto ottelun KLC:n maalinsuulla pelanneen Mika Wolffin nollapelin, kun Mönkkönen rokotti KLC:tä pahemman kerran. Veikot ei kuitenkaan onnistuneet saamaan tästä takaa-ajoa käyntiin, koska pian jälleen Veikko pelaaja istui boxissa ja KLC:n miehet iski illan viimeisen osuman, senkin ylivoimalla. Tällä kertaa maalin tuikkasi Niko Tiilikainen, Jouni Päivisen syötöstä. Näin KLC:lle ottelu numeroin 6-1. Kiitos myös hyvin kannustaneelle 130 päiselle kotiyleisölle!! Seuraavana onkin sitten luvassa astetta kovempi vastus, kun KLC matkaa Lehmon vieraaksi Kontiolahdelle ensi torstaina, ottelu alkaa klo 19. Paljon pitää peliä vielä petrata, jos mielitään lehmolaiset todella haastaa. Varsinkin pallollinen peli oli vielä melkoisen hukassa joten töitä riittää..
----------------------------------------------------------------------------------------------------- 19.2.2010 KLC - Veikot 10-9 (3-1, 3-4,4-4) KLC onnistui onneksi voittamaan Veikot, vaikka joukkueen esitys oli kuritonta ja lepsua.. Avauserän alku oli kuitenkin KLC:ltä hyvää pelaamista ja näyttikin että Veikot ei pysy KLC:n tahdissa mukana. Miehet ja pallo liikkui kiitettävästi ja Veikot tyytyi lähinnä puolustamaan ja iskemään vastaiskuilla. Pian kuitenkin KLC:n ote herpaantui ja Veikot siirtyikin 1-0 johtoon karsean omanpään syöttövirheen seurauksesta. Tämän jälkeen KLC kyllä hallitsi, mutta suuressa roolissa oli myös KLC:n pelaajien henkilökohtaiset virheet. Veikot eivät erässä kuitenkaan enää onnistuneet vaikka muutama lahja tarjoiltiinkin. KLC sen sijaan iski erässä kolme maalia tekijöinä tuttuja nimiä Hallikainen, Kuningas ja edellisessä pelissä Pyhistä vastaan II-divari uransa ensimmäisen maalinsa tehnyt Henri Åke jatkoi putkeaan. näin erätauolle KLC:n johdossa 3-1. Toinenerä alkoi KLC:n ylivoimapelillä ja se päättyi vain kolmetoista sekuntia myöhemmin komealla tavalla. Pallo liikkui ykkösellä mieheltä toiselle, ja Veikko av puhkaistiin totaalisesti. Pallon lopulta maaliin tökkäsi helposti takikselta tyhjiin Päivinen, Hallikaisen loisto syötöstä. Väheksymättä koko yv:n pelaamista tuossa maalissa. Ja heti seuraavassa vaihdossa Veikko päässä pölähti jälleen. Veikot vielä ihmetteli KLC:n ylivoima maalia ja Juho Mutanen oli unohdettu maalin eteen, jonne Niko Tiilikainen tarjoili reikäpallon. Näin peli jo 5-1 KLC:lle ja napit auki.. Tämän jälkeen KLC oli erässä aivan kuutamolla, varsinkin oman avauspelin kanssa. Palloja tarjoiltiin Veikko isännille oikein kilpailun kanssa ja keskustakin jätettiin jatkuvasti auki. Veikot iskikin erään neljä maalia, mutta onneksi KLC:kin onnistui kerran ja piti niukasti johtonsa myös kahden erän jälkeen lukemin 6-5. Erä tauolla ei juuri Leijonia putoillut vaan lampaat oli pääosassa.. Kolmas erä ei juuri muutosta peliin tuonut. KLC oli erittäin huolimaton ja vaikka jokainen varmasti yritti, peli näytti siltä että asenne ei ollut kohdallaan.. Erän alkuun Veikot tuli tasoihin tilanteeseen 6-6. KLC onnistui kuitenkin seuraavana ja vieläpä kolmesti peräjälkeen ja tilanne ennen viimeistä kymppiä 9-6 KLC:lle. Maalit KLC:lle taiteili herrat "Pommi" Hirvonen, abi Hallikainen, ja Ilari Havukainen ylivoimalla. Tämähän ei kuitenkaan vielä riittänyt vaan Veikko orkesteri tuli Pellisen johdolla vielä kerran rinnalle. KLC väänsi ottelun ihme kyllä itselleen, koska KLC:n tämän tyyppisissä otteluissa on yleensä surullinen loppu. Voittomaalin pari minuuttia ennen loppua tykitti Jarkkoooooo Kuningas ylivoimalla, Markus Mertasen tarjoilusta. Veikot tuli tietenkin lopun kovaa hakien tasoitusta myös ilman maalivahtia. Muutama paha tilanne KLC:n maalilla nähtiinkin, mutta onneksi verkon perukoille saakka Veikot eivät palloa saaneet.. Näin KLC:lle voitto 10-9. Olipahan peli, mutta se meni jo.. Ottelu oli sekavaa höntsäilyä, kuin sunnuntai sählyt parhaimmillaan.. molemmat joukkueet näytti lepsuilta, myös KLC:n miehien tekemät virheet paistoivat läpi koko ottelun. No onneksi voitto, nyt kovaa treeniä ja asennetta seuraavaan peliin, joka on enossa tiistaina 2.3. klo 19.15 alkaen. Mainittakoon vielä sarjan ykkösmaalintekijän Pellisen 5 maalia.. Tilastot alla olevan linkin kautta : http://217.119.36.83/statistics/salibandy/rt_event_frame.php?GAMEID=1823&LANG=FI&TYPE=5&SEASON=2010
31.1.2010 KLC - VarTa 8-3 (3-0, 2-1,3-2) KLC:n edustusjoukkue ei antanut VarTalle mahdollisuuksia pisteisiin vaan kotijoukkue otti voiton kypsän suorituksen päätteeksi lukemin 8-3. Ennen ottelua valmentaja Torni peräänkuulutti taistelutahtoa ja asennetta. Joukkue ilmeisesti ottikin sanoista opikseen ja näytti niin valmentajalle kuin yleisölle hienon salibandy illan. Avauserän merkitys tiedettiin tärkeäksi ja VarTan odotettiin tulevan kovalla sykkeellä, olihan ottelu myös heille melkoisen tärkeä. KLC hallitsi heti avausminuuteista lähtien hivenen enemmän pallollista peliä, kun VarTa taasen pyrki nopeisiin vastaiskuihin läpi ottelun. Ottelun avausmaali nähtiin erän puolenvälin jälkeen, kun KLC:n Markus Mertasen komea laukaus kilahti verkonperukoille yläputken avustuksella. Pari minuuttia tästä oli Eetu Mutasen vuoro huudattaa satapäistä kotiyleisöä komealla vedolla. Erän lopussa KLC:n vikkeläkinttuinen Mikko Hallikainen nappasi pallon VarTan Kankkuselta ja spurttasi keskeltä läpi ohi hölmistyneiden VarTa pakkien. Päätteeksi näyttävä viimeistely ja KLC avauserän jälkeen komeasti 3-0 johdossa. Toiseen erään lähdettiin jatkamaan samanlaista otetta mitä avauserässä nähtiin. Tämä ei onnistunut kuitenkaan aivan suunnitellusti ja ajoittain pelaaminen näytti hivenen sekasortoiselta. Maalinteossa silti onnistuttiin heti erän avausminuuteilla, kun KLC karvasi pallon pois VarTa pakeilta ja loppujen lopuksi Jarmo Heiskanen pääsi sijoittamaan pallon helpon näköisesti ohi VarTa vahdin. Tämä riittikin VarTa vahdille, joka hyppäsi maalin jälkeen vaihtopenkille. Hieman ennen toisen erän puoltaväliä KLC siirtyi jo 5-0 johtoon, kun Juuso Kukkonen karisti Gorillan pois selästään. Näyttävä zippi yli pötköttelevän maalivahdin sai jopa Juuson suunpielet ylöspäin. Tässä vaiheessa VarTa otti aikalisän ja VarTan ykkösnyrkki alkoi olla kentällä lähes kokoajan aikalisän jälkeen. VarTa pyrki aikalisän jälkeen tulemaan aggressiivisemmin kiinni KLC:n avauspeliin ja se tuottikin aikajaoin tulosta. Erän lopussa VarTakin onnistui maalinteossa toki hieman kyseenalaisesti ainakin KLC:läisten mielestä. Henri Tarvainen ohjasi pallon maaliin ja kieltämättä maila näytti olevan melkoisen korkealla. No tuomarit kuitenkin hyväksyivät maalin, joten ilmeisesti mitään virhettä ei ollut. Näissä 5-1 lukemissa siirryttiinkin viimeiselle tauolle. Kolmannessa erässä VarTa tuli kovaa, mutta KLC hallitsi tilannetta ilman suurempaa hätää. VarTa myös pyrki heittämään nopeita avauksia yleensä Tarvaiselle, joka kyttäili ylhäällä vain pitkiä palloja. Erän puolessa välissä VarTa sai tarvitsemansa kavennusosuman viiteen kahteen. Se ei lopulta taka-ajoa juuri auttanut, sillä kotijoukkue vastasi kahdesta seuraavasta osumasta. Ensin Ilari Havukainen veivaili pallon läpiajosta komeasti maaliin ja jo heti seuraavassa vaihdossa Niko Tiilikainen lisäsi KLC:n johdon jo 7-2:een. Molemmat joukkueet maalasivat erässä vielä kertaalleen ensin VarTa kavensi ja loppulukemat 8-3 viimeisteli vauhtiin päässyt Juuso Kukkonen. Näin KLC:lle upea voitto hyvän peliesityksen jälkeen. Esiin voisi vielä nostaa maalivahti Wolffin, joka näytti jälleen parasta osaamistaan. Varsinkin avauserässä työllistetty Wolfferi poimi muutamia näyttäviä koppeja kuin marjoja konsanaan. Toki myös koko joukkueen peli ilme oli hyvällä tasolla ja tästä onkin taas hyvä jatkaa kohti seuraavia temppuja.. Seuraavan kerran tähtiryhmä on tulessa Joensuussa 12.2 klo 19:30, kun KLC matkaa pyhiksen vieraaksi, joka aiheutti KLC:lle kauden avaustappion.
25.1.2010 Pisaba - KLC 4-2 (1-0, 1-1, 2-1) KLC ja Pisaba väänsivät sunnuntaipäivän iloksi tasaisen ottelun, joka KLC:n harmiksi päättyi lopulta kotijoukkueen 4-2 voittoon. Avauserä oli vauhdikasta salibandyä, jossa molemmilla joukkueilla oli muutamia hyviä tilanteita tehdä maaleja. Erässä nähtiin kuitenkin vain yksi osuma kotijoukkueen toimesta. KLC hallitsi avauserässä hienokseltaan pallollista peliä, mutta viimeistely ei joukkueelta onnistunut. Näin avauserän jälkeen lukemat 1-0 Pisaballe. Toinen erä oli hyvin ensimmäisen kaltainen: tasaista, vauhdikasta, siistiä. Molempien joukkueiden maalatessa erässä kertaalleen. KLC:n avausmaalin tehtaili Markus Mertanen ylivoimalla. Pisabankin onnistuttua erässä kerran siirryttiin viimeiseen erään tasaisissa 2-1 lukemissa Pisaban johtaessa. Viimeinen erä ei alkanut KLC:n kannalta kummoisesti. Kun erää oli mennyt vain 29 sekuntia Pisaba siirtyi 3-1 johtoon, jonkinmoisen kulmalyönti kuvion päätteeksi. Erän puolessa välissä Pisaba siirtyi jo 4-1 johtoon, kun roikkupallo maalinkulmalle lyötiin ilmasta sisään ohi maalissa pelanneen Anssi Pappisen. KLC sai vielä pientä toivoa, kun Jarmo Heiskanen kavensi ylivoimalla tilanteeksi 4-2 kahdeksan minuuttia ennen pelin loppua. Viimeiset 2 minuuttia KLC yritti vielä ilman maalivahtia, mutta tolppaa lähemmäksi maalia ei päästy. Näin Pisaba korjasi pisteet ansaitusti lukemin 4-2. Ottelu oli hyvin tasainen läpi koko ottelun ajan ja se olisi voinut kääntyä myös KLC:lle. Pisaba onnistui kuitenkin tasakentällisin neljästi, kun puolestaan KLC onnistui maalinteossa vain ylivoimalla. Näin ollen Pisaba ansaitsi voiton ilman selittelyjä. Ottelu oli erittäin siistiä ja hyvää viihdettä, vaikka ei siitä nyt tappiosta niin kovin hyvä maku jäänytkään. Erikoismaininta menee ensimmäisen kerran minun toimesta Erotuomareille, jotka vihelsivät ottelussa erinomaisesti. Linja oli tiukka ja tasapuolinen ja se säilyi sellaisena koko ottelun. Parasta viheltämistä KLC:n kakkosdivari vuosina.. Seuraavan kerran Polvijärven tähtisikermä pelaa pe 29.1. klo 19, kun Polvijärvelle vieraisiin saapuu VarkaudenTarmo.
13.12.2009 KLC - Coach Team 8-4 (2-1, 4-3, 2-0) KLC ja Coach mittasivat paremmuuttaan perjantain sählymittelössä. KLC oli tällä kertaa hivenen edellä ja joukkue korjasikin pisteet ansaitusti. Avauserään juukalaisrykmentti tuli erityisen varovasti ja se antoi KLC:lle paljon tilaa ja aikaa rakentaa peliä. KLC ei kuitenkaan täysin onnistunut hyödyntämään juukalaisten passiivisuutta vaan KLC sortui joko hätäilyyn tai yksilösuorittamiseen. KLC teki kuitenkin erässä pari osumaa. Ensin Mikko Hallikainen huudatti kotiyleisöä Jarkko Kuninkaan tarjoilusta. Ja 2-0:aan pelin siirsi Matti Ahosola, riistopallon jälkihässäkästä. Juukalaiset kavensivat pelin 2-1 vielä ennen eräsummeria, joten ekapaussille KLC:n maalinjohdossa. Toiseen erään juukalaiset tulivat selvästi pirteämmin ja KLC:n pelaajat olivat selvästi hieman hölmistyneitä. Juukalaisten hyvä syke palkittiin kahdella perättäisellä osumalla ja niin Coach johtikin pian peliä 3-2. Tästä jatkettiin tasatahtiin aina 4 -4 tilanteeseen, jonka jälkeen oli KLC:n hetki. KLC onnistui toisen erän viimeisellä minuutilla kahteen kertaan ja näin toiselle erä tauolle KLC:n johtaessa 6-4. KLC:n maalit erässä iskivät Heiskanen Jarmo, Mikko Hallikainen 2 ja Niko Kekkonen. Viimeinen erä oli sitten puhtaasti KLC:n erä. Juukalaisilta alkoi pelihuumori loppua ja tossukin ilmeisesti alkoi painamaan, kun KLC vyörytti jatkuvasti hyökkäyksiä juukalaisten päätyyn. KLC teki erässä kaksi maalia, juukalaisten puolestaan jäädessä nollille. Ensi ylivoimalla 7-4:ään Jarmo Heiskanen ja loppulukemiksi 8-4 Niko Tiilikainen. Tästä työnteko jatkuu entistäkin tiukempana ja pelit jatkuu puolestaan vuonna 2010. Jonkinlaista puolivälin katsausta yritän saada aikaiseksi tässä joululomalla ja ehkäpä jokin yllätyskin on luvassa haastattelu puolella.. Vähän jäi taas suppeaksi, mutta yritetään parantaa ensivuonna uusilla kujeilla..
30.11.2009 KLC summasi viikonlopun kahdesta sarjapelistä 3 pistettä. Urakka alkoi perjantaina SBS enoa vastaan. KLC katkaisi kahden ottelun mittaiseksi jääneen "tappioputken", kun ottelussa tasattiin pisteet lukemilla 3-3. Sunnuntaina KLC puolestaan palasi jälleen voittokantaan, kun se haki vieraspisteet Iisalmesta lukemin 7-5. Tässä pienet kertaukset peleistä.. KLC - SBS Eno 3-3 (1-0, 1-3, 1-0) Molemmat joukkueet olivat ilmeisen hyvin latautuneet otteluun sillä jo alku hetkistä lähtien oli havaittavissa, että ottelusta tulee vauhdikas ja mielenkiintoinen. Ensimmäisessä erässä mentiin veljellisesti päästä päähän vielä hieman säästellen. Ottelun avaus maalin ja erän ainokaisen iski KLC:n Jarkko Kuningas, joka täräytti pallon maaliin, Enon pakin toimiessa loistopassin antajana.. Toisen erän alkuun Eno tuli erittäin pirteästi ja vain pari minuuttia erää ja Eno olikin jo 2-1 johdossa. Tämän jälkeen KLC:llä ote hieman herpaantui ja Eno vei erän alku kymppiä. Erän puolessa välissä Eno lisäsikin johdokseen 3-1. Tämä herätti ja sytytti lopulta myös KLC:n taisteluun ja loppuerä oli puolestaan KLC:n. KLC:n Mikko Hallikainen onnistuikin tuomaan KLC:n erässä maalinpäähän Niko Tiilikaisen syötöstä. Näin viimeiseen erään siirryttiin Enon johtaessa 3-2. Viimeisessä erässä KLC onnistui parhaiten ja pian erän alkuun nähtiinkin tasoitus, joka oli jälleen Mikko Hallikaisen käsialaa. Tällä kertaa vain Kuninkaan tarjoilusta. Erässä tarjoiltiin vielä molemmille joukkueille 5/3 ylivoimaa, mutta molemmat joukkueet olivat heikkoja viimeistelyssä avopaikoista huolimatta. Erässä ei lisämaaleja nähty, joten edessä oli vielä jatkoaika. Jatkoajalla molemmat joukkueet hyökkäsivät ja selvästi molemmat janosi voittoa. Jatkoaika tarjosikin hienoa viihdettä ja avopaikkoja syntyi molemmissa päissä. Viimeistely vain tuotti edelleen vaikeuksia ja niin tuloksena 3-3 tasapeli. Näin KLC onnistui katkaisemaan tappioputkensa, mutta tärkeimpänä oli kuitenkin joukkueen peli-ilme ja asenne, joka oli ottelussa loistavaa ja myös tennari liikkui kivasti. Tästä oli kiva jatkaa sunnuntain FBI peliin. FBI - KLC 5-7 (1-1, 1-2, 3-4) Viikonlopun toinen peli ja vastassa FBI, joka oli edellisenä iltana kokenut totaali nöyryytyksen SB Savon vieraana lukemin 20-7. KLC:llä puolestaan hyvät fiilikset hyvin sujuneen Eno pelin jälkeen. Ottelun alku oli kuitenkin jotain muuta kuin mitä olisi voinut olettaa.. FBI tuli kovalla vyöryllä eikä Savo pelistä näkynyt joukkueen otteissa minkäänlaista väsymistä tai henkistä alisuorittamista. Tähän kun vielä lisätään se, ettei KLC puolestaan ollut olleenkaan valmis otteluun, vaan joukkue nukkui kentällä ja tuskin kukaan edes näytti juoksevan saati yrittävän. Mutta mutta niin kuin monesti, kun hallitsevampi joukkue ei onnistu paikkojaan käyttämään iskee altavastaaja. Ja mikäs sen parempi, kun tällä kertaa se oli KLC. Vielä kun maalin tekijänä toimi viimeisen pelinsä KLC:ssä tällä kaudella pelannut Aku Buckbee oli riemu KLC:n leirissä herkässä. Syötön Akun maaliin tarjoili Ilari Havukainen. KLC ei kuitenkaan tästä sen enempää syttynyt vaan FBI jatkoi vyöryään. Poliisipojat onnistuikin tasoittamaan pelin erän loppupuolella ja erätauolle 1-1 lukemista. Erätauolla KLC:n kopissa oli jäätävä hiljaisuus ja jokainen katseli ujosti toisiaan tai lattiaan, jopa valmentaja Torni oli sanaton.. No herätystä todella tarvittiin en tiedä saatiinko sitä, mutta peli jatkui joka tapauksessa. Toinen erä jatkui pitkälti ensimmäisen kaltaisena KLC:n ehkä hieman parantaen. FBI siirtyikin pian ansaitusti 2-1 johtoon ja KLC oli ihmeissään.. Jostain kumman syystä pian myös KLC:n peli hivenen parani, mutta missään vaiheessa ei ylletty kyllä omalle tasolle. Tämä parannus kuitenkin riitti siihen, että pysyttiin pelissä mukana ja alettiin tehdä maaleja. KLC tulikin erässä ensin tasoihin ja vieläpä erän loppuosalla ohikin. Tasoitus maalin iski kotiyleisön edessä hurmiossa pelannut Jarmo Heiskanen, Jouni Päivisen syötöstä. Johtomaali puolestaan syntyi ylivoimalla Kuningas tarjoili ja Päivinen puttasi. Näillä osumilla siirryttiinkin sitten toiselle paussille odottelemaan viimeisen erän alkua. Viimeinen erä alkoi KLC:n näkökulmasta erinomaisesti. Ensin Jarmo Heiskanen huudatti fanilaumaansa illan toisellaan, jälleen Päivisen syötöstä. Pian tämän jälkeen KLC pääsi 5/3 ylivoimalle, mutta valitettavasti ratkaisijaa ei löytynyt ja yv jäi käyttämättä. KLC:n yv:n kuivuessa kasaan iski FBI ja joukkue kavensi pelin 3-4. Pitkään ei kuitenkaan menty ja taas oli verkot tötteröllä. Kolmatta osumaansa pääsi tuulettamaan Jarmo Heiskanen, Päivisen syötöstä ja KLC jälleen kahden maalin karkumatkalle. Ja eipä aikaakaan, kun tutkapari Kuningas - Hallikainen iski KLC:n jo kolmen maalin johtoon. Kuninkaan toimiessa tekijänä. Tässä vaiheessa KLC:n leirissä jo huokaistiin helpotuksesta, mutta tietenkin liian aikaisin. Koko pelin ajan paremmalla liikkeellä ollut FBI sai nopeasti kaksi helppoa maalia ja näin peli oli maalinerolla KLC:lle 6-5 neljä ja puoli minuuttia ennen loppua. FBI tuli erän loppuun taistellen, mutta tällä kertaa KLC kesti ja Jarkko Kuningas pääsi vielä viimesekunnilla tekemään tyhjiin loppulukemiksi 7-5 KLC:lle. Mikko Hallikaiselle maaliin syöttöpinna. Rehellisyyden nimissä sanotaan, että eipä ollut kaksista KLC poikien peli ja otteet Eno pelistä oli kyllä unohdettu. Mutta hyvä, että voitettiin noinkin kehnolla esityksellä ja palattiin jälleen voittokantaan. Toivottavasti vuoden viimeisessä ottelussa kotihallissa ollaan taas hereillä sillä vastus on erittäin vaarallinen Coach Team, Juuasta. Ottelu siis pe 11.12. klo 19:00 Polvijärvellä. Niin ja mainittakoon vielä, että molemmissa peleissä parhaan pelaajan palkinnon itselleen pokkasi MV Anssi Pappinen, joka debytoi KLC:n aloittavana vahtina Eno pelissä ja FBI pelistä Anssi nappasi itselleen uran ensimmäisen voittonsa.
9.11.2009 KLC - PyU 4-5 ja. (1-0, 2-2, 1-2, 0-1) KLC koki avaustappionsa, kun Pyhäselän takametsistä saapunut poikalauma nappasi pisteet jatkoajalla. Koska avaustappio tuli ja päivityksetkin ovat viipyneet, myös raportti on surkea. Ottelu oli kokonaisuudessaan sählyä eikä salibandystä ollut paljon merkkejä. Varsinkin KLC oli hermostunut ja läpi koko ottelun joukkueen ilme oli tuskainen ja virheitä syntyi liukuhihna tuotannon tyyliin. KLC ei yksinkertaisesti saanut omaa peliään rullaamaan, Pyhiksen hyvän puolustuspelaamisen alla. Pyhiksen paketti oli juuri niin tiivis kuin osattiin odottaa ja vastaiskut olivat vaarallisia kerta toisensa jälkeen. Päällimmäisenä mieleen tietysti jäi KLC:n virheet, joita ikävä kyllä näyttää aina Pyhistä vastaan tulevan miljoona enemmän kuin muissa peleissä. KLC:stä ehkäpä kaksi maalia viimeistellyt Kuningas sekä kaksi syöttöpistettä ahminut Tiilikainen olivat lähimpänä tasoaan. Tietenkin myös Mika Wolff maalissa pelasi hyvän ottelun eikä häntä voikaan maaleista syyttää, jos niitä vastustajille pelaajat lahjoittelee. No tämä oli yksi peli muiden joukossa ja melkeinpä sitä tappiota jo osattiin odotella. Nyt työ jatkuu ja seuraava etappi onkin sitten erittäin mielenkiintoinen, kun KLC matkaa showmiesten vieraaksi Kuopioon, missä se kohtaa Vuorelan Veikot. 2.11.2009 VarTa - KLC 3-7 (1-1, 1-4, 1-2) KLC haki jo neljännen perättäisen voittonsa Varkaudesta ja jatkaa näin edelleenkin ilman tappioita. Avaus erään lähdettiin melko tunnustelevasti puolin ja toisin. VarTa oli alkuun hivenen aktiivisempi ja KLC haki vielä pelirytmiään isolla kentällä. Koko erä oli melko samanlaista puurtamista, VarTan ollessa hieman niskanpäällä. Erän loppupuolella myös KLC:n peli alkoi sujua paremmin ja myös VarTa päädyssä nähtiin joitain hyviä hyökkäyksiä. Ottelun avaus maalin iski 4 maalin iltaa viettänyt ja hurjassa maalivireessä oleva KLC:n Mikko Hallikainen, syöttöpinnan nimiinsä kirjautti joukkueen Kuningas, Jarkko. Myös VarTa onnistui erässä kertaalleen ja näin avaus erän lukemat 1-1. Erätauolla ei valmentajalta kehuja tullut ja sävelet oli selvät. Pelin olisi parannuttava selkeästi, jos VarTa meinattiin kaataa. Toiseen erään KLC saikin hyvän vaihteen päälle. KLC iski nopeaan tahtiin 3 osumaa ja peli oli jo 25 minuutin kohdalla 4-1. 2-1 maali syntyi karvauspelin ansiosta: Päivinen riisti pallon päädyssä ja syötti sen yksin maalin eteen unohdetulle Eetu Mutaselle, joka viimeisteli osuman. 3-1 maali oli jälleen Hallikaisen käsialaa, tiukasta syliotteesta huolimatta ja Kuningas oli jälleen syöttäjä. Neljännen KLC tehtaili ylivoimalla Kuningas laukoi ja Päivinen survoi irtopalat sisään. VarTa kavensi kuitenkin pian tilanteeksi 4-2, tehokaksikkonsa Tarvainen - Kankkunen ollessa pahan teossa. Loppuerä pelattiin tasaista palloilua, kotiyleisön istuessa penkeissään hiiren hiljaa! KLC rankaisi erässä vielä kertaalleen, kun Mikko Hallikainen kävi taiteilemassa rankkarista illan kolmannen maalinsa. 5-2 lukemista siis viimeiselle tauolle. Toiselle erätauolle valmennuskin näytti jo rauhoittuneen ja tunnelma kopissa oli luottavainen. Viimeisestä erästä ei suurta spektaakkelia muodostunut, vaan siinä mentiin rennosti päästä päähän. KLC tehtaili erässä kaksi osumaa VarTan yhtä vastan. KLC:n 6 maali syntyi vapaalyönnistä. Juha "pommi" Hirvonen sai pallon Juuso Kukkoselta ja pommitti sen vastustamattomasti VarTa maalin yläkulmaan. KLC:n viimeisen iski Mikko Hallikainen komeasti rystyltä vastusajan estelyistä huolimatta. Syöttöpinnan nimiinsä sai Niko Tiilikainen. Kertaus: Alku oli jälleen vaikeaa, mutta onneksi puolustuspeli toimi VarTa:laisten painaessa päälle. Toiseen erään herättiin ja sen jälkeen alettiin saada otetta pelistä ja viimeinen erä oli melko helppoa VarTalaisten kovasta yrityksestä huolimatta. KLC:n tehokkaimmat olivat Mikko Hallikainen 4+0 ja Jarkko Kuningas 0+3. VarTasta mieleen jäi lähinnä Kankkusen pallonkäsittely taito. Tilastopeikkona tilastoissa kummittelee Päivisen jäähy, jota mies ei ainakaan itse istunut eikä tainnut istua kyllä kukaan muukaan :) Seuraavaksi KLC saa vastaansa aina ilkeän vastustajan Pyhäselästä. Ottelu pelataan Polvijärvellä perjantaina klo 19:00 alkaen. Ottelusta ennakkoa torstaina. 26.10.2009 KLC - Pisaba 7-0 (1-0, 3-0, 3-0) KLC sai kauden ensimmäiseen kotipeliinsä vastaan Pisaban Pieksämäeltä. KLC jatkoi myös tässä ottelussa hyvää syysvirettään voittaen ottelun komeasti 7-0. Pisaba ei missään nimessä kaatunut helposti, vaan Pisaba tarjosi kotijoukkueelle haastavan vastuksen. Koska Perjantaina vietettiin pukeudu pinkkiin -päivää niin KLC:n joukkue pelasi koko ottelun vaaleanpunaiset huivit käsissään, antaen näin oman tukensa kaikille niille, joita rintasyöpä koskettaa. Avauserässä kauden ensimmäinen kotipeli oli ilmeisesti tuonut KLC:lle hieman jännitystä, koska erässä mentiin pitkälti Pisaban komennossa. KLC:lle sattui myös erässä lukuisia virheitä ja vain Pisaban huono viimeistely ja KLC:n Mika Wolffin hyvä maalivahtipeli estivät Pieksämäkeläisten osuman. Vaikka KLC olikin erässä hivenen vastaantulija iski se ottelunavaus ja erän ainoan maalin. Niko Tiilikainen tarjoili lettujaan ja Jarkko Kuningas laittoi hillot päälle ja niin erätauolle KLC:n johtaen niukasti 1-0. Toiseen erään KLC tuli hieman pirteämmällä jalalla ja pelikin alkoi näyttämään jo peliltä. Pisaba joutuikin heti erän alkuun ottamaan jäähyn ja niin KLC:lle tarjoutui tilaisuus ylivoimaan. Aluksi näytti ettei yv ala oikein pyöriä, mutta kun niin monesti yv:n loppupuoliskolla alkoi tulosta syntymään. Markus Mertanen oli jätetty keskustaan ilman vartijaa ja jopa Jouni Päivinen lasittuneella katseellaan huomasi Markuksen. Päivinen syöttikin pallon Makelle ja Maken tasoinen puhdas maalintekijä ei noilta tonteilta erehdy. Ja niin heti erän alkuun KLC lisäsi johdon 2-0:aan. Ennen KLC:n seuraavaa osumaa Pisaballa oli oma tilaisuutensa kaventaa ylivoimalla. Pisaba ei kuitenkaan saanut palloa maaliin saakka ja niin yv kuivui kasaan. KLC siis iski pian yv:n jälkeen ottelun 3-0:aan. Ripeällä tossulla pelissä esiintynyt Juuso Kukkonen kierteli vartijaansa, kunnes väläytti myös letun tekijän taitoja, roikottamalla pallon maalin eteen eksyneelle Päiviselle. Päivinen oli paikastaan niin sekaisin, että osui palloon niin hyvin, että se sattumalta lensi päin tyhjää Pisaban maalia. Ja kuinkas ollakaan kukaan ei lopulta eteen myöskään ennättänyt ja peli 3-0:aan. Toinen erä oli hyvin tasaista palloilua kauttaaltaan, mutta vain KLC onnistui maalin teossa. KLC iskikin erässä vielä kerran ja toistamiseen ylivoimalla. Jarkko Kuningas esitti myös kylillä kuultua syöttönäkemystään tarjoillen pallon Päiviselle, joka puolestaan käytti myöskin tunnettua, erittäin kovaa lyöntilaukaustaan. Joten tuloksena ei voi olla, kun erittäin komia muali. Tämä riittikin tähän erään ja niin toiselle erätauolle kuuntelemaan valmentajan viileät viestit tilanteessa 4-0. Kolmanteen erään odotettiin kovaa Pisaban latausta. Pisaba tulikin erän alkuun vielä taistellen, mutta ilmeisesti pian heillä alkoi usko loppua ja KLC otti erässä hallitsevan joukkueen roolin. Erän seitsemännellä minuutilla KLC:n kakkos kenttä taiteili KLC:lle viidennen osuman. Pisaban puolustus laitettiin nippuun koko ketjun voimin ja lopulta tehopisteet nimiinsä veivät vilttimies Päivinen syöttö ja maalin nimiinsä roikotti Jarmo Heiskanen takatolpilta. Pian osuman jälkeen KLC pääsi jälleen ylivoimalle ja kuinkas ollakaan pallo jälleen Pisaban verkkoon. Kuudennen kerran kotiyleisöä huudatti. Jarkko "kunkku" Kuningas millin tarkalla viivavedolla, Niko Tiilikaisen hätäisestä syötöstä. Tämän osuman jälkeen KLC:llä oli paljon hyviä maalipaikkoja ja Pisabalaisten päät alkoivat painua alaspäin epätoivosta. KLC:n liekki kenttä pääsi vielä erän lopulla kaunistelemaan loppulukemiksi 7-0. Maalin onnistu vihdoin ja viimein tuikkaamaan Mikko Hallikainen, Niko Tiilikaisen toimiessa jälleen tarjoilijana. Loppu analyysi: Pisaba vei alkuun onnistumatta maalinteossa. Toisen erän paremman pelin myötä KLC alkoi ottaa hallintaa ja niin ansaittuvoitto KLC:lle. KLC onnistu jälleen omassa pelisysteemissään, vaikka alussa hieman hermoiltiin. Pisaba ei missään nimessä ollut huono, mutta KLC:n hyvä puolustus sekä maalivahti -peli turhauttivat heidät ja loppua kohden yritys heikkeni. Kiitos myös hyvin kannustaneelle satapäiselle yleisölle tuesta. Seuraavan ottelun KLC pelaa Varkaudessa VarTaa vastaan lauantaina 31.10. Sinne KLC lähtee hakemaan voittoa, mutta se vaatii jälleen KLC:ltä nöyrää työtä. Lisää VarTa ottelusta keskiviikkona tai torstaina. ' Tälläinen setti tänään huomenna taas jotain aivan muuta..
19.10.2009 E-KI - KLC 2-14 (1-5, 1-6, 0-3) KLC jatkoi hyviä otteita myös kauden toisessa vierasottelussa. KLC oli valmistautunut otteluun hyvin, tiedettiinhän vastus E-KI yhdeksi sarjan kovimmista joukkueista. Hyvä lataus näkyikin heti alkuhetkistä lähtien, sillä jo kahden ensimmäisen vaihdon aikana pallo kahdesti vastustajan maaliin. Tekijöinä ensin Kuningas ja sitten Heiskanen. E-KI kuittasi kuitenkin pian iskemällä seuraavassa vaihdossa kavennuksen 2-1:een. KLC iski vielä ekaan erään kolmesti, Heiskanen 2 ja erän viimeisen Hallikainen rankkarista. E-KI ei puolestaan onnistunut enää erässä kertaakaan ja avaus tauolle KLC:n 5-1 johdosta. Vaikka peli oli tässä vaiheessa 5-1 oli ottelun ensimmäinen erä selkeästi pelin tasaisin. E-KI jopa hallitsi palloa, mutta KLC käytti maalipaikkansa terävämmin. Kopissa painotettiinkin kakkos erän alkua huolella: Hereillä E-KI tulee varmasti kovaa! Ja niinhän Ilves paidat tulivatkin kovaa ja korkealta. KLC:n leirissä ei kuitenkaan hätiköity vaan suurimmalta osin paketti pysyi loistavasti kasassa. Ja kun E-KI ei alku rynnistyksessään onnistunut palloa KLC:n maaliin laittamaan, iski KLC. 4 maalia kuuteen minuuttiin ja taululla 9-1 KLC:lle. Tässä vaiheessa vastus otti aikalisän ja yritti saada vielä kesyjä Ilveksiä pelaamaan. Todellista henkeä E-KI ei kuitenkaan enää saanut päälle. Ja erän loppuun KLC tehtaili vielä kaksi maalia ja E-KI sai pientä lohtua tekemällä erän viimeisen. Näin kahden erän jälkeen KLC:llä jo turvallisen tuntuinen 11-2 johto. KLC:lle maaleja erässä pommitti: Tiilikainen 3, Havukainen, Wahlgren ja Hallikainen yksi mieheen. Toisen tauon teema oli myös selkeä: omaa peliä loppuun asti, E-KI:ä ei päästetä edes lähelle ja tietysti erävoitto. Viimeinen erä olikin melko lailla pelailua ja E-KI:kin näytti jo alistuneen, eikä sieltä enää sillä vauhdilla tultu kuin toisen erän alkuun. KLC kaunisteli lukemia viimeisen erän pelailun lomassa iskemällä erään kolme maalia. E-KI puolestaan jäi viimeisessä nollille, joten hyvin meni viimeinenkin erä. Näin loppulukemiksi selvä 14-2 KLC:lle. Viimeisen erän maalit Juho Mutaselle ja Niko Tiilikaiselle. Vastustaja teki lisäksi yhden oman, jonka kyllä teki Kuningas maalinkulmalta, mutta ei tuomareille kelvannut.. Lisäksi Tiilikainen vei Hallikaiselta yhden maalin. Loppuun voisi vielä lörpötellä että, KLC onnistui ottelussa lähes täydellisesti. Parannettavaa toki aina jää. Liekki kenttä jatkoi siitä mihin viimeksi jäi muiden tukiessa loistavasti. KLC:n pelaajista jopa kolmelle knalli: Hallikainen, Tiilikainen ja Heiskanen. Kun Hallikaiselle lisäksi kolme syöttöpinnaa 3+3 ei paha. Toki paljon huonommaksi ei jäänyt Kuningaskaan komeilla 2+3 tehoilla. No tämä oli tälläinen peli eikä Ilves ryhmäkään tainnut olla aivan parhaimmillaan. Nyt keskitytään kuitenkin jo tulevaan vastustajaan, joka on Pisaba. Pisaba ottelusta ennakkoa keskiviikko iltana. Ottelun tilastot löytyy linkin takaa tulospalvelusivu. Kynä ei oikein kulkenut , mut yritän taas parantaa seuraavaan:)
5.9.2009 SB Savo - KLC 5-8 (1-3, 2-3, 2-2) KLC matkusti kauden avaus otteluun SB Savon vieraaksi Nilsiään. Moni varmasti odotti millaiset lukemat Savo lyö tauluun ja Polvijärvenpojat nöyränä kotimatkalle. Toisin kuitenkin kävi, kun KLC taisteli upean voitoin Savosta ja joukkue poistui hiljaisesta Nilsiästä kotiin hymyssä suin. Ottelun alkuun Savo tuli hyvällä liikkeellä ja karvasi korkealta. KLC:ltä meni ensimmäiset minuutit ihmetellessä tätä sekä savukoneen jättämää savua jouduttiin yskimään pois keuhkoista vielä alku minuutit. Pian KLC:kin alkoi saada juonesta kiinni ja erä eteni tasaisissa merkeissä. Ottelun avaus maalia pääsi tuulettamaan SB Savo, kun Juho Penttinen tälläsi pallon hyvän kuvion päätteeksi ohi Mika Wolffin, erän puolessa välissä. KLC otti maalin jälkeen kuitenkin otteen pelistä ja erän loppu oli KLC:n. Maalia saatiin kuitenkin odotella aina erän viimeminuuteille saakka, kunnes KLC:n Juuso Kukkonen onnistui tasoittamaan pelin Eetu Mutasen syötöstä ajassa 18.13. KLC heilutti erässä verkkoja vielä kahdesti. Ensin Mikko Hallikainen vei KLC:n 2-1 johtoon läpiajosta näyttävällä harhautuksella. Karkumatkalle Mikon vapautti Niko Tiilikainen. Erän viimeisen maalin tehtaili jälleen KLC:n Juuso Kukkonen. KLC:n näennäinen karvaus toimi ja Savon pakki sortui roiskaisemaan pallon päin Jouni Päivistä, jonka mailanvarresta kimmonnut pallo eksyi keskellä päivystäneelle Juusolle, jolla oli helppotyö viimeistellä erän loppulukemiksi 3-1 KLC:lle. Toinen erä alkoi pitkälti siitä mihin ensimmäinen jäi: tasaista, KLC hitusen edellä. Erän ensimmäinen tilasto merkintä tuli viiden minuutin jäähyn muodossa SB Savolle. Savon pakki joutui taklaamaan vikkeläkinttuista Hallikaista, joka olisi muuten karannut läpiajoon. KLC:n ylivoimapeli lähtikin pyörimään komeasti. Vajaat puoliminuuttia oli mennyt, kun Jarkko Kuningas pommitti viivasta komeasti yläputken alle ja KLC 4-1 johtoon. Syötön maalin antoi Hallikainen. Lieneekö nopea yv maali tuonut KLC:lle hyvän olon tunnetta sillä loput viiden minuutin ylivoimasta meni suorastaan surkeasti, toki siitä kunnia myös Savon hyvälle alivoimapelaamiselle. Seuraavat maalit iskettiin tasavajaalla ottelun puolessa välissä. Ensin Savo onnistui kaventamaan neljään kahteen vaparista, jossa KLC:lle sattui selkeä merkkausvirhe. Heti perään KLC kuitenkin kuittasi ja ero oli jälleen kolme maalia. Maalin tehtaili Hallikainen 2-1 hyökkäyksen päätteeksi. Jälleen Tiilikaisen tarjoilusta. Savon otteet alkoivat tässä vaiheessa hieman parantua KLC:n joutuessa ajoittain puolustuskannalle. Pian Savo kavensikin eron taas kahteen maaliin takatolpalta. KLC ei kuitenkaan päästänyt Savoa iholle saakka ja erän viimeisen maalin teki KLC. Komean kantti vedon aivan maalin yläkulmaan esitti Juho Mutanen, syöttäjänä Aku Buckbee. Maali jäi lopulta ottelun voittomaaliksi. Näin kahden erän jälkeen lukemat 6-3 KLC:lle. Viimeiseen erään lähdettäessä tiedettiin, että Savo tulee varmasti erän alkuun kovalla sykkeellä yrittäen kaventaa mahdollisimman nopeasti. Ja niinhän siinä kävikin vain 30 sekuntia ja palloa etsittiin KLC:n maaliverkosta. Tilanne 4-6. Tässä vaiheessa kotijoukkueella varmasti taistelutahto nousi: täältä tullaan vielä ja kun lisäksi heti perään KLC:lle 2 minuutin jäähy oli Savon hetki valmis. Savo ei kuitenkaan käyttänyt tilaisuuttaan, tuli KLC:n vuoro. Savolta ukko jäähylle ja KLC:n ylivoima. Ylivoima pyörikin hyvin, vetoja ja tilanteita oli useampiakin, kunnes Jouni Päivinen lopulta onnistui maalin edestä iskemään pallon maaliin Niko Tiilikaisen lättysyötöstä. Savo ei ollut vielä kuitenkaan luovuttanut vaan se tuli viimeisen kympin hirveällä vimmalla KLC:n päätyyn yrittäen kavennusta. Myös lopun hieman heppoisesti vihelletyt jäähyt KLC:lle antoivat Savolle vielä mahdollisuuden tulla peliin mukaan. Savo onnistuikin kaventamaan tilanteeksi 5-7 6minuuttia ennen loppua siirretyn rangaistuksen aikana. Tämän jälkeen Savo pääsi vielä kertaalleen ylivoimalle, mutta senkin KLC kesti maalivahti Mika Wolffin johdolla. Savo painosti erän loppuun, mutta heti Savon aika lisän jälkeen KLC:n Mikko Hallikainen viimeisteli illan viimeisen maalin ja samalla hattutemppunsa. Savolaiset protestoivat maalia kovasti korkeaksi mailaksi. Matti Ahosolan omasta päästä lähettämä pallo näytti jo päätyvän Savon maalivahdin hyppysiin, mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta paikalle pörhälsi Mikko Hallikainen ja Mikko ohjasi pallon näyttävästi ilmasta ohi hölmistyneen Savo vahdin. Viimeinen minuutti oli siten enää puhdasta kosmetiikkaa ja niin KLC:lle komea avausvoitto Savosta lukemin 8-5. Loppuluritus: KLC oli juuri niin valmis otteluun kuin sen pitikin ja se uskoi mahdollisuuksiinsa kaataa Savo ja niinhän siinä kävikin. Savo ehkä puolestaan oli hermostunut eikä se tainnut odottaa KLC:ltä juuri mitään. KLC vei erikoistilannepelaamisen nimiinsä. Myös maalivahti osasto oli KLC.llä selvästi parempi. KLC:n parhaana pelaajana palkittiin maalivahti Mika Wolff, joka viimeisen eränaikana esitti tukun game savereita. Nyt on pelit avattu ja katseet käännetäänkin jo tiukasti seuraavan kovaan koitokseen, kun KLC matkaa E-KI:n vieraaksi Kuopioon Lauantaina 17.10. ottelu alkaa klo 15:00 Pohjantien liikuntasa§lissa. Tehoille herrat: Hallikainen 3+1 Tiilikainen 0+3 Kukkonen 2+0 Päivinen 1+1 Kuningas 1+0 Mutanen j. 1+0 Mutanen e. 0+1 Ahosola 0+1 Buckbee 0+1 7.2.2009 PyU - KLC 6-5 (2-0, 3-4, 1-1) KLC ja Pyhis kohtasivat toistamiseen Pyhiksen toimiessa vuorostaan isäntänä. Ottelusta ei suurta spektaakkelia syntynyt, varsinkaan pelillisessä osaamisessa, vaan ottelu oli sählyä parhaimmillaan:) Tässä pieni kertaus ottelusta. KLC:n leirissä vallitsi hyvä ja rento meininki ennen ottelua ja lämppäritkin tuntui menevän hyvällä sykkeellä ja ilon kautta. Mutta mutta, kun pallo laitettiin keskiympyrään ja pilli soi ensimmäisen kerran, ei KLC:n joukkueella näyttänyt onnistuvan kerta kaikkiaan yhtään mikään. Pyhis otti ottelussa selvän komennon KLC:n pelin ollessa täysin sekaisin. Erästä tuli lähinnä mieleen alkukauden pelit virheineen. Erä oli kauttaaltaan Pyhäselän poikien ja erän jälkeen taululla lukemat 2-0 Pyhikselle. Muuta huomioitavaa avaus erästä. Pyhiksen Pekka Hassinen sai erässä 5 minuutin jäähyn, jonka aikana KLC ei saanut juuri mitään aikaan yv oli suorastaan heikko. Jokainen pelaaja tiesikin erän jälkeen koppiin kävellessä mitä tuleman pitää. Valmentaja Torni ei todellakaan ollut tyytyväinen ja joukkue sai risuja jopa enemmän kuin joulupukilta. Tornin teesit oli selvät virheet pois ja omaa peliä. Myös kaikki ketjut laitettiin uusiksi ja maalivahti vaihdettiin. KLC olikin toisessa erässä jo huomattavasti parempi ja pian se olikin noussut tasoihin. Mutta heti tasoituksen jälkeen se taas koettiin pari henkilökohtaista virhettä ja Pyhis jälleen 2 maalia edellä. Tämän jälkeen erässä tehtailtiin maaleja vuorotellen KLC - PyU- KLC. Ja tilanne kahden erän jälkeen 5-4 Pyhikselle. Erän saldo: KLC paransi kyllä peliään ja muutamia jopa pitkiä hienoja hyökkäyksiä nähtiin, mutta erää jäi kuitenkin varjostamaan lukuisat henkilökohtaiset virheet, joista Pyhis iski tehokkaasti. Tottakai! Kolmas ja ratkaiseva SET. Torni ruoski joukkojaan erätauolla tällä kertaa hieman rauhallisemmin, mutta kuitenkin painottaen VIRHEET pois J***L***A. Pillin soidessa KLC näyttikin heränneen taistelemaan pisteteistä ja joukkue esiintyikin terävästi erän alussa ja Pyhis oli pienoisissa vaikeuksissa. KLC:n tasoitus nähtiinkin ja tällä kertaa syöttäjänä toimi Pyhiksen pakki. Kolmas erä oli muutenkin ottelun paras tasoltaan. Harmi vain, että jo kuudennen kerran Pyhis rankaisi KLC:n helposta pallonmenetyksestä siirtyen pelissä 6-5 johtoon, kun 10 minuuttia peliä oli jäljellä. KLC yritti vimmatusti hakea tasoitusta, mutta lopullinen kiri kuitenkin tyrehtyi Pyhiksen hyvään viimeiseen vitoseen ja tuomarin hieman kyseenalaiseen jäähyyn (KLC:lle) ottelun lopussa. Näin koti joukkue korjasi pisteet luvuin kuusi vastaan viisi. Loppuarvio : ensinnäkin älkööt kukaan puuttuko TeK,sTiN. (äidinkielellisiin) puutteellisuuksiin. No KLC:ltä surkea avaus erä. Loppua kohti parannettiin, mutta virheet jäi sekä surkea YV. Pyhis teki kaikki maalit KLC:n kaameista virheistä. Tästä taas selvitään ja ensiviikon perjantaina toivottavasti nähdään taas se voittoa haluava ja taisteleva KLC, kun VarTa Varkaudesta saapuu vierailulle. Ottelu alkaa klo 19:00 Tervetuloa, nyt todellakin tarvitaan kannustajat paikalle!! 25.1.2009 Etelä-Kuopion Ilves - KLC Polvijärvi 5-5 (1-3, 3-2, 1-1) Polvijärven sählykerho toi Kuopiosta tuliaisina yhden sarjapisteen Halonhakkuu ja metsurintyöt olivat pääosassa kun KLC vieraili E-KIn vieraana Pohjantien pienessä salissa. Pieni kaukalo ja erittäin salliva tuomarilinja aiheuttivat jatkuvan mailojen hakkaamisen, maalivahdin sormien metsästyksen sekä pikkusikailun. Pelin taso kärsi, mutta kaikesta huolimatta ottelussa nähtiin useita maajoukkuetason maaleja. KLC oli ottelun alkaessa hereillä ja hallitsi palloa ja peliä mielin määrin. Mika Wolff KLCn maalilla oli työttömänä erän ensimmäiset 15 minuuttia kun taas kotijoukkueen veräjänvartija sai samassa ajassa kunnon hien päälle. 11 minuutin kohdalla KLC sai vapaalyönnin puolesta kentästä. Mikä Pykäläinen siirsi pallon Toni Vainikaiselle, joka esitti tulista kanttiaan iskien pallon vastustajan maaliin. Maalia seuraavaan vaihtoon KLC lähti ottamaan varman päälle varoen maalin syntymistä omaan päähän. Maali kuitenkin syntyi, tosin kotijoukkueen verkkoon! KLC oli ilmeisesti katsonut Salibandyn MM-kilpailuiden finaalia useasti nauhalta, sillä maali oli kuin toisinto iki-ihanan länsinaapurimme Fredrik Djurlingin 5-4 osumasta. Markus Mertanen passasi keskelle ja KLCn vannoutuneimman varustepelaajan Aku Buckbeen kääntölaukaus upposi vastustamattomasti takayläkulmaan. Hyvänolontunne alkoi hiipiä joukkueeseen eikä sellainen yleensä lupaa hyvää. Hyvää oloa lisäsi entisestään ottelussa poikkeuksellisesti hyökkääjänä pelanneen Jarkko Kuninkaan paluupallosta iskemä 3-0 johtomaali. Ottelua oli tällöin pelattu 14.56. Tästä alkoikin sitten KLCn pelin totaalinen jäätyminen. Heikot syötöt ja olematon liike antoivat kotijoukkueelle eväät nousta peliin mukaan. E-KI pääsi 16 minuutin kohdalla ylivoimalle ja käytti sen hyväkseen Mikko Miettisen laukoessa pallon KLCn verkkoon. Maalin jälkeen KLC oli hätää kärsimässä vastustajan saadessa jostain pari vaihdetta lisää peliin. Onneksi erätauko oli alkamassa ja viimeisillä sekunneilla kotijoukkue sai rangaistuksen estämisestä. Loppujen lopuksi KLC oli hyvissä asetelmissa erätauolle lähdettäessä. Fiilis oli jälleen korkealla toisen erän alkaessa. KLC aloitti erän ylivoimalla ja heti helähti maaliverkko. Ikävä kyllä se verkko sattui olemaan KLCn. Onnekas pomppupallo sattui osumaan Miika Hartikaisen lyöntilaukauksen eteen ja näin peli olikin yllättäen lähes tasan. Takaiskusta säikähtänyt KLC alkoi hermoilemaan ja hallinta siirtyi enemmän ja enemmän kotijoukkueelle. E-KIn painostus tuottikin tulosta ajassa 28.44 Miettisen iskiessä illan toisensa ja pelin tasoihin. Jatkuviin takaiskuihin ja huonoon peliin kyllästyneet KLCn pelaajat aloittivat sisuuntuneina johtomaalin metsästyksen. Siinä onnistuttiinkin 34 minuutin kohdalla Janne Mustosen laukoessa maskin takaa KLCn jälleen johtoon. E-KI ei kuitenkaan tästä säikähtänyt ja tasoitusmaali nähtiin 38 minuutin kohdalla. Erän lopussa KLC jäähyili ja näin E-KI pääsisi aloittamaan kolmannen erän miesylivoimalla. Kolmas erä alkoi siis kotijoukkueen erikoistilanteella. Aikaa ehti kulua 1.31 minuuttia kun erikoistilanteiden erikoismies Pasi Laitisen lämäri upposi KLCn häkkiin. Maalin jälkeen tilanteita oli molemmissa päissä, mutta laukaukset kiisivät pääasiassa ohi maalin tai suoraan veräjänvartioita päin. Poikkeuksen epätarkkoihin laukauksiin ja helpotuksen huokauksen aiheuttavan maalin teki KLCn Mikko ”Antti Tuisku” Vartiainen. Jouni Päivinen tarjoili laitaa pitkin aropupun lailla kirmaavalle Tuiskulle, joka laukoi pallon maaliin. Loppu erä olikin sitten yleistä juoksentelua ja päätöntä pelaamista. Kummatkin joukkueet tuntuivat osittain tyytyvän jatkoaikaan. 5 minuutin pituinen jatkoaika koittikin ja sitä KLC hallitsi, muttei onnistunut saamaan palloa maaliin saakka. Paras paikka oli joukkueen kuopuksella, jo yhden maalin tehneellä Vartiaiselle, mutta tämän kädet jäätyivät tyhjän maalin näkyessä silmien edessä. Ottelu päättyi siis 5-5 ja vasta toinen tasapeli koko sarjassa näki päivänvalon. Ensi perjantaina klo 19.00 Polvijärven vapaa-aikatalo täyttyy jälleen fanaattisesta Polvijärveläisestä yleisöstä. Tällöin vieraaksi saapuu Pisaba Pieksämäeltä, jonka kanssa kotijoukkueella onkin kana kynittävänä. KLC toivottaa kaikki tervetulleiksi viettämään iltaa viihdyttävän salibandyn merkeissä!
17.1.2009 Lihamylly - KLC 5-6 (2-1, 3-3, 0-2) KLC jatkoi vuotta 2009 voitokkaasti, kun se taisteli vieraspisteet Lihamyllystä. Paikalle kertynyt noin 50 henkinen yleisö, joista ainakin puolet oli tullut polvijärveltä kannustamaan KLC:tä sai nähdä jännittävän ottelun aina viimesekunneille saakka. KLC:n hyvä valmistautuminen otteluun näkyi heti ottelun alussa, kun jo vajaan minuutin pelin jälkeen palloa etsittiin myllyn maaliverkosta. Ottelun maalihanat avasi Mikko "Tuisku" Vartiainen, joka oli unohdettu maalin eteen avain yksin. Tuisku mietti hieman syöttöä, mutta sivalsikin sitten pallon etuyläseen Kapu Vainikaisen oivallisesta pystysyötöstä. Maalin jälkeen mentiin tovi aika tasaisissa merkeissä, mutta mitä pidemmälle erässä mentiin alkoi Lihamylly ottaa erää itselleen. KLC:n karvaus peli ei ollut uomissaan ja Lihamylly pääsi suhteettoman helposti yli keskialueen ja se sai sitä kautta luotua useita hyviä maali tilanteita KLC:n maalille. Myllyn tasoitus maali nähtiinkin ajassa 13.58 Ilkka Voutilaisen lavasta. Erää jatkettiin ja Lihamyllyn pallollinen peli oli parempaa kuin KLC:n ja KLC tyytyikin lähinnä vastaiskuihin Lihamyllyn pyörittäessä pidempiä palloralleja. Lihamyllyn hyvä peli tuottikin vielä erässä tulosta ja se siirtyi johtoon Niko Alosen maalilla ajassa 18.55. Lukemissa 2-1 kotijoukkueelle poistuttiinkin sitten ensimmäiselle huili tauolle. Erätauolla valmentaja Torni ruoti pelaajiaan parempaan peliin ja fläppi kävi kuumana. Toisen erän KLC vielä joutui aloittamaan alivoimalla, kun Mika Pykäläiselle vihellettiin aivan ensimmäisen erän lopulla jäähyminuutteja kaksi kappaletta. KLC selvitti jäähyn, mutta kuinkas sitten kävikään. Lihamylly jatkoi vahvoja otteitaan ja jo ajassa 23.05 Lihamylly lisäsi johtoaan kolmeen yhteen Miika Sillanpään maalilla. Maalin jälkeen näytti jo pahalta, mutta KLC:läiset alkoivat kaivaa taistelu lasejaan eikä se luovuttanut. KLC kavensikin ajassa 27.46 3-2:een. Mikko Hallikainen katkaisi Mylly hyökkäyksen ja kipitti vikkelillä jaloillaan vasemmalta karkuun. Mikolla olisi ollut myös hyvä tilanne syöttää vielä tässä vaiheessa mukana olleelle Wallu Wahlgrenille, mutta Mikko näki maalivahdin tulleen ulos ja näin Mikko kiersi Rouhiaisen ja vippasi pallon helposti verkon perukoille. KLC ei saanut kuitenkaan riemuita pitkään kavennuksesta, kun Mylly iski. Maalin jälkeinen vaihto pelattiin vielä kavennuksen tunnelmissa ja näin Myllyn johto oli jälleen kaksi maalia, Ilari Havukaisen toimiessa maalin tekijänä. Tästä eteenpäin ottelu eli sekavinta vaihettaan molempien joukkueiden kovasta yrityksestä huolimatta. KLC sai kuitenkin hyvän mahdollisuuden, kun Mylly kapteeni maestro Moilanen kaskettiin jäähyboksiin kärsimään kahta pitkää minuuttia. KLC:n ylivoima jauhoikin viimesekunneille saakka kunnes se iski. Treeneissä harjoiteltu kuvio toimi. Kapu Vainikainen passasi ja Päivinen tuuppasi kavennuksen 4-3:een. Lisää ilon aiheita KLC:n leirissä koettiin heti seuraavassa vaihdossa, kun KLC tuli jo rinnalle. Markus Mertanen syötti keskustaan eksyneelle Aku Buckbeelle joka sujautti rannelaukaustaan hyväksikäyttäen maalivahdin puikoista pallon Mylly maaliin. Maalin jälkeen molemmat joukkueet pelasivat ihan ok, joskin Mylly oli edelleen se pallollisempi. Ja mitäs erässä vielä tapahtuikaan, no Mylly siirtyi johtoon, kun KLC:läiset näyttivät jo odottelevan toista erätaukoa. KLC:n puolustus sahattiin ja Piispanen iski takatolpalta toisen erän päätöslukemiksi 5-4 Myllylle. Viimeiseen erään KLC lähti ajamaan myllyä takaa yrittäen parantaa pallollista peliä sekä edelleen heikkoa karvauspeliä. Erän alkuun KLC saikin pari hyvää vaihtoa ja se valoi joukkueeseen uskoa paremmasta huomisesta. Lihamylly tarjosikin KLC:lle tasoitusmahdollisuutta, kun ajassa 44.36 Ilkka Voutilainen komennettiin 2 minuutin huilille. KLC:n ylivoima jauhoi ja se onnistuikin saamaan pallon maaliin myllyläisten avustuksella. Juho Mutanen esitti tulista rannelaukustaan ja pallo kimposi myllypelaajasta jonnekin maalivahdin alle ja sieltä se vieri kuin vierikin mylly maaliin. Maali merkattiin omaksi maaliksi, vaikka kyllä sen olisi Juholle suonut. Mutta pääasia oli että KLC oli noussut jälleen rinnalle. Maalin jälkeen KLC sai maalista virtaa ja myös mylly päädyssä nähtiin tilanteita. KLC siirtyikin pelissä johtoon, kun peliä oli käyty 48.14. KLC pelasi pallon hienosti jälleen maalin eteen unohdetulle Mikko "Tuisku" Vartiaiselle, joka iski illan toisen maalinsa nyt takayläkulmaan ja lopulta se oli myös ottelun voittomaali. Syötön maaliin antoi tilastoista poiketen Janne Mustonen. Viimeinen 12 minuuttinen olikin sitten yhtä puolustustaistelua, Myllyn painostaessa hurjasti. Kaiken lisäksi KLC:n miehet sortuivat jäähyilyyn kahteen kertaan ja myllyllä oli hyviä tilanteita tasoittaa ottelu. KLC kuitenkin kesti alivoimat ja loppuun vielä kuus/vitoset. Mika Wolff venyi koko ottelun ajan upeisiin torjuntoihin ja varsinkin lopussa tuli muutama näyttävä koppi ja myöskin molarin parhaat ystävät olivat apuna. Näin KLC:lle maukas revanssi Lihamyllystä ja tärkeät sarjapisteet Polvijärvelle. Tämä voitto oli kokojoukkueen taistelu voitto, siitä kiitos kaikille. Loppusilaus: Lihamylly hallitsi pallollista peliä. KLC puolestaan onnistui viimeistelyssä sekä joukkue puolusti erinomaisesti. Unohtamatta hyvää maalivahti peliä ja Tuiskun kahta osumaa. Pientä Jobin postia KLC:lle aiheutti Jukka Wahlgrenin loukkaantuminen. Toista peliään KLC:n paidassa pelannut Wallu esiintyi erittäin pirteästi molemmissa peleissä. Wallun jalkapöytä murtui ja kausi Wallun osalta ohi. KLC jatkaa sarjapelejään ensiviikon Lauantaina, kun se matkustaa Kuopioon E-KI:n vieraaksi ottelu alkaa klo 14:00 . KLC hävisi kotonaan E-KI:lle jännittävän pelin päätteeksi 8-6. Toivottavasti KLC matkaa Kuopioon samalla taistelu ilmeellä hakemaan revanssia E-KI:stä.
KLC-SBS Eno 16-2 (5-0, 6-2, 5-0) KLC avasi vuoden 2009 sarjapelit murskavoitolla SBS Enosta Maanantaina pelituntumaa LeBaa vastaan hakenut kotijoukkue oli vähämiehistä Enoa vastaan ylivoimainen. KLC ratkaisi ottelun jo ensimmäisessä erässä eivätkä vieraat saaneet missään vaiheessa mahdollisuutta tulla peliin mukaan. Ottelua oli pelattu 1.15 kun ottelun parhaana pelaajana palkittu Eetu Mutanen iski avausmaalin Heikki Rummukaisen syötöstä. Lisää lunta Enolaisten tupaan iskivät erän aikana vielä Mikko Hallikainen kauniilla ohjauksella maalin edestä, Juho Mutanen jo tutuksi tulleella kantillaan, avausmaalin tehnyt Eetu Mutanen iski illan toisen ja rannelaukaustaan esitellyt Aku Buckbee viimeisteli erän loppulukemat. Avauserä oli täyttä KLCn hallintaa eikä kotijoukkueen maalilla pelannut Mika Wolff joutunut torjumaan montaakaan kertaa. Toisen erän alussa vieraat saivat erikoisen jäähyn kun Enon maalivahdin paidan numero oli eri kuin ottelun pöytäkirjaan oli merkitty. Rangaistuksen arvoinen virhe, mutta sitä ei kotijoukkue näyttävästä pyörityksestä huolimatta saanut käytettyä hyväkseen. Minuutti rangaistuksen loppumisesta KLC iski kuitenkin jälleen. Niko Mertasen syötöstä Mikko Hallikainen iski illan toisensa kovalla laukauksella johon vastustajan maalivahdilla ei ollut saumaa sanoa mitään. Nousivatko nesteet sitten päähän tässä vaiheessa, sillä KLCn saadessa 5 minuutin ylivoiman ei maalia tehnyt kotijoukkue. Josban A-junioreissa piipahtanut Jere Räty näytti miksi häntä ei kannata päästää puolittaiseen läpiajoon hänen iskiessä yläputken kautta kavennuksen. KLC kuittasi maalin kuitenkin samalla ylivoimalla Eetu Mutasen iskiessä Jouni Päivisen syötöstä illan kolmannensa. Hattutemppu oli nähnyt päivänvalon. Virneet kotijoukkueen kasvoilla hyytyivät kuitenkin puoli minuuttia myöhemmin vieraiden Pasi Penttisen lototessa itselleen onnekkaan maalin olemattomasta kulmasta. KLC kuitenkin vastasi tähän jälleen maalilla, tekijänä Toni Vainikainen. Puoli minuuttia tästä ja Juho Mutanen lisäsi johdon 7 maaliin jälleen loistavalla kantilla ja laukauksella verkon perukoille. Jarkko Kuningas ja Niko Voutilainen iskivät vielä maalin mieheen ennen erätaukoa, jolle kotijoukkue siirtyi turvallisessa 11-2 johdossa. Kolmas erä jatkui KLCn pyörityksella. Maalipaikkoja luotiin ja pallo liikkui nätisti mieheltä toiselle. Niko Tiilikainen iski pallon läpiajosta alakulmaan ja Mika Pykäläinen laukoi ranteella pallon maaliin vain 25 sekuntia tästä. Erän puolessavälissä Jouni Päivinen lisäsi jälleen johtoa ja hiukan myöhemmin Enon pakka sahattiin totaalisen hajalle ja Petri Jolkkonen iski illan ehkäpä viihdyttävimmän osuman. Kaksi minuuttia ennen päätössummeria Markus Mertanen päätti laittaa pallon vielä kerran Enon maalin yläkulmaan ja kotijoukkue sai rauhassa pelailla viimeiset minuutit. KLClle koittaa nyt 2 ottelun vierasputki. Ensi perjantaina klo 20.00 Joensuun Inter Sport Centerissä vastaan asettuu Lihamylly, jolta KLC lähtee metsästämään sarjapisteitä. Kahden viikon päästä vastaan asettuu E-KI Kuopiosta. Perjantaina 30.01 klo 19.00 taistellaan pisteistä jälleen Polvijärven Salibandy-pyhätössä Vapaa-aikatalolla jolloin vastaan asettuu Pieksamäen Pisaba.
13.12.2008 LeBa-96 - KLC 5-2 (1-0, 2-1, 2-1) KLC:n vuoden viimeinen peli päättyi vierastappioon. KLC ei pystynyt yllättämään ennakkosuosikki LeBa -96, vaikka LeBalaisten peli oli kaukana siitä mitä se oli joukkueiden aikaisemmassa kohtaamisessa. Ottelun käsikirjoitus oli melko selvää läpi ottelun. LeBa hallitsi palloa ja KLC pyrki puolustamaan hyvin sekä iskemään terävästi vastaan. Vaikkakin mitä pidemmälle ottelussa edettiin alkoi myös KLC saada aika-ajoin pidempiä hyökkäyksiä sekä pallollista peliä itselleen. Peli siis päättyi 5-2 LeBan voittoon, mutta turha on KLC:läisten päätään hankeen painaa. KLC pelasi hyvän pelin ja varsinkin puolustus oli joukkueena hyvää, muutamaa virhettä tietenkään unohtamatta. Viimeistelyssä myöskin jäi jälleen paljon parantamisen varaa. KLC:n ykköspyssy Toni"kapu"Vainikainen oli jälleen erinomaisella pelipäällä ja tappiosta pientä lohtua Kapulle toi maali ja syöttö sekä parhaan pelaajan paperipussi (sisältö on epäselvä). KLC vetäytyy nyt joulutauolle ja tuttuun tyyliin Polvijärvellä tullaan näkemään musta joulu ja tästä suivaantuneena KLC tulee olemaan ensivuonna paljon vaikeammin voitettava joukkue. KSS II - KLC 3-5 (0-1, 0-2, 3-2) KLC nappasi heikolla esityksellä vieraspisteet Kuopiosta Polvijärven ylpeys KLC vieraili keskiviikko-iltana Kuopiohallin matolla. Ottelu alkoi KLCltä hyvin ja ensimmäisen erän ensimmäiset 10 minuuttia olivatkin ottelun parasta peliä. Kotijoukkue jäi niin jalalla kuin pelillisesti valovuoden päähän vieraista, jotka pyrkivät siirtämään edellisen ottelun liikkeen myös tähän peliin. Viidakon sanonta: ”nopeat syövät hitaat”, piti kutinsa kun peliä oli pelattu 3.04. KLC sai vapaalyönnin parin metrin päästä vastustajan maalista ja Toni ”Kapu” Vainikainen oli salamana paikalla. Pallo paikalleen ja näpy verkon perukoille KSSn kavereiden vielä ihmetellessä vapaalyönnin syytä. Maalista KLC sai entistä enemmän virtaa ja pyrki luomaan painetta ja pelaamaan pitkiä hyökkäyksiä vastustajan päässä. Tilanteita oli vaikka kuinka, mutta palloa ei saatu kotijoukkueen maalivahdin ohi. Loppuerästä KLCn liike huononi ja Kuopiolaiset saivat siirrettyä pelin painopisteen hiljalleen kentän toiseen päähän. Tilanteita syntyi useita ja ainoastaan KLCn maalissa pelanneen Mika Wolffin uskomattomat otteet pitivät kotijoukkueen nollilla. Erätauolla KLC piti pukukopissa kokousta ja päätti äänin 20-0, että tästä on pakko nousta samalle tasolle kuin ottelun alussa jos pisteitä halutaan kotiin viedä. Otteet näyttivätkin paremmilta erän alkaessa. Vain minuutti ehti aikaa kulua kun Jouni Päivinen syötti Mikko Vartiaiselle maalinedustalle. Pallo jalalla haltuun ja nopea tyrkkäisy mailalla siirsi pallon maaliin. KLCn liike jatkui hyvänä, mutta näyttivät KSSn pojatkin päättäneen tehdä jotain tässä erässä. Tilanteita syntyi molemmissa päissä ja maalivahdit saivat loistaa. Ottelun seuraava maali olisi voinut syntyä kumpaan tahansa päähän. KLCn Markus Mertanen oli kuitenkin toista mieltä ja päätti nousta omalta puolustus alueelta aina laukaisusektorille asti. Katse maalille ja rannelaukaus tarkasti yläkulmaan siirsi vieraat 3-0 johtoon. Maalin jälkeen KLCn nopsat jalat hidastuivat syystä tai toisesta, pallonmenetyksiä tuli liikaa ja oman keskustan puolustus oli surkeaa. Joukkue siirtyikin kahteen ketjuun tavoitteena nostaa pelin taso entiselleen. Kuopiolaiset hallitsivat loppuerää, mutta jälleen kerran KLCn maalivahti esitti mahtavia otteita torjuen kaikki maalinsa lähentelyt. Kolmas erä alkoi savolaisilta vahvasti. KLC oli altavastaajana eikä saanut satunnaisia hyökkäyksiä lukuun ottamatta vaarallisia tilanteita aikaiseksi. Mika Wolff KLCn maalilla jatkoi kauden parasta peliään ja kuopiolaiset alkoivat turhautua. Nolla-pelin häämöttäessä KSS kuitenkin iski. Aku Salonen iski kavennuksen reboundista ja peli näytti alkavan jälleen alusta. KLC jaksoi kuitenkin taistella ja pelata omaa peliään. Helpotuksen huokauksen KLClle aiheutti Mikko Vartiaisen ohjaus maalin edestä Mika Pykäläisen tarjoillessa syötön. Tästä vain 2 minuttia myöhemmin ja Mika Wolff avasti nopealla heitolla Jouni Päivisen juoksuun. Tarkka kopio FBI PaVe pelin jatkoaika maalista näki päivänvalon Päivisen viskatessa reikäpallon takayläkulmaan. Maalin syöttäjäksi merkitty Mika Wolff kruunasi iltansa tällä syötöllä. Oltiinko voitosta jo liian varmoja, sillä KLCn peli tyssäsi täysin tähän maaliin. Korkealta karvaava KSS aiheutti ajoittain päänvaivaa KLCn koittaessa avata peliään. Pallon menetys omalla puolustusalueella aiheutti kotijoukkueen kavennusmaalin. Pallonriisto, syöttö keskelle ja laukaus alakulmaan toi Kuopion kolmen maalin päähän. Seuraavassa vaihdossa savolaiset iskivät jälleen nopean hyökkäyksen päätteeksi. Antti Korhonen iski toisen perättäisen maalinsa kovalla lämärillä. KLCn onneksi ottelua oli tässä vaiheessa tarkalleen 60 sekuntia jäljellä ja kaiken kukkuraksi kotijoukkue otti 2 minuutin rangaistuksen hiukan kavennusmaalin jälkeen. Viimeinen minuutti olikin pelailua ja KLC vei lopulta ottelun voiton numeroin 3-5. KLC saa kiittää voitostaan ottelun selvästi parasta pelaajaansa Mika Wolffia, jota ei ottelun jälkeen voinut liikaa kiittää. Muuta positiivista ottelusta on vaikea löytää, jos mukaan ei lueta sitä, että huonollakin pelillä irtosi tärkeät 2 pistettä joilla KLC nousi pois suoran tippuja paikalta sarjataulukossa. Ensi Torstaina alkaa 2. Divisioonan toinen sarjakierros ja KLC vierailee levottomassa tilassa olevan LeBan vieraana Kontiolahden jalkapallokentän kokoisella matolla. Ryminää ja liikettä mukaan reissuun ja tulostakin voi tulla! Otteluraporttiin-> http://www.salibandy.net/liitto/ottelukooste.asp?sarjaId=20&ottelu_id=1218702821
KLC Polvijärvi - FBI Pave 6-5 ja. (1-0, 2-1, 2-4, 1-0) KLC avasi pistetilinsä kutkuttavien vaiheiden jälkeen! Polvijärven KLC valmistautui illan otteluun Iisalmen FBI PaVea vastaan uusin keinoin. Tiukka keskittyminen, hiljentyminen ennen ottelua ja hyvin onnistuneet harjoitukset johdattivat joukkueen kohti ensimmäistä erää. Yleisöä oli jälleen lehterit lähes täynnä ja ääntä löytyi varsinkin ottelun loppupuolella enemmän kuin Suomi-Ruotsi MM-finaalissa. Kotijoukkue lähti tarmoa täynnä ottelun ensimmäiseen erään. PaVe tiedettiin liikkuvaksi joukkueeksi ja kovalla liikkeellä pyrittiin vastaamaan vierasjoukkueen vastaavaan. Erän alussa nähtiin tilanteita molemmissa päissä, mutta KLC:n parhaana palkittu maalivahti piti kotijoukkuetta pystyssä ja vieraiden Marko Lappalainen esitti omassa päässään muutaman mainion kopin. Ottelun ensimmäinen maali syntyi ajassa 14.09. Maalintekijänä kunnostautui kotijoukkueen kaikkien aikojen pistepörssin kakkonen Petri Jolkkonen. Jolkkonen ohjasi maalin Juha Kuuselan tarkkaakin tarkemmasta pystysyötöstä. Erän loppu oli hienokseltaan kotijoukkueen hallintaa eikä PaVe saanut kovin vaarallisia tilanteita aikaiseksi. Toisessa erässä KLC jatkoi kovaa painettaan ja vierasjoukkue sortui ensimmäiseen rangaistukseen. KLC:n kakkosylivoima näytti miksi takatolpalle ei saa jättää vapaata pelaajaa. Loisto-ottelun pelannut kapteeni Jouni Päivinen nousi laidasta ja antoi Mutasen salibandysuvun nuorimmalle vesalle, Eetulle, loistavan passin takatolpalle. Mutasella ei ollut vaikeuksia siirtää kotijoukkuetta 2-0 johtoon! Harvinaisen hyvin ottelun aloittaneella KLC:llä ei ollut aikeita päästää vieraita otteluun mukaan. Lisää kylmää vettä vieraiden niskaan iski Niko Tiilikainen ajassa 28.13. Jolkkesen laukaus kimposi PaVen maalivahdista 10 sentin päähän maaliviivasta ja lättyvainunsa kadottanut Tiilikainen osui omien sanojensa mukaan ”puolivahingossa” pomppivaan palloon. Vahinko tai ei, kotijoukkue siirtyi 3-0 johtoon. Erän viimeisellä neljänneksellä KLC sai ensimmäisen rangaistuksena. Tilanteesta kaukana ollut Jarkko Kuningas komennettiin jostain syystä kärsimään rangaistusta, jota hän ei ollut ansainnut. Ja niin kävi, että Ajassa 37.43 vieraiden Antti Mähönen iski ylivoimalla maalinedustalla pomppineesta pallosta kavennuksen. Erän loppu pyrittiin pelaamaan loppuun ilman enempiä takaiskuja ja siinä kotijoukkue onnistuikin. Tauolle lähdettiin kahden erän jälkeen tilanteessa 3-1. Kolmas erä alkoi synkissä merkeissä. Vain 52 sekuntia oli ehditty pelata kun vieraiden parhaana palkittu Elmeri Miettinen sivalsi 3-2 kavennuksen. Vain sekunteja maalin jälkeen vieraat saivat kuitenkin rangaistuksen. Kotijoukkueen toiveet heräsivät jälleen kahden maalin johdosta. Toisin kuitenkin kävi ja karmean merkkausvirheen seurauksena vieraat tasoittivat ottelun vapaalyönnistä. ”Taasko tässä käy näin?”, ajattelivat monet kotijoukkueen pelaajista. Oliko pelko sitten hiipinyt kotijoukkueen puseroon tai ei, mutta ajassa 49.16 PaVe siirtyi ottelussa johtoon. PaVen pelaajat juhlivat maalia kuitenkin liian lähellä kotijoukkueen vaihtopenkkiä ja maalintekijä Jukka Kainulainen sai tempauksestaan 2+10 minuutin rangaistuksen. KLC:n kauden ykköspyssy Toni Vainikainen pääsi ylivoimalla jälleen kerran esittelemään kotiyleisölle jo tutuksi tullutta laukaustaan. Ensin laukaus poikkipuuhun ja hetkeä myöhemmin valoa nopeampi lyöntilaukaus upposi oikeaan yläkulmaan. Tasoitusmaali sai kotiparketilla pelaavat ja lehtereillä istuvat kannattajat syttymään uudemman kerran. Toisin kuin ottelun tilastoihin on merkitty, ei seuraavaa maalia tehnyt Niko Tiilikainen. KLC:n johtomaali syntyi kun kolmosketju iski kolmannen maalinsa Tiilikaisen syöttäessä Aku Buckbeen hyvään laukaisupaikkaan. Parin askeleen kantti ja rannelaukaus ylähirren kautta siirsi pallon verkon perukoille. Vieraat jaksoivat kuitenkin painaa ja Elmeri Miettinen tasoittikin ottelun reboundista ajassa 54.39. Erän loppu oli vauhdikasta peliä ja kummatkin joukkueet hakivat ratkaisua ennen jatkoaikaa. Maalia ei kuitenkaan syntynyt kumpaankaan päähän ja Polvijärven vapaa-aikatalolla pelattaisiin kauden ensimmäinen jatkoaika. Kotijoukkueen maalivahti Smolander esitti muutaman paraatipelastuksen ja haamutorjunnan jatkoajan alussa ja piti näin pelin käynnissä. KLC ei saanut kuin yhden paikan, mutta se käytettiin hyväksi. Iisalmelaiset katkeralle kotimatkalle lähetti KLC:n kapteeni Jouni Päivinen. Markus Mertasen avasi laitaan ja Päivinen pinkoi nopeilla jaloillaan maalintekosektorille. Tarkka laukaus takayläkulmaan räjäytti pelaajat ja yleisön maata järisyttävään huutoon. Kauden ensimmäinen voitto näki päivänvalonsa eikä riemua voinut mikään rajoittaa. Ottelu päättyi 6-5. Polvijärven kotiyleisö oli tänään kotijoukkueelle se kuuluisa kuudes pelaaja. KLC kiittää yleisöä loistavasta mukanaolosta ja toivottaa kaikki tervetulleiksi seuraavaan kotiotteluun Perjantaina 9.1.2009 klo. 19.00 jolloin vastaan asettuu SBS Eno! Ottelun tilastot-> http://www.salibandy.net/liitto/ottelukooste.asp?sarjaId=20&ottelu_id=1218702759
KLC - PyU 4-6 (0-4,2-0,2-2) Pyhäselkä vei KLC:ltä pisteet tiukan kamppailun jälkeen Polvijärven vapaa-aikatalon hornankattilassa taisteltiin jälleen 2. divarin sarjapisteistä. Kotijoukkue KLC:n vieraaksi saapui Pyhäselän Urheilijat. Taistelu pisteistä oli kovaa ja pienet pystypainitkin saatiin aikaiseksi. Ottelu alkoi KLC:ltä mustaakin mustemmin. Ajassa 3.05 Pyhiksen Pekka Pirhonen ohjasi maalin edestä avausmaalin KLC:n verkkoon. Tilannetta edelsi KLC:n karmea merkkausvirhe, eikä Pirhosella ollut vaikeuksia sijoittaa palloa tyhjään verkkoon. Jatkoa kuitenkin seurasi ja PyU siirtyi kahden seuraavan vaihdon aikana 3-0 johtoon. 3 maalia 56 sekunnin aikana. Ei pojat, ei näin aloiteta peliä. KLC sai pikkuhiljaa pelistä kiinni ja sai järjestettyä useita tilanteita Pyhäselän parhaaksi pelaajaksi valitun maalivahdin Jarno ”ahma” Kettusen maalille. Erän viimeinen maali syntyi kuitenkin kotijoukkueen verkkoon Mikko Variksen mörssätessä pallon maaliin ohi kelpo pelin pelanneen Mika Wolfin. Kaikki Pyhäselän maalit olivat seurausta KLC:n henkilökohtaisista virheistä. Voi vain arvata mitä KLC:n valmentaja painotti erätauolla… Toiseen erään KLC lähti ryminällä. Kavennus saatiinkin aikaiseksi ajassa 30.25 Eetu Mutasen syöttäessä Mikko Vartiaisen laukaisupaikkaan. Tuopin korkuinen laukaus painui vastustamattomasti ohi Pyhäselän maalivahdin. KLC painoi ja Pyhäselkä puolusti. KLC:n kova liike palkittiin jälleen ajassa 39.14 KLC:n sählääjäperheen uusimman jäsenen Mika Pykäläisen laukoessa pallonriistosta kavennuksen. Mikko Hallikaisen läpiajon päätteeksi KLC:lle tuomittiin 10 sekuntia ennen erätaukoa rangaistuslaukaus. Laukomaan asettui Teemu Laitinen, mutta pieneen kulmaan ajautunut harhautus oli kokeneelle Jarno Kettuselle helppo torjunta. KLC lähti henki korkealla valmistautumaan kolmanteen erään. Kolmas erä jatkui siitä mihin edellinen jäi. KLC painosti ja Pyhäselkä pakitteli. Vain 22 sekuntia ehti erää kulua kun Toni ”Kapu” Vainikainen iski ylivoimalla KLC:n maalin päähän. Kotijoukkue siirtyi hiukan myöhemmin kahteen ketjuun pitääkseen tempoa yllä. Tämä tuottikin tulosta ajassa 52.21 Jarkko Kuninkaan iskettyä Vainikaisen laukauksen paluupallosta tasoituksen. Kuningas sai samasta tilanteesta myös kyseenalaisen rangaistuksen maalivahdin sormille lyömisestä. KLC taisteli alivoimalla, mutta pari sekuntia ennen rangaistuksen umpeutumista Juha Pitkänen iski vierasjoukkueen jälleen johtoon. Neljä minuuttia myöhemmin KLC sortui jälleen turhaan virheeseen Pekka Pirhosen iskiessä vierasjoukkueen kahden maalin karkumatkalle. KLC yritti lopussa vielä ilma maalivahtia, mutta tolppaa lähemmäksi ei kotijoukkue päässyt. Ottelu päättyi vieraille 6-4. Ilman ensimmäisen erän mustaa minuuttia tulos olisi voinut olla toinen. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä ensi viikon sunnuntaina Varkauteen metsästämään ensimmäistä voittoa. KLC haluaa kiittää loistavaa yleisöä ja toivotta kaikki uudestaan paikalle sunnntaina 30.11 jolloin vastaan asettuu Iisalmen ylpeys FBI Pave. Otteluraportti: http://www.salibandy.net/liitto/ottelukooste.asp?sarjaId=20&ottelu_id=1218701643
Pisaba - KLC 10-3 (5-0, 3-2, 2-1) Pisaban vauhti oli liikaa KLC:lle. KLC:n vierailu Pieksamäen Salibandyn pitkänomaisella kotikentällä tuotti tuloksena kauden viidennen tappion. Linja-autossa yhteishenkeä kohottanut KLC sai maistaa karvasta kalkkia jo ajassa 4.16, kun Pisaban Petri Pakarinen iski maalinedustalta kotijoukkueen 1-0 johtoon. Korkealta ja kovaa -mentaliteetilla karvaamaan lähteneet pieksamäkeläiset saivat tehokkaasti estettyä KLC:n pelinrakentelun. KLC:n musta kolmeminuuttinen osui 12 ja 15 minuutin välille jolloin Pisaba sai kovalla liikkeellä ja oivalla syöttöpelillä avattua vierasjoukkueen keskustan. Tuloksena 3 maalia ja 4-0 johto. Ajassa 18.50 Pisaba iski viidennen kerran ja tauolle siirryttiin 5-0 lukemissa. KLC sai erässä omat paikkansa, mutta viimeistelyn ollessa surkeaa jäi joukkue harmikseen ensimmäisen erän loputtua nollille. Valmentaja Petri Torni ruoti erätauolla erän tapahtumia. Keskusta tulee ottaa kiinni ja rauhallisuutta saada peliin, siinä teesit seuraavaan erään. Toinen erä alkoikin KLC:ltä mallikkaasti. Juho Mutanen iski kantista minuutin pelin jälkeen KLC:n ensimmäisen maalin, syöttäjänä Jouni Päivinen. Kylmää vettä tuli kuitenkin heti niskaan, kun KLC sai kokea maalin jälkeisen vaihdon tärkeyden. Pisaban Duracell-pupu Lari Lähdesmäki iski illan ensimmäisensä vain 59 sekuntia KLC:n kavennuksesta. Lähdesmäki iski reikäpallon uudestaan KLC:n verkkoon 10 minuuttia myöhemmin. Nyt puolestaan KLC sai maalinjälkeisessä vaihdossa iskettyä 7-2 kavennuksen, maalintekijänä kantista jälleen kerran Juho ”osaankantata.com” Mutanen, syöttäjänä jälleen Jouni Päivinen. Pisaban Petri Pakarinen iski kotijoukkueen kahdeksannen vielä kolme minuuttia ennen taukoa, jolle lähdettiin lukemista 8-2. Toinen erä oli KLC:ltä jo parempaa, palloa saatiin liikuteltua ja pidempiä hyökkäyksiä pelattua. Kolmas erä alkoi Pisaban hallinnalla ja maaliverkko heilui taas KLC: päädyssä. Ajassa 41.07 Petri Pakarinen täydensi iltansa kolmannellaan iskien näin hattutempun. KLC sai maistaa karvasta kalkkia jälleen kolme minuuttia myöhemmin, 10-2 Pisaballe. Hiukan lohtua KLC:lle toi mainioon maalivireeseen päässyt Toni ”Kapu” Vainikainen, joka iski 10-3 kavennuksen ylivoimalla pari minuuttia ennen loppua. Syöttöpisteen maaliin sai Heikki Rummukainen. Ottelu päättyi 10-3 kotijoukkueelle. Ripeästi liikkunut Pisaba oli ottelussa lähes koko ajan askeleen KLC:tä edellä. KLC:n henkilökohtaiset virheet, huonompi liike sekä maalinedustapelaaminen antoivat Pisaballe avaimet voittoon. KLC:n pelit jatkuvat perjantaina kotiottelulla Pyhäselän Urheilijoita vastaan. Ottelu alkaa klo. 19.00 Polvijärven vapaa-aikatalolla. Nyt kaikki veljet ja siskot, kummit ja kaimat, isit jä äidit sekä mummot ja vaarit kannustamaan KLC kauden ensimmäiseen voittoon! Tervetuloa!
KLC – Lihamylly 4-5 (1-0, 2-2, 1-3) Perjantai-illan ratoksi oli KLC:n kauden toiseen kotiotteluun saapunut voimiaan mittelemään Lihamyllyn poijjat Joensuusta. Edellisenä tiistaina Enossa unohdetut pelitaidot ja –asenne olivat jälleen kaivettu jostain takin sisimmästä taskusta esiin ja Polvijärven parketilla nähtiinkin kotijoukkueelta kauden parasta peliä. Avauspisteet olivat tällä kertaa enemmän kuin lähempänä, mutta Mylly vei kuitenkin ottelun tiukan taistelun jälkeen 5-4 Juho Moilasen toimiessa kapellimestarina. Uuteen uskoon laitetun kokoonpanon myötä KLC aloitti ottelun räväkästi ehkä hieman yllättäen vastustajansa. Alkuminuutit mentiin KLC:n komennossa, mutta mitä pidemmälle erä eteni sitä tasaisemmaksi muuttuivat kenttätapahtumat. Kun maalin ja pallon välistä löytyi kerta toisensa jälkeen liikaa lihaa, osoittautui maalinteko ensimmäisessä erässä lähes mahdottomaksi. Osasyyn vähämaalisesta erästä voi heittää myös molempien joukkueiden maalivahtien niskoille, sekä Jani Smolander KLC:n maalin tukkeena että myöskin Miika Voutilainen samassa hommassa Lihamyllyn päädyssä esittivät vakuuttavia otteita. Kovan yrityksen palkkioksi pääsi KLC kuitenkin tuulettamaan avausosumaa kun alkukauden liekeissä ollut Mikko Hallikainen viimeisteli maalin edestä todellisesta kuningassyötöstä. Toisessa erässä toimitsijoiden kynä sai luvan toimia hieman edellistä erää ahkerammin. Maalinteon aloitti parin minuutin jälkeen KLC, kun Juho Mutanen otti muutaman askeleen sivulle ja esitti kuuluisan kanttinsa täräyttäen pallon pienestä kulmasta ohi Myllyvahti-Voutilaisen. Maalista syöttöpiste Teemu Laitiselle, joka avasi näin pistetilinsä KLC-paidassa. Iloa ei kuitenkaan liian pitkään kestänyt, kun Mylly-kippari Juho Moilanen kuittasi maalin ja hiljensi kotiyleisön vain puolta minuuttia myöhemmin. Ajassa 24.35 sai uutta ilon aihetta, kun toinen LeBasta hurjalla siirtosummalla hankittu vahvistus Toni ”Kapu” Vainikainen iski puolustajan paikaltaan pallon ohi maskissa olleen Voutilaisen. Moilasen hirveän kaukopommiranteen myötä Lihamylly pääsi erässä vielä maalin päähän ja erätauolle mentiin kotijoukkueen 3-2 johdossa. Kolmas erä alkoi KLC:n hyvällä painostuksella, mutta päättyi hieman nolosti kun Mikko Hallikaisen peliväline käväisi yli sallittujen korkeuksien ja tuomiona oli kaksiminuuttinen. Lihamylly käytti ylivoiman tehokkaasti hyödykseen ja Ilkka Voutilainen tasoitti pelin. Muutamaa hetkeä myöhemmin Miika Voutilainen väläytti jälleen hirveää heittokättään vapauttaen Jari Piispasen, joka jatkoi pallon hallitusti verkon perukoilla. Peli oli nopeasti kääntynyt Lihamyllyn johdoksi, mutta onneksi ns. ykköskenttään nostettu Mikko Hallikainen oli pelipäällä ja iski hetkeä myöhemmin ottelun tasoihin. KLC:lle avautui vielä mahdollisuus mennä johtoon kun pallo pomppi vaarallisesti näköisesti vastustajan maalilla ja Lihamyllyn pelaaja joutui pelaamaan tilanteessa korkealla mailalla. Seuranneessa rankkarissa Voutilainen oli kuitenkin Hallikaista jäätävämpi, maali jäi tekemättä ja KLC jatkoi ylivoimalla. Ylivoima ei pyörinyt täysin odotetusti ja lisämaali jäi syntymättä. Heti jäähyn loppumisen jälkeen oli Lihamyllyn vuoro yrittää yhden miehen ylivoimalla, kun Jani Smolander sai kaksiminuuttisen hieman kyseenalaisesti pelatessaan palloa maalivahdin alueen ulkopuolella. Lihamylly käytti ylivoimansa tehokkaasti ja Juho Moilanen iski ottelun kolmannella maalillaan Lihamyllyn johtoon. Huolimatta KLC:n kovasta painostuksesta ja yleisön hurjasta kannustuksesta päättyi ottelu näihin lukemiin. Ottelu oli tasaväkinen ja kumpi tahansa joukkueista olisi voinut pisteet viedä, mutta tällä kertaa se valitettavasti oli vierailija Lihamylly. Pistemenetyksistä huolimatta oli KLC:n peli jo siinä uomissa, että samanlaisella asenteella pelaten kaatuu sarjanousija E-KI seuraavassa kotipelissä ja KLC:n pistesarakkeeseen lisätään ottelun jälkeen ensimmäiset pisteet.
Maalit: 1.erä 18:57 1-0 Mikko Hallikainen (Jarkko Kuningas) 2.erä 21:39 2-0 Juho Mutanen (Teemu Laitinen) 22:03 2-1 Juho Moilanen (Timo-Tuomas Koivisto) 24:35 3-1 Toni Vainikainen (Mikko Hallikainen) 28:47 3-2 Juho Moilanen (Ilkka Voutilainen) 3.erä 41:49 3-3 Ilkka Voutilainen (Juho Moilanen) 45:55 3-4 Jari Piispanen (Miika Voutilainen) 46:24 4-4 Mikko Hallikainen (Niko Voutilainen) 48:27 4-4 Mikko Hallikainen erl. 52:12 4-5 Juho Moilanen (Jari Piispanen)
KLC – LeBa ’96 2-11 (0-4, 1-4, 1-3) KLC :n ensimmäinen vuosi (ja tietenkin ensimmäinen monista tulevista vuosista) salibandyn kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ei alkanut ruusuisesti kun joukkue sai omassa Globenissaan sunnuntai-illan päätteeksi oppia reikäpallon lätkimisestä. Vierailevana opettajana piipahti kauden ehdoton ennakkosuosikki LeBa. Hyvin valitusta pelikoppimusiikista ja suuresta yleisömäärästä huolimatta jäi KLC lopulta lehmolaisten jalkoihin luvuin 2-11. Ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen mailaa puristellut, palloa pomputellut ja hieman päämäärättömästi juoksennellut KLC oli tuuliajolla, kun vastustajan leirillä ei tällaisia ongelmia ilmennyt. Ensimmäisen pelin jännitys näkyi lähes jokaisen KLC-pelaajan otteista ja ensimmäinen erä kuluikin pääosin ihastellessa LeBa:n pallonliikuttelua. Antti Åkella piti ajoittain kiirettä maalillaan ja pallonkin hän joutui noukkimaan erässä selkänsä takaa neljästi. Ilotulituksen aloitti Jarkko Purmonen, siitä eteenpäin jatkoi Harri Kakkonen ja loppusävelet iski kahteen kertaan Eetu Eronen. Ensimmäinen Erosen maaleista syntyi ylivoimalla, kun Aku ”miten se nimi nyt lausuttiin” Buckbee istui jäähyllä. Ensimmäinen kolmannes ottelusta todettiin KLC:n joukoissa yhteistuumin ”paskaksi eräksi” ja toiseen erään yritettiin lähteä ”aikuisten oikeesti” pelaamaan. Pelillisesti toinen erä näyttikin jo lupaavalta, mutta LeBan Antti Tahvanainen aloitti kuitenkin maalinteon. KLC:n seurahistorian ensimmäisen maalin sai kunnian iskeä Niko Tiilikainen ajassa 25.35, kun vastahyökkäyksen päätteeksi Mikko Hallikainen antoi paluupostina pallon lapaan ja Tiilikainen sutaisi päämäärätietoisesti maalia kohtia. Onnea ei kuitenkaan kauaa kestänyt, vaan Jarkko Purmonen iski tilanteeksi vain paria minuuttia myöhemmin jo 1-5 harhasyötön seurauksena. KLC:n hyvistäkin tekopaikoista ja lähes tyhjistä maaleista huolimatta ei kotijoukkueen maalitili enää erässä karttunut, kun puolestaan LeBan Antti Tahvanainen ja Pekka Heikkinen viimeistelivät maalin mieheen. Tasavoimin syntynyttä Heikkisen maalia edelsi pieni maalinedusjupakka, jossa Jarkko Purmonen ja Juha ”Tedy” Kuusela kävivät tangoon 2+10 minuuttisen arvoisesti. Vaikka KLC:n otteet paranivat pelin edetessä, ei se riittänyt liian väkevän vastustajan kaatamisessa. Antti Tahvanainen ja kahteen kertaan Tatu Eronen iskivät vielä LeBan puolesta. KLC aloitti vielä loppuminuuteilla hurjan kirin, mutta Juho Mutasen maalin edestä iskemä osuma ei valitettavasti enää auttanut. Kolmas erä oli lopulta KLC:n tuloksellisesti paras erä kun takkiin tuli enää 1-3. Näin loppulukemat siis paremmalle joukkueelle 11-2. Vaikka ottelusta ei jälkisukupolville jääkään KLC:n osalta liiemmin kerrottavaa, on tästä hyvä jatkaa eteenpäin seuraavaan otteluun, jossa KLC matkustaa SBS Enon vieraaksi tiistaina 14.10. Maalit: 1.erä 08:29 0-1 Jarkko Purmonen (Antti Nissinen) 14:41 0-2 Harri Kakkonen (Antti Tahvanainen) 16:25 0-3 Eetu Eronen (Antti Nissinen) YV 19:27 0-4 Eetu Eronen (Tatu Eronen) 2.erä 22:43 0-5 Antti Tahvanainen (Pekka Heikkinen) 25:35 1-5 Niko Tiilikainen (Mikko Hallikainen) 28:04 1-6 Jarkko Purmonen 32:23 1-7 Antti Tahvanainen (Jarkko Hassinen) 33:54 1-8 Pekka Heikkinen (Jarkko Hassinen) 3.erä 41:22 1-9 Tatu Eronen (Eetu Eronen) 44:19 1-10 Antti Tahvanainen (Niko Leinonen) 55:02 1-11 Tatu Eronen (Jarkko Purmonen) 58:33 2-11 Juho Mutanen (Eetu Mutanen)
Apassit – KLC 5-5 (0-4, 4-1, 1-0) Polvijärven supersählärijoukolla oli viikonloppuna edessään kauden viimeiset turnausottelut, kun KLC kohtasi Nilsiän Apassit ja Outokummun Pallon. Pelipaikkana oli tällä kertaa Veikkolandia, joka joissakin tiedoissa myös Siilinjärvenä mainitaan. Pitkän päivän päätteeksi KLC:lla oli kotiintuomisena lähes 4 pistettä, kun ensimmäinen ottelu päättyi ahkeran painimisen jälkeen Apasseja vastaan tasan 5-5 ja toinen ottelu OuPaa vastaan huonon alun jälkeen selvään 7-2 voittoon. Hirveällä rytinällä ja latauksella Apasseja vastaan lähtenyt polvijärveläispoppoo sai miehellisesti kirjua riemusta ensimmäistä kertaa jo 12 sekunnin pelin jälkeen, kun Niko Tiilikaisen tuikkaisu ranteella päätyi tyylikkään näköisesti maalin yläkulmaan. Apassit eivät nähtävästi vielä ensimmäinen erän aikana nopeasta shokkimaalista toipuneet vaan tyytyivät enemmänkin seuraamaan kuinka KLC pullisteli maaliverkkoja. KLC:n osalta jatkoa seurasi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi kun Sami Antikainen viimeisteli hallitusti 2-0 ajassa 8.44. Seuraavasta maalista vastasivat veljekset Mutanen, kun useiden passausten jälkeen Juho ratkaisi ja Eetu toimi syöttäjänä. Vielä ensimmäisen erän lopuksi onnistui myös kauden ensimmäistä syöttöään ahkerasti hakenut Petri Jolkkonen (tehot kaudella 9+0 tai jotain) maalinteossa. Syöttäjänä toimi tällä kertaa Jari Partanen. Jos vastustaja olisi ollut mikä tahansa muu joukkue kuin Apassit, olisi pelin voinut olettaa jo taputelluksi 4-0 tilanteessa. Mutta ei. KLC otti toisen erän alkuun kaksiminuuttisen, jonka jälkeen peli siirtyi selvästi Apassien hallinnaksi. Apassit iski KLC:n ihmetellessä toisessa erässä neljä maalia, kun KLC pystyi vastaamaan vain yhdellä. Apassien maaleista yhden iski Harri Koistinen ja kolme Kerkko Holopainen. KLC ainoan osuman viimeisteli näyttävän nousunsa päätteeksi Markus Mertanen. Toisen erän päätteeksi tilanne siis KLC:n eduksi 5-4. Toisessa erässä koettiin myös dramatiikkaa, kun pikkusikaa toistuvasti pelannut apassilauma tarjosi ylämummoa Jari Partaselle. Maalin takana taistellut ”Jalli” yllätettiin, kun apassipelaaja tönäisi maalikehikon paikoiltaan ja tiellä ollut Partanen sai päähänsä komean vertavuotavan haavan. Tilanteessa ei tarvittu lääkintähenkilökuntaa, kun nuoruudessaan paljon McGyveria seurannut Partanen päätti turvautua tee-se-itse -periaatteeseen . Vamma ei onneksi ollut niin paha, etteikö sitä olisi pystynyt teipillä, erikeepperillä ja sveitsiläisellä linkkuveitsellä hoitamaan. Kolmanteen erään mennessä oli KLC:llä mahdollisuus viedä täysi pistepotti mukanaan, mutta kuten yleensä, Apassit nousivat vielä tasapeliin asti. Erän ainoasta maalista vastasi joukkueen nimekkäin pelaaja, Heikki Vienola. Loistavan ensimmäisen erän pelannut KLC ei pystynyt enää maalintekoon, kun loppua kohden iso kenttä tuntui entistäkin ahtaammalta ja KLC:n pelinrakentelu tökki. Näin kuitenkin tasapeli Apasseja vastaan ja tärkeä yksi piste. Outokummun Seudun tähdet: ***Sami Antikainen **Niko Tiilikainen *Jouni Päivinen Pistemiehet: Niko
Tiilikainen 1+1 KLC – OuPa 7-2 (2-2, 1-0, 4-0) Illan toisessa ottelussa KLC sai vastaansa tutuksi tulleen vastustajan, Outokummun Pallon. Ottelu oli alussa sähläilyä suuntaan jos toiseen, mutta kun peli eteni, siirtyi ote selvästi yhä enemmän polvijärveläisille. Kuten edellisessäkin KLC:n pelissä, maalinteon aloitti Niko Tiilikainen, joka pääsi jatkamaan Eetu Mutasen laukoman pallon verkon perukoille. Tilannetta edelsi selvä OuPan pyöritys, mutta koska heille ei tilanteessa maalin tekeminen maittanut, otti KLC tilaisuudesta vaarin ja iski. Kovalla asenteella reissussa ollut outokumpulaisryhmä ei vielä maalista hätkähtänyt vaan kuittasi ja iski vielä ylimääräisenkin päälle. Tasoituksesta vastasi maalin edestä Henri Pursiainen ja johtomaalin iski ”jonnekin sinnepäin”-laukauksella KLC:n riveissäkin kauden verran viihtynyt Juha Mustonen. Kovien siirtohuhujen keskellä ollut ja ensi kaudeksi autuaammille laitumille siirtyvä Sami Antikainen väläytti vielä erän lopussa ja toi joukkueensa tasoihin. Erätauolla oli valmentaja Heikki Rummukaisen elekielestä ja muutamasta voimasanasta pääteltävissä että alkuun ei voinut olla tyytyväinen. Seuraavaan erään oli ainakin KLC:llä parantamisen varaa. Toisessa erässä KLC:n peli parani asteittain ja peli näytti etenevän haluttuun suuntaan. KLC:n hyökkäysten vyöryessä OuPan maalille tulosta syntyi viimein, kun edellisessä pelissä kovia kokenut Jari Partanen vei joukkueensa 3-2 johtoon. Paikoista huolimatta erässä ei enempää maaleja nähty Kolmannen erän alkuun Juho Mutanen väläytti maankuulua kanttiaan ja vei pienestä kulmasta joukkueensa vielä 4-2 johtoon. Vain paria minuuttia myöhemmin oli toistamiseen asialla Sami Antikainen, joka oli jätetty keskelle vapaaksi. OuPa pyristeli vielä aikansa tämän jälkeen, mutta KLC:n maalissa jälleen loisto-ottelua pelanneen Jani Smolanderin ansiosta outokumpulaisten tilanteet jäivät pelkiksi yrityksiksi. Käsittämättömien reaktiotorjuntojen ja kuudetta varvasta vaativien venytysten myötä Smolander nousi ottelun avainhahmoiksi ja saattoi näin varmistaa myös pelipaikkansa tulevissa koitoksissa. Hurjat tehot 1+1 ottelussa iskenyt Jari Partanen oli seuraavan maalin pääpiruna. Hän pysähtyi vastustajan kulmaukseen, hallitusti veivaili palloa aikansa ja saattoi jopa pari juoksuaskeltakin ottaa, odottaen koko kentän läpi juossutta ja täysin puskista tullutta Petri Jolkkosta, joka jääkylmillä hermoilla viimeisteli tarkasta syötöstä 6-2. OuPa päätti vielä lopuksi kokeilla jäähypenkkien mukavuutta ja liekeissä ollut Sami Antikainen iski ylivoimalla KLC-uransa ensimmäisen hattutempun. Kaikkiin Antikaisen maaleihin namupassin tarjoili Jouni Päivinen. Polvijärveläisille siis ottelusta selvä 7-2 voitto. KLC jatkaa ottelusta nousukarsintoihin, OuPan taival jatkuu ensi kaudella 4.divarissa. Outokummun Seudun tähdet: ***Sami Antikainen **Jouni Päivinen *Jari Partanen Pistemiehet:
Lihamylly II – KLC 3-4 (1-1, 0-1, 2-2) Intersport Centerin lehtereille oli taas kavunnut suuri joukko salibandyn ystäviä, kun yhteen ottivat kauden hegemoniaottelussa sarjakolmosena pidemmän aikaa viihtynyt Polvijärven ylpeys KLC ja aina niin makoisa vastustaja Jauheliha (a.k.a. Lihamylly II), joka sijaa alempana läähätti polvijärveläisten niskaan. KLC:n pakka oli sekaisin jo ennen kuin tuomari oli edes ehtinyt viheltää pilliin. Koska ottelut olivat päivältä jo muutenkin myöhässä, päätti joukkue kantaa oman kortensa kekoon. Joukkueen sisällä oli epäselvyyttä koti- ja vierasjoukkueesta, joten noin puolet pelaajista eksyivät aluksi väärille teille ja päättivät käydä lämmittämässä vastustajankin vaihtopenkin ennen kuin löysivät lopulta tiensä takaisin kaltaistensa pariin. Lopulta onneksi eksyneet lampaat saatiin mukaan laumaan ja peli pääsi alkamaan. Tasaväkisellä väännöllä ja kovalla yrittämisellä alkanut ottelu sai ensimmäiset merkinnät pöytäkirjaansa ajassa 6.45. Eetu Mutanen löysi vastahyökkäyksen päätteeksi millintarkalla syötöllään maalin edestä Niko Tiilikaisen, joka oli eksynyt oikeaan paikkaan oikealla hetkellä ja onnistui ohjaamaan pallon maalitolppien väliin. KLC sai nauttia johtoasemastaan vajaat neljä minuuttia, kun pienen vaihtovirheen seurauksena pääsi Jauheliha rakentamaan näyttävän syöttelykuvion, jonka päätti verkon perukoille komealla laukauksellaan Toni Lindroos. KLC:n maalissa Jani Smolander oli tilanteessa voimaton. Toisessa erässä suuren yleisömäärän villitseminä halusivat tuomaritkin itselleen hieman enemmän näkyvyyttä ja vihelsivät molemmille joukkueille erässä jäähyt. Koko pelin ajan hehkuttamisen arvoisia torjuntoja tehnyt Jani Smolander onnistui kuitenkin nollaamaan Jauhelihan maalintekoyritykset, tietenkin hyvän KLC:n alivoimapelaamisen tukemana. Oman ylivoimansa KLC käytti hyödykseen, kun omaperäisiin maaleihin erikoistunut Sami Antikainen antoi näytteen luovuudestaan ja pisti pienen jalallapallottelun jälkeen reikäpallon yhdellä kädellä ohi Jauhelihan maalissa pelanneen Sami Kajoskiven. Syötön maaliin tarjoili Jouni Päivinen. Johtoasemassa kolmanteen erään lähtenyt polvijärveläispoppoo pääsi heti erän alkuun jälleen ylivoimalle. Pyöritys ei tuottanut toivottua tulosta, kun Jauheliha iski nopean vastahyökkäyksen jälkeen alivoimalle pelin tasoihin. Maalintekijänä kunnostautui toistamiseen Toni Lindroos. Tasakentällisin peli pyöri tasaisin väliajoin molemmissa päädyissä. Kovasti pisteistä taistellut KLC sai otteen täydestä pistepotista, kun vajaa kolme minuuttia ennen loppua Eetu Mutanen tarjoili jälleen ja Niko Tiilikainen piiskasi pallon maalintekosektorista verkkoon. Heti seuraavassa vaihdossa, vain 14 sekuntia edellisestä, Jari ”Jalli” Partanen oli unohdettu maalin eteen. Kerran joka sadannessa tilanteessa laukaisuaan käyttävä Partanen valitsi jo melkein unohtamansa vaihtoehdon ja iski pallon maalin Matti Ahosolan syötöstä. KLC tuudittautui jo tilanteen jälkeen voittotunnelmiin ja illan jatkojen suunnitteluun. Jauheliha oli kuitenkin päättänyt pistää kunnolla kampoihin ja Toni Heikkinen kavensi tilanteeksi 4-3 vain puoli minuuttia myöhemmin. KLC:n onneksi Jauhelihan Aki Hirvonen otti vielä lopuksi kaksiminuuttisen ja KLC:llä oli helppo työ pitää pisteet itsellään. Outokummun Seudun tähdet: ***Niko Tiilikainen **Jani Smolander *Markus Mertanen Pistemiehet: Niko Tiilikainen 2+0 Eetu Mutanen 0+2 Sami Antikainen 1+0 Jari Partanen 1+0 Jouni Päivinen 0+1 Matti Ahosola 0+1
KLC – XXL-Kriisi 7-2 (4-0, 2-2, 1-0) KLC sai toisessa ottelussaan vastaansa jo aika todennäköisen menopassinsa 4.divariin ansainneen XXL-kriisin Kuopiosta. Normaalitapauksissa illan viimeisissä otteluissa katsojien määrä on helposti ollut laskettavissa, mutta tällä kertaa hurraajia oli katsomossa enemmän kuin omilla sormilla pystyi laskemaan, joten todellisesta yleisömäärästä ei kenelläkään ole tietoa. Nopeiden arvioiden mukaan ottelussa oli saman verran katsojia kuin samaan aikaan Areenalla pelatussa Josba – SSV –ottelussa. KLC oli ottelun alusta lähtien hallitsevampi osapuoli ja koska Hollywoodin käsikirjoittajalakko ei vaikuttanut polvijärveläisten pelisysteemiin, KLC:n takapirut pystyivät tyytyväisin mielen myhäilemään pelin menevän käsikirjoituksen mukaan. Peliä ehdittiin pelaamaan vain 1.49, kun kovan pyörityksen päätteeksi Niko Voutilainen löysi oivaltavalta syötöllään Juho Mutasen, joka tälläsi KLC:n avausmaalin. Paria minuuttia myöhemmin vakuuttavalla prosentilla ylivoimansa käyttänyt KLC meni 2-0 johtoon. Markus Mertanen sivalsi pallon puolesta kenttää kohti vastustajan maalia ja hirveän maskin takaa tulleelle laukaukselle ei Kriisi-vahti Teemu Muhosella ollut liiemmin sanottavaa. Ajassa 6.09 armeijatuomiotaan alkukaudesta kärsinyt Niko Mertanen syötti kauden avauspisteensä ja Mikko Hallikainen viimeisteli hallitusti. Vielä erän päätteeksi iloisella pelipäällä ollut Juha Hirvonen tavoitteli vasenta yläkulmaa hirvittävällä pommillaan, mutta lopputuloksena oli kuitenkin hidastuva maanuoliainen maalivahdin jalkojen välistä. Ensimmäisen erän lopputilanteeksi kuitenkin näin 4-0. Toisen erän alkuun KLC vaikutti tuudittautuvan edellisestä erässä hankittuihin ”hyviin viboihin” ja XXL-Kriisin Petri Mustonen pääsi erän alkuun lähettämään säähavaintopallon, joka maskin takaa yllätti armeijan leiristä hetkeksi karanneen vähähiuksisen Antti Åken. KLC:n Petri Jolkkonen väläytti tämän jälkeen viimeistelytaitojaan ja iski pallon yläkulmaan Matti Ahosolan syötöstä ajassa 22.37. Satunnaisilla tilanteillaan KLC:n puolustajia työllistänyt XXL-Kriisi onnistui seuraavaksi ajassa 27.11. Jari Harjula sai pallon itselleen KLC:n virheen seurauksena ja viimeisteli tehokkaasti. Vain hetkeä myöhemmin oli jälleen tutkapari Jolkkonen – Ahosola liikenteessä ja Jolkkonen iski ottelun toisen maalinsa. Mainittavan arvoista on se, että ketjussa kolmantena pyöränä häärännyt Jari Partanen loi ketjutovereilleen useita maukkaita maalipaikkoja, mutta joutui kuitenkin lopulta lähtemään kotiin manaten huonoja viimeistelijöitä. Kolmannesta erässä ei ottelusta liiemmin jälkipolville jäänyt kerrottavaa. Viimeinen erä oli molemmilta joukkueilta normaalia pelailua, jossa suurimmat rutistukset jäivät pois. KLC hallitsi erää ja tuhlasi maalipaikkoja. Ainoa onnistuja oli Mikko Hallikainen, joka erän alkuun pääsi tälläämään Jouni Päivisen syötöstä loppunumeroiksi 7-2. Outokummun Seudun tähdet: ***Mikko Hallikainen **Niko Voutilainen *Petri Jolkkonen Pistemiehet: Mikko Hallikainen 2+1 Petri Jolkkonen 2+0 Matti Ahosola 0+2 Juho Mutanen 1+0 Markus Mertanen 1+0 Juha Hirvonen 1+0 Niko Voutilainen 0+1 Niko Mertanen 0+1 Sami Antikainen 0+1 Jouni Päivinen 0+1
SäynSa – KLC 3 - 4 (0-1, 1-1, 2-2) KLC ja muut 3.divisioonajoukkueet palasivat lauantaina tositoimiin Lehmossa. Kinkut oli vasta osittain sulateltu ja uudenvuodenlupaukset jo tähän mennessä useita kertoja rikottu, mutta se ei vauhtia haitannut. Heti vuoden alkuun sai KLC vastaansa sarjan kärkijoukkueet: Säyneisen Salvan ja Etelä-Kuopion Ilveksen. Ensin vastaan asettui toisena lymyilevä SäynSa, jonka kanssa KLC sai edellisessä ottelussa aikaiseksi yhteensä vain yhden maalin, SäynSan viedessä pisteet. Tällä kertaa yleisön onneksi syntyi ottelussa muutama maali enemmän. Ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet puolustivat hyvin ja maaleilla ei liiemmin mässäilty. Erän lopulla järjesti kuitenkin KLC:n ykköskenttä hyvännäköisen hyökkäyksen. Mikko Vartiainen pääsi lopulta avopaikkaan, mutta sen sijaan että olisi räiskinyt pallon päin seiniä, syötti hän vielä epäitsekkäästi pallon eteenpäin. Pallon vastaanotti KLC:n maalipörssiä ylivoimaisesti johtava Jouni Päivinen, jonka maalinälkä johti jälleen yhteen lisäosumaan. Toinen erä ei alkanut KLC:n osalta suotuisasti. Joukkue onnistui estämään SäynSan maalintekoyritykset edellisen erän lopulla alkaneen KLC:n alivoiman aikana, mutta paria minuuttia myöhemmin onnistui Mika Lappalainen tasoittamaan ottelun. KLC:n maalissa Antti Åken näpeissä ei ollut tarpeeksi erikeepperiä ja pallo livahti käsien välistä verkon perukoille. SäynSa piti KLC:tä niskalenkissä, mutta ei onnistunut erässä lisämaaleja tekemään. KLC sen sijaan sai toimitettua pallon maaliin vain minuutti ennen erän loppua. Keskiviikkoiltana KLC:n harjoituksissa Heikki Rummukaisen loukkaannuttanut ja näin pelipaikkansa kokoonpanossa varmistanut Niko Tiilikainen vei pallon vastustajan lavasta, otti pari pitkää askelta ja jatkoi pallon Jouni Päiviselle, joka lopulta iski pallon komeasti yläkulmaan. Kolmannessa erässä oli SäynSan vuoro onnistua. Kun pelikello näytti 35.40, oli peli jälleen tasoissa. Jani Lankinen sai karvattua pallon pois ja se päätyi lopulta Mika Tirkkoselle, jonka tarkka laukaus yllätti Antti Åken. KLC protestoi tilanteessa rajusti. Vaihtoaitiossa oleskelleet 10 pelaajaa, yksi varamaalivahti, valmentaja sekä joku toimihenkilöksi pöytäkirjaan merkitty yleinen lööbijä olivat omasta mielestään tuomareita viisaampia ja näkivät tilanteessa selvän vihellyksen arvoisen rikkeen.KLC:n joukkue sai protestoinnillaan purettua patoutuneet aggressiot ja pystyi keskittymään jälleen pelaamiseen. Vain 15 sekuntia SäynSan tekemästä maalista oli KLC pahanteossa. Juho Mutanen pääsi maalin edestä tekopaikkaan ja täräytti KLC:n johtoon. Seuraavan kerran onnistui Mikko Hallikainen, jolle syötön tarjoili Eetu Mutanen. KLC meni näin 4-2 johtoon. SäynSa painosti kolmannessa erässä, mutta Antti Åken hyvät torjunnat sekä KLC:n uhrautunut joukkuepeli piti maalintekoyritykset pääosin onnistuneesti aisoissa. Erän lopulla SäynSa onnistui vielä kaventamaan ”vahingossa” alivoimalla, kun tuomarikaksikon tulkinnan mukaan SäynSan Marko Puustisen polvi sijaitsi jossakin lantion kohdalla ja ilmasta verkkoon hutkaistu pallo hyväksyttiin viralliseksi osumaksi. Tämä lantio-tulkinta oli tietenkin KLC:n oma, vaikka se saikin tukea katsomon puolelta. Paremmin ottelussa viimeistellyt KLC vei lopulta tärkeät pisteet mukanaan 4-3 voitolla. Outokummun Seudun tähdet: *** Jouni Päivinen ** Mikko Hallikainen * Niko Tiilikainen Tehomiehet: Jouni Päivinen 2+0 Mikko Hallikainen 1+1 Juho Mutanen 1+0 Mikko Vartiainen 0+1 Niko Tiilikainen 0+1 Eetu Mutanen 0+1
KLC – E-KI 3 - 5 (0-1, 0-1, 3-3) Päivän toisessa ottelussa kaukalon vastakkaiseen päätyyn löysivät tiensä Etelä-Kuopion Ilveksen pelaajat. Hurjassa vireessä oleva joukkue on hävinnyt kaudella vasta yhden ottelun ja porskuttaa sarjakärjessä vakuuttavan näköisesti. KLC:n ja E-KI:n edellisessä kohtaamisessa päädyttiin pistejakoon 4-4 tuloksella. E-KI karvasi ottelun alusta lähtien kovaa ja se yllätti KLC:n joukkueen. Kun peliä oli kulunut 7 minuuttia, sai Antti Åke kaivaa ensimmäistä kertaa pallon selkänsä takaa. E-KI:n Mikko Miettinen oli sijoittanut itsensä oikeaan paikkaan maalin eteen ja tilanne oli 1-0. Polvijärveläiset eivät saaneet peliään sujumaan aivan halutulla tavalla ja oranssit paidat hulmuten loivat E-KI:n pelaajat vaarallisia tilanteita maalille. Lisämaaleja saatiin kuitenkin odotella tovi. Vasta toisen erän puolivälissä alkoi tapahtumaan. E-KI iski lähes samanlaisen maalin kuin 1-0 osuma oli, mutta tällä kertaa maalintekijänä oli Jarno Mielonen. Koska KLC:n mottona ei pelissä ollut, että ”virheistä opitaan”, teki E-KI heti kolmannen erän alkuun kaksi maalia. Maalintekijöinä kunnostautuivat Tuomo Nissinen ja Sami Pulkkinen. KLC:n ainoana vaihtoehtona oli tässä vaiheessa ottaa aikalisä ja miettiä mikä meni vikaan. Aikalisän jälkeen olivat polvijärven iloiset peliveijarit kentällä aivan erilaisella asenteella. KLC pääsi ylivoimapyörityksen päätteeksi avaamaan maalitilinsä. Niko Tiilikainen löysi maalin edestä Jouni Päivisen, joka ohjasi hallitusti pallon ohi E-KI:n maalivahti Juha Nevalaisen. Otteitaan pelin myötä parantanut KLC sai vielä aikaan kavennuksen ajassa 42.12. Jouni Päivinen syötti pallon Sami Antikaiselle, joka tarjoili Kempon erikoisen – pieni pyörähdys ja pallo hirveällä rystylyönnillä alakulmaan. Tähän maaliin kuitenkin loppuivat ottelussa KLC pyristelyt, kun pallonmenetyksen seurauksena E-KI:n Lauri Tiihonen pääsi iskemään tilanteeksi 5-2. Pelissä hurjan määrän paikkoja järjestellyt sekä tuhlaillut Simo Hyvärinen kaunisteli vielä ottelun loppuhetkillä numeroiksi 5-3 komealla rannelaukauksella. Näin E-KI vei pisteet mukanaan ja jatkaa hurjaa virettään. Outokummun Seudun tähdet: *** Jouni Päivinen ** Sami Antikainen * Simo Hyvärinen Tehomiehet: Jouni Päivinen 1+1 Sami Antikainen 1+0 Simo Hyvärinen 1+0 Niko Tiilikainen 0+1 Jari Partanen 0+1
KLC – Veikot 8 - 5 (4-2, 0-2, 4-1) KLC:n joukkue matkasi lauantaina vuoden viimeiseen turnaukseen Polvijärven rakkaaseen naapurikuntaan Outokumpuun. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Vuorelan Veikot, joka edellisessä kohtaamisessa oli nöyryyttänyt KLC:tä murskaavin 9-2 lukemin. KLC:llä oli turnaukseen lähtiessä tullut muutama poissaolo erilaisiin tekosyihin vedoten, kun taas puolestaan kotiturnauksessa peliesityksillään säväyttänyt Mikko Hallikainen palasi loukkaantumisten jälkeen tositoimiin. Kenttänsä täysin uuteen uskoon laittanut KLC:n joukkue aloitti ottelun terävästi. Veikoilla oli vielä unihiekat silmissä kun Jouni Päivinen pyörähti maalin takana ja vei joukkueensa 1-0 johtoon vanhanaikaisella. Ottelu oli ehtinyt vanheta vain 32 sekuntia. Alusta lähtien oli selvää että KLC oli asennoitunut peliin täysin erilaisella tavalla kuin edelliskerralla, Veikkojen puolestaan hieman löysäillessä alkukilometrit. Vain hetki johtomaalista oli KLC mennä jo 2-0 johtoon Markus Mertasen näyttävän nousun myötä, mutta hirveä piiska ei yläriima lähemmäksi tietään löytänyt. KLC:n maalivahti Jani Smolander joutui ensimmäistä kertaa yllätetyksi kun Veikko-kapteeni Janne Mönkkönen pääsi laukomaan puolustajan jaloista ja tilanne oli tasan. Noin minuuttia myöhemmin, ajassa 7.26 meni KLC uudelleen johtoon kun joukkue sai vapaalyönnin keskialueelta. Markus Mertanen asettui tukevasti pallon taakse, mietti pitkään kaikkia mahdollisia syöttömahdollisuuksia ja kuviovariaatioita sekä kalkuloi mielessään pokerinpelaajalle tyypillisiä onnistumisen todennäköisyyksiä, lopulta päätyen ainoaan oikeaan ratkaisuun: oma veto ja pallo vastustajan jalan kautta maaliin. Pelikello pysähtyi uudelleen ajassa 8.27. Mikko Vartiainen juoksi vastustajan päädyssä hullunlailla ja sai ryöstettyä pallon pois vastustajalta. Tämän jälkeen Vartiainen syötti onnistuneesti maalin eteen Jouni Päiviselle, jolla oli helppo työ iskeä tilanteeksi 3-1. Muutamaa minuuttia myöhemmin päästi KLC jälleen Veikot peliin mukaan tyypillisellä virheellä eli harhasyötöllä vastustajan lapaan. Veikkojen Pekka Takkinen kiitti tarjoilusta ja iski tilanteeksi 3-2 ajassa 11.48. Vain hetki edellisestä, KLC:n kentällinen sai aikaan näyttävää syöttelypeliä, jonka päätteeksi Petri Jolkkonen esitti todisteita maalivainustaan ja iski tilanteeksi 4-2. Syöttöpisteen maalista sai Jari ”Jalli” Partanen, joka nousi näin KLC:n kautta aikain syöttöpörssin kolmannella sijalle ohi legendaarisen Saku ”Raipe” Miettisen. Toinen erä alkoi KLC:n hirveällä vyörytyksellä, joka jo hiljalleen alkoi muistuttaa Puolan valloitusta. Varsinkin KLC:n isokokoinen puolustaja Heikki Rummukainen töni näyttävästi erän alussa vastustajan pelaajia laitojen ylitse, alitse sekä välistä. Kaiken lisäksi kun kenttä vaikutti liukkaalta ja pelaajat kevyiltä, sai yleisö nauttia pariin otteeseen Vuorelan kesäteatterin maalaiskomediasta, jossa osia esittivät mm. Veikko-kapteeni Janne Mönkkönen. KLC:n hallinta päättyi lopulta siihen kun Janne Mönkkönen näytti pelimiehen taitojaan ja iski kavennuksen. KLC:n puolustus ei ollut tilanteessa hereillä ja Jani Smolander sai kaivaa pallon selkänsä takaa ajassa 19.59. Tästä eteenpäin pääsi Veikot kokeilemaan muutamaan otteeseen ylivoimakuvioitaan KLC:n jäähyillessä. Veikot tasoitti Jani Lyytisen ylivoimamaalilla ajassa 26.07, Sami Antikaisen istuessa jäähypenkillä. Erän lopulla nähtiin hieman kyseenalainen tilanne, kun Petri Jolkkonen kaadettiin läpiajossa aika selkeästi sääntöjen vastaisesti, mutta tuomarit eivät tätä omasta mielestään nähneet. Vain hetkeä myöhemmin Matti Ahosola tönäisi hellästi selästä Veikko-pelaajaa ja joutui siten jäähypenkille häpeämään tekemisiään. Kolmas erä alkoi KLC:n osalta tehokkaasti. Erää oli pelattu vain 32 sekuntia, kun KLC:n puolustaja Juha Kuusela katkaisi vastustajan syöttöyrityksen nivusellaan ja tarjoili tämän jälkeen pallon Petri Jolkkoselle, joka iski näyttävällä kääntölaukauksella pallon yläkulmaan ja KLC:n 5-4 johtoon. Minuuttia myöhemmin oli Veikkojen vuoro jäähyillä. KLC:n ylivoima ehti pyöriä näyttävästi jonkin aikaa ja lopulta Mikko Hallikainen iski kovalla lyöntilaukauksellaan pallon hirveän maskin ohi maaliin tilanteeksi 6-4. Veikot tulivat vielä maalin päähän Jani Lyytisen maalilla ajassa 40.09. KLC:n pelaajat kuitenkin kuittasivat tilanteen nopeasti ja 26 sekunnin päästä oli pallo jälleen Veikkojen maalissa. Maalista vastasi jo toistamiseen Mikko Hallikainen. Loppua kohden veikkopakka alkoi murentua ja joukkueen turhautuminen näkyi jäähyjen muodossa. Muodon vuoksi iski KLC vielä ylivoimalla loppunumeroiksi 8-5. Maali tuli kahden pelaajan ylivoimalla näyttävän kuvion päätteeksi, maalintekijänä Sami Antikainen ja syöttäjänä Jouni Päivinen. Outokummun seudun tähdet: *** Jouni Päivinen ** Mikko Hallikainen * Petri Jolkkonen Tehomiehet: Jouni Päivinen 2+1 Mikko Hallikainen 2+0 Petri Jolkkonen 2+0 Markus Mertanen 1+1 Sami Antikainen 1+0 Heikki Rummukainen0+1 Mikko Vartiainen 0+1 Juha Kuusela 0+1 Jari Partanen 0+1 Niko Voutilainen 0+1
Coach Team – KLC 3 - 6 (2-3, 0-2, 1-1) Toisessa pelissä KLC:n vastustajaksi asettui juukalainen Coach Team. Joukkue on ollut paha piikki lihassa koko KLC:n olemassaolon ajan, koska huolimatta useista kohtaamisista ei KLC ollut onnistunut Coach Teamia ennen tätä päivää voittamaan. Viime kaudellahan KLC:n nousukarsintahaaveet pysähtyivät juuri Coach Teamiin, joka vei joukkueiden viimeisen ja KLC:n kannalta ratkaisevan kohtaamisen. KLC aloitti tämänkin ottelun tehokkaasti ja jo ensimmäisessä vaihdossa näytti Jouni Päivinen maalinteon mallia. Vain 26 sekuntia oli pelattu kun Päivinen sai maittavan syötön Sami Antikaiselta ja KLC meni 1-0 johtoon. Johtoasemasta pääsi KLC kuitenkin nauttimaan vain parisen minuuttia, kun KLC-puolustuksen ajatustenjuoksu ei ollut samalla tasolla ja Joni Kortelainen pääsi vapaasti iskemään maalin kulmalta pallon ohi Jani Smolanderin. Uudelleen KLC siirtyi johtoon ajassa 4.49, kun Juha Hirvonen pääsi vapaaseen paikkaan Mikko Hallikaisen syötöstä. Näyttävän esityön teki maaliin myös Niko Voutilainen, joka törmäsi juukalaispuolustajaan vapauttaen Hirvosen maalipaikkaan. Voutilainen oli omasta mielestäänkin ottelussa välillä eksyksissä, kun kartta ja kompassi eivät olleet kentällä mukana. KLC:n pelaajille sattui muutamia pallonmenetyksiä ja muutenkin lattia tuntui pomputtavan palloa normaalia enemmän. Jopa pallovarma Heikki Rummukainen joutui pariin otteeseen miettimään, miksi aivojen ja raajojen yhteistyösopimus oli koetuksella useammin kuin kerran. KLC:n hieman epävarman vaiheen jälkeen päädyttiin lopulta siihen, että joukkueelle tuli pallonmenetys pahassa paikassa ja Joni Kortelainen pääsi iskemään pienestä kulmasta ottelun toisen maalinsa. Erän lopulla nousi Janne Mustonen puolustajan paikaltaan lähemmäs maalia ja oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mustonen iski hirveällä lämärillä kauden komeimman maalinsa ja vei KLC:n 3-2 johtoon ajassa 13.22. KLC sai toisessa erässä pelinsä kulkemaan yhä paremmin, huolimatta siitä että Coach Team puolusti hyvin ja järjesteli vaarallisia maalipaikkoja. Erää oli kulunut vain 1.30 kun nopean vaparikuvion päätteeksi iski Mikko Hallikainen KLC:n jo 4-2 johtoon. Osasyyllisiä maalissa olivat myös pakkiparina pelanneet Heikki Rummukainen sekä Juha Kuusela, jotka järjestelivät maalipaikan. Molemmista joukkueista näki, että pisteet olivat ottelusta haluttuja ja vääntäminen oli sen mukaista. Ajassa 7.29 kokeili juukalaispelaaja tahattoman näköisesti mailallaan Mikko Hallikaisen kallon kestävyyttä ja tilanteesta seurasi KLC:lle viiden minuutin ylivoima sekä Hallikaiselle kipeä pää. Huolimatta hyvästä pyörityksestä ei ylivoiman aikana tolppalaukausta lähemmäksi päästy. Erän lopulla onnistui kuitenkin vielä tasakentällisin KLC:n Petri Jolkkonen, joka kruunasi hyvän päivänsä iskemällä maalin Coach Teamin verkkoon. Kolmannessa erässä riitti juukalaisilla vielä nälkää yrittää tasoihin, mutta KLC: maalissa Jani Smolanderin oli viimeissä erässä mies paikallaan. Vaikka pariin kertaan Smolander onnistui pelottelemaan omia puolustajiaan pomputtelemalla palloa erikoisen näköisesti, ei juukalaiset helposti palloa maaliin saaneet. Ajassa 40.12 tuli kuitenkin KLC:n puolustukselle merkkausvirhe ja Antti Ruokolainen pääsi kaventamaan. Coach Team otti vielä maalivahdin pois ja yritti kuroa KLC:n kahden maalin etumatkaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Smolanderille tuli kyllä varmasti hiki Coach Teamin hurjassa pyörityksessä, mutta lopulta Mikko Vartiainen sai karvattua pallon pois ja pääsi iskemään loppunumeroiksi 6-3 tyhjään maaliin. Vartiaisella oli jo hetki aiemmin ollut vapaa paikka iskeä pallo tyhjään maaliin, mutta ensimmäisellä kerralla se ei vielä onnistunut. Näin kuitenkin KLC:lle hyvällä taistelulla tärkeät pisteet ja Coach Team-kirous rikkoutui. Mainittavan arvoista on myös KLC:n onnistunut viimeistely, joka edellisessä turnauksissa on ollut vaikeaa. Joulutauolle nauttimaan pipareista ja kinkuista lähtee KLC hyvistä asetelmista kolmannelta sijalta. Ykkösenä jatkaa vakuuttavasti pelannut E-KI ja suurimpana ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt SäynSa vie kakkossijan. Outokummun seudun tähdet: *** Mikko Hallikainen ** Janne Mustonen * Jani Smolander Tehomiehet: Mikko Hallikainen 1+1 Mikko Vartiainen 1+1 Jouni Päivinen 1+0 Juha Hirvonen 1+0 Janne Mustonen 1+0 Petri Jolkkonen 1+0 Sami Antikainen 0+1 Heikki Rummukainen 0+1 Jari Partanen 0+1
KLC – LeBa-96 II 4-2 (0-0, 1-0, 3-2)
Juukaan matkustanut KLC:n joukkue kohtasi illan ensimmäisessä pelissään Lehmon Pallon kakkosjoukkueen, jonka kausi ei liiemmin ole ollut vielä ruusuilla tanssimista. KLC:n niskassa olivat pienet ennakkosuosikin paineet, siitäkin huolimatta että lehmolaiset olivat parempia kauden alla pelatussa harjoituspelissä. Edellisessä turnauksessa kärsityt kaksi tappiota olivat palauttaneet KLC:n uneksivan joukkueen takaisin maan pinnalle ja joukkue olikin matkassa nyt uusin asein ja paremmalla asenteella. Ottelun ensimmäinen erä ei tarjonnut liiemmin hurrattavaa kummallekaan joukkueella. Molemmat joukkueet etsivät omaa peliään ja katsojat eivät vielä hienouksista päässeet nauttimaan. KLC oli erässä niskan päällä mutta pallon lentorata ei kertaakaan päättynyt verkon perukoille. LeBa II:n harvemmat tilanteet torjui näyttävästi KLC:n maalissa Antti Åke, joka kipeästä jalastaan huolimatta venyi tilanteissa paikasta toiseen kuin paraskin ihmisjojo.KLC kärsi vieläkin hieman tunnusomaisesta tehottomuudesta, mutta toivoa paremmasta oli nähtävissä. Toinen erä ei ehtinyt edes kunnolla alkaa kun KLC meni vapauttavaan 1-0 johtoon 19 sekunnin pelin jälkeen. KLC:n kippari Jouni Päivinen näytti esimerkkiä häiriköimällä vastustajaa ja karvaten pallon pois, lopulta läpiajon päätteeksi iskien näyttävästi harhauttamalla pallon ohi vastustajan maalivahdin. Maali oli selvästi kaivattu ja sitä seurannut huuto kuului varmasti Juuan liikuntalon kellarikerroksenkin perillä asti. KLC sai tästä selvästi ryhtiä omaan peliinsä ja jopa useat peräkkäiset syötöt menivät perille omien pelaajien lapoihin. Pelin puolivälin kunniaksi gunthermaisen takatukan lisäksi oikeistakin urheiluvammoista kärsivä Niko Tiilikainen jätti pelin kesken nilkkavammaan vedoten ja KLC:n puolustuksessa häärinyt duracell-pupu Juha Hirvonen siirrettiin hyökkääjäksi. Muutos toi selvästi lisää liikettä ns. kakkosketjunkin peliin, jossa lisäksi häärivät hyökkäyspäässä Juho ja Eetu Mutanen. Erä pelattiin loppuun KLC:n otteessa, mutta lisämaaleja ei kumpaankaan suuntaan onnistuttu tekemään. Ennen kolmannen erän alkamisen merkiksi tapahtunutta pillinvihellystä KLC:n Jari ”Jalli” Partanen järjesti lehmolaisen tanssipartnerinsa kanssa ottelun komediakevennyksen. Veljellisesti aloituksessa toisiaan tönineet pelaajat eivät löytäneet yhteistä rytmiä pitemmänkään yrityksen jälkeen ja tuomari joutui salibandyottelulle epätyypillisesti vaihtamaan aloittajia. Kun viimein peli saatiin käyntiin, vain maalin takaa-ajoasemassa olleet lehmolaiset olivat saaneet jostain ylimääräisen vaihteen koneeseensa ja erän alku sujui jossain määrin LeBa II:n hallinnassa. Pyöritys päättyi kuitenkin siihen, kun ykkösketjussa viilettänyt Mikko Vartiainen löysi maalin edestä Jouni Päivisen joka iski KLC:n 2-0 johtoon. Pelikello näytti tällöin 31.59. KLC:n maalissa lähes kaiken näppeihinsä tehokkaasti liimannut Antti Åke joutui ensimmäisen kerran kaivamaan pallon selkänsä takaa ajassa 39.17, kun muuten hyvin pelanneelle KLC-puolustukselle sattui pieni uinahdus ja LeBa:n Henri Lehikoinen pääsi ensimmäisenä kakkospalloon. KLC ei onneksi kavennusmaalista hätkähtänyt, vaan jatkoi omaa peliään ja ajassa 41.50 Jouni Päivinen vei KLC:n 3-1 johtoon iskemällä puhtaan hattutempun. Valitettavasti katsojat eivät kentälle hattuja tämän merkkitapahtuman kunniaksi heitelleet, joten ”Temmi” joutuu hankkimaan myssynsä itse. Maalin pääpiruna toimi KLC:n joukkueen yliaktiivinen nuorukainen Mikko Vartiainen, joka repi ja raastoi pallon vastustajalta omassa puolustuspäässä, vei jokaisen vastustajan pelaajan ainakin kolme kertaa kahville ja löysi mainiolla kääntösyötöllään maalin edessä päivystäneen Jouni Päivisen. Vain 35 sekuntia edellisestä ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Juho Mutanen löysi maalin edestä lättysyötöllään Eetu Mutasen, joka ilmasta iski pallon ohi hyvin pelanneen LeBa:n maalivahti Jari Sivosen. Vaikka sanonta kuuluukin ”lapa maahan, nimi lehteen”, saa myös onnistuneilla pesäpallolyönneilläkin joskus nimensä mainituksi. KLC ei maalin jälkeen ollut hereillä ja LeBa pääsi vielä kaventamaan tilanteeksi 4-2 oudon flipperipallon päätteeksi, vain 12 sekuntia KLC:n edellisestä maalista. LeBa:n maalin iski toistamiseen Henri Lehikoinen. Maaleja ei tämän jälkeen enää nähty ja KLC vei rutiinipelillä elintärkeät pisteet sarjasijoituksia ajatellen. KLC:n kaikki kentälliset pelasivat ottelussa hyvin joukkueena ja täysin uudella asenteella, ottelussa edukseen esiintyneinä kuitenkin mainittakoon komeat kolme maalia iskenyt Jouni Päivinen, nuoruuden innolla tehokkaasti viilettänyt Mikko Vartiainen ja ottelun jälkeen useiden pesäpallojoukkueiden kiikarissa oleva Eetu Mutanen. Outokummun Seudun tähdet: *** Jouni Päivinen ** Mikko Vartiainen * Eetu Mutanen Tehomiehet: Jouni Päivinen 3+0 Mikko Vartiainen 0+2 Eetu Mutanen 1+0 Juho Mutanen 0+1
XXL-Kriisi – KLC 0-3 (0-1, 0-1, 0-1) Illan yhä muuttuessa pimeämmäksi sai KLC vastaansa turnauksen viimeisessä ottelussa nimestään huolimatta ainakin ulkoisesti hyvässä kunnossa olleen XXL-Kriisin. Edellisen kauden sensaatiojoukkueen peli ei vielä kaudella ole lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla eteenpäin ja polvijärveläisten tarkoituksena oli jatkaa XXL-Kriisin alamäkeä. KLC oli sotkenut pakkaansa edellisestä ottelusta kun Petri Jolkkosen palvelut eivät enää toisessa pelissä olleet KLC:n käytettävissä, näin Niko Voutilainen sai mahdollisuuden näyttää hyökkäyspäässä jo lähes vuosia harjoiteltuja kikkojaan. KLC:n pelaajat olivat kahvinsa pelien välillä juonut ja joukkue oli heti erän alussa hereillä. Liekö Kuopion ja Juuan välinen aikaero painanut XXL-kriisin pelaajien jaloissa, koska KLC oli selvästi aktiivisempi ja jaloistaan ketterämpi ottelun ensimmäisessä erässä. Peli oli välillä hieman sekavaa sähläilyä, mutta useaan otteeseen pystyi kuitenkin KLC:n pyörittämään peliä vastujan päädyssä. KLC pääsi ylivoimalle ensimmäisen erän loppupuoliskolla, kun hirveässä vireessä ollutta Heikki Rummukaista ei vastustaja onnistunut pysäyttämään laillisin keinoin. Ylivoimapyöritystä ehti kestää 30 sekuntia, kun hurjalla itseluottamuksella pelannut ja puolustajan paikalla uudestisyntynyt Rummukainen iski pallon XXL-kriisin verkoin perukoilla komealla rannelaukauksellaan, erää oli pelattu tässä vaiheessa 13.28. Taisteluasenteella liikenteessä ollut KLC:n joukkue ei paikoista huolimatta lisämaaleja saanut erässä aikaiseksi. XXL-Kriisillä ei liiemmin vaarallia paikkoja ollut, vaikka KLC:n maalissa Antti Åke pääsikin kertaalleen säikkymään tolppien kilistellessä. Toisen erän alkuun pääsi KLC pyörittämään uudelleen ylivoimaansa, kun hirveän määrän kilometrejä pelissä juossut ja tossut savuten häärinyt Janne Mustonen osoittautui vastustajalle liian vaikeaksi pideltäväksi. Mustoseen oli selvästi ennen peliä tarttunut muitakin KLC:n pelaajia ”vaivannut” mystinen tauti, jonka oireina olivat hirveä taisteluasenne ja kova motivaatio. Ylivoimalla ei tehoja tällä kertaa löytynyt, mutta ajassa 21.28 mailansa teroittanut Juho Mutanen väläytti hirmuista kanttiaan ja iski pallon maalin yläkulmaan. Syöttöpisteen itselleen tilanteessa kirjautti Juha Hirvonen. Peli jatkui KLC:n hallinnassa, mutta pyöritys oli tehotonta. XXL-Kriisin harvat tilanteet torjui Antti Åke KLC:n maalissa muurin lailla, vaikka välillä joutuikin ottamaan mallia esimerkiksi jalkapallomaalivahdin taitojaan puolustuksessa esitelleeltä Juha Kuuselalta. Kolmannen erän alkuun Petteri Sihvosen salibandyanalyytikko-oppipoika Heikki Rummukainen muistutti KLC:n pelaajia pitämään vauhtia yllä, pitämään palloa ja pelaamaan täysillä loppuun asti. Ohjeet menivät loistavasti perille, koska kolmannen erän alkuun XXL-Kriisi olikin niskan päällä. Kun Rummukaisen ohjeita oli pari minuuttia sulateltua ja sitämyöten ymmärretty, KLC otti ohjat käsiinsä ja järjesti maalipaikkoja liukuhihnalta. Varsinkin kentällinen Niko Voutilainen – Jari Partanen – Simo Hyvärinen kunnostautui tyhjien maalipaikkojen tuhlailussa. XXL-Kriisiltä ei tällä kertaa löytynyt tarpeeksi juonikkaita kuvioita ja ajassa 43.02 iski Juha ”Tedy” Kuusela näyttävän purjehtimisensa päätteeksi viimeisen naulan arkkuun, lopputilanteeksi 3-0 KLC:lle. Antti Åke KLC:n maalissa otti erässä kiinni pelkästään namuja ja pelasi näin kunnioitettavan nollapelin. KLC:n riveistä voidaan esiin nostaa hirveällä asenteella paikasta toiseen loikkinut Janne Mustonen, komean ylivoimamaalin iskenyt ja puolustuksessa itse rauhallisuutena häärinyt Heikki Rummukainen sekä kaiken tarvittavan kiinni ottanut KLC:n maalivahti Antti Åke. Outokummun Seudun tähdet: *** Janne Mustonen ** Heikki Rummukainen * Antti Åke Tehomiehet: Heikki Rummukainen 1+1 Juho Mutanen 1+0 Juha Kuusela 1+0 Juha Hirvonen 0+1 Simo Hyvärinen 0+1
KLC – SäynSa 0-1 (0-0, 0-0, 0-1) KLC:n joukkue matkasi lauantaina jatkamaan hyvin alkanutta kauttaan Kuopion turnaukseen. Tarkoituksena oli, kuten joka turnauksessa tänäkin vuonna on ollut, viedä varmat neljä pistettä kotiintuomisina, mutta lopulta reissu osoittautuikin pelkäksi maisemamatkailuksi. Ensimmäisessä ottelussaan KLC:n vastustajaksi asettui harteillaan raskasta ennakkosuosikin viittaa kantava Säyneisen Salpa. Aikaisin aamusta Kuopioon matkansa aloittanut KLC:n joukkue veti ennen ottelua alkulämmittelyt potkupallon muodossa, jossa liukkaan kelin vuoksi nähtiin näyttäviä suorituksia ja varmasti katsojienkin arvostamaa peliä, jos sellaisia olisi ollut. Valitettavasti tähän peliin jäivätkin KLC:n suurimmat tähtihetket lauantaipäivän osalta. KLC:n ja SäynSan kauden ensimmäisestä kohtaamisesta voitiin odottaa tasaista vääntämistä ja sitähän se lopulta oli. Tuomarin viheltäessä pelin alkaneeksi KLC sai nopeasti painettua pallon vastustajan päätyyn ja pienenpientä pyöritystäkin aikaiseksi, mutta peli kääntyi kuitenkin nopeasti päinvastaiseksi ja SäynSa sai järjesteltyä vaarallisemmat tekopaikat. KLC:llä ei erässä loistopaikkoja liiemmin ollut, laukausten jäädessä puuttumaan tai pysähtyessä SäynSa-puolustajien yhden miehen muureihin. Maskin taakse kasvonsa peittänyt, KLC:n maalissa torjunut ”kaunis poika” Antti Åke piti hyppysissään vastustajan maalintekoyritykset ja erässä ei riemunkiljahduksia kuultu kummankaan joukkueen osalta. Toinen erä alkoi KLC:n osalta lupaavasti kun se pääsi jo 7 sekunnin pelin jälkeen pyörittämään ylivoimaa. Ylivoima jäi kuitenkin suurimmaksi osaksi vain pelkäksi pyörittämiseksi kun KLC:n ylivoima vaikutti toimivan ”kaverille kans” –periaatteella – syöttöjä jaeltiin mutta laukaukset unohtuivat. KLC:n erän paras paikka tuli kuitenkin samalla ylivoimalla, kun KLC:n parhaimmistoon kuulunut Markus Mertanen pääsi poikkisyötöstä lataamaan kanuunansa, mutta kuitenkin pallon kimpoillessa kaikkialle muualle paitsi maalin perukoille. Muutamaa minuuttia myöhemmin pääsi KLC ylivoimalle uudestaan ja maalintekoa kävi yrittämässä välillä myös toinenkin ylivoimakentällinen. SäynSan maalivahti Mikko Niemi sai kuitenkin olla maalissaan niin rauhassa, että olisi vaikka ehtinyt viikonlopun Ilta-Sanomat lukea siinä odotellessaan. Erä oli tasaista vääntöä SäynSan päästessä hieman parempiin maalipaikkoihin, KLC:n maalissa Antti Åke kuitenkin nollasi vastustajan yritykset eleettömästi. Molemmat joukkueet puolustivat hyvin ja maaliverkkoja ei erässä päästy vieläkään paisuttelemaan. Kolmas erä ei alkanut KLC:n osalta mairittelevissa merkeissä kun ajassa 36.43 joutui Markus Mertanen kaksiminuuttiselle toistuvan väärän pelitavan vuoksi. Vaikka hieman liiankin iloisilta vaikuttaneet tuomarit olivat Mertasta aikaisemmin jo varoittaneet, jäi jäähy kuitenkin ihmetyttämään KLC-pelaajia. Jäähypenkki ei ehtinyt lämmetä kuin 44 sekuntia kun pallo oli ensimmäistä kertaa KLC-vahti Antti Åken selän takana, SäynSa-kapteeni Jani Lankisen laukoessa pallon komeasti yläkulmaan. KLC joutui takaa-ajoasemaan, siirtyi kahteen kentälliseen ja kovensi karvaustaan. Kovakaan taistelu ei kuitenkaan tuonut palkintoa, kun KLC:n hyökkääjät kärsivät pahasta tehottomuudesta. Ykköskenttä Päivinen – Rummukainen – Antikainen järjesteli pelin vaarallisimmat paikat KLC:n osalta, mutta valitettavasti samanlaiseen hurmokseen ei päästy kuten edellisturnauksessa. KLC:n osalta ottelu oli paikottain pelillisesti siedettävää katsottavaa mutta ilman päteviä laukauksia oli vaikea tehdä maaleja. Näin nihkeän pelin päätökseksi Säynneisen poijjat vei pisteet mukanaan 1-0 tuloksella, kun KLC:lle kotiintuomisena pelistä oli vain kasa mustelmia. Outokummun Seudun tähdet: *** Antti Åke ** Markus Mertanen * Juho Mutanen
Veikot – KLC 9-2 (2-2, 3-0, 4-0) Päivän toisessa ottelussa sai KLC vastaansa vielä hieman tuntemattoman nousijajoukkueen Vuorelan Veikot. Veikot olivat liikenteessä vain 7 kenttäpelaajalla, kun KLC:llä pelaajia riitti jopa kolmeen täyteen kentälliseen. Veikot oli turnauksen ensimmäisessä ottelussa ottanut kyytiä E-KI:ltä peräti 9-2, joten alkuasetelmista olisi voinut päätellä, että strategisesti aina niin valveutunut KLC olisi yrittänyt kovalla juoksupelillä väsyttää vastustajan ja iskeä taululle samanlaiset voittolukemat kuin E-KI, mutta näinhän ei tainnut kuitenkaan käydä. Ensimmäinen erä ottelussa alkoi täysin eri tavalla kuin edellinen SäynSa-peli. Tuli heti selväksi että ottelun avainsanoihin ei kuulunut tiukka puolustaminen vaan enemmänkin vapaahenkinen surffaaminen. Veikot aloittivat ottelun kovalla karvauksella joka hieman yllätti KLC:n, toisinpäinhän se piti mennä. Peliä oli pelattu vain 2.15, kun Jukka Pellinen iski Veikot 1-0 johtoon ohi Jani Smolanderin. KLC pääsi tasoihin pari minuuttia myöhemmin, kun Sami Antikainen pisti lähes gretzkymäisen syötön kulmasta maalin eteen, jonne Jouni Päivinen oli perustanut toimistonsa. KLC:n onneksi Päivisen toimisto oli avoinna ajassa 4.37 ja pallo löysi tiensä Veikkojen maalin kattoon. Veikot pääsivät pian pyörittämään ylivoimaansa, kun KLC:n Niko Tiilikainen otti tuomarin mielestä vastustajaa väärin ottein. Kovin kauaa ei tarvinnut Tiilikaisen jäähypenkillä miettiä tekemisiään, kun Veikot siirtyi Juuso Laitisen maalilla 2-1 johtoo ajassa 6.06. KLC onnistui vielä kerran tekemään comebackin ja tasoittamaan tilanteen, kun Heikki Rummukainen väläytti osaamistaan ja iski pallon ohi omatakeisella tyylillä torjuneen Veikkojen pelaajamaalivahdi Janne Mönkkösen ohitse. Edellisessä KLC-pelissä toimimattomuutensa osoittanut pelikello pysähtyi aikaan 7.14. Niko Voutilainen kävi ajassa 11.25 kokeilemassa kaimansa lämmittämää jäähypenkkiä, mutta Veikot ei maalinteossa enää onnistuneet. Toinen erä alkoi KLC:n ylivoimapelillä, kun Veikkojen järkälemäinen puolustaja Arto Torgoutsa raivasi porukkaa tieltään oikein urakalla ensimmäisen erän lopuilla. Torgoutsa sai kaksi erillistä jäähyä eli 2+2, joten KLC:llä oli edessään peräti neljän minuutin ylivoima. Edellisestä ottelusta tuttu tehottomuus kuitenkin vaivasi edelleen KLC:n pelaajia, kun useampikin pelaaja kävi ylivoimalla koettelemassa onneaan. Veikot puolusti hyvin, KLC pelasi täysin alle tasonsa ja maaleja ei ylivoiman aikana onnistuttu iskemään. Kun KLC oli haluton maalintekoon, ajassa 18.55 vain hieman jäähyn päättymisen jälkeen Veikot rankaisi ja tilanne muuttui 3-2:een. Veikkojen Jukka Pellinen iski ajassa 24.00 ja 24.45 pallon kahdesti ohi Jani Smolanderin, joka itsekin myönsi että päivä ei hänellä paras mahdollinen. KLC:llä oli vielä ylivoima ennen toisen erän loppua, kun pelissä verbaalisesti aktiivinen Veikkojen maalivahti haki tuntumaa KLC-pelaajasta ja sai 2 minuuttia kiinnipitämisestä. Unelias KLC:n joukkue ei kuitenkaan ollut niin hereillä että olisi maaleja saanut aikaiseksi. Kolmannesta erästä ei liiemmin jäänyt sanottavaa. KLC yritti väkisin kaventaa tilannetta ja loi muutamia hyviä paikkoja, mutta Veikkojen nopeat jalat ja taitavat kädet olivat KLC-pelaajia jokaisessa tilanteessa hieman edellä. Ajassa 37.50 tilanne muuttui jo 6-2:een, ottelussa hurjat tehot 3+3 keränneen Juuso Laitisen toimesta. Tässä vaiheessa jo jossain kuului *naps* . Veikot kaunistelivat vielä lukemia omaksi edukseen ja peli päättyi lopulta KLC:n kannalta katastrofaaliseen 9-2 tulokseen. KLC oli peliin huonosti asennoitunut ja pelasi selvästi alle oman tasonsa, seuraavaan turnaukseen jäi siis joukkueelta runsaasti parannettavaa. KLC:n pelaajien ottelunjälkeisistä tunnelmista saa hyvän kuvan, kun kuuntelee Ismo Alangon erästä kuuluisaa laulua jossa pännii pahemman kerran (VKV). Outokummun Seudun tähdet: *** Jouni Päivinen ** Sami Antikainen * Janne Mustonen Tehot: Jouni ”Temmi” Päivinen 1+1 Heikki Rummukainen 1+0 Sami Antikainen 0+1
- Kilometrikaupalla puuta heinää tarjosi Niilo Tiilikainen -
KLC – Apassit 5-5 (2-0, 2-2, 1-3) Illan ensimmäisessä ottelussa sai Polvijärven KLC vastaansa kotijoukkueen Nilsiän Apassit, joka edellisenä vuosina on ollut vaikea peikko KLC:lle päihitettäväksi. Apassit olivat saaneet katsomonsa kohtuullisesti täytettyä, mutta onneksi KLC:n 100-paikkaisen fanibussin kyydissä saapuneet 3-4 kannattajaa olivat suhteessa äänekkäämpiä. Etukäteen ottelusta oli lupa odottaa tasaista vääntöä. KLC oli valmistautunut otteluun huolellisesti ja perehtynyt ennen ottelua Apassien pelityylin, joka normaalipäivänä olisi ollut mallia ”syöttö maalille – pallo tyhjään verkkoon”. Ottelun ensimmäinen erä alkoi KLC:n osalta vahvasti Apassien hieman vielä nukkuessa. Peliä oli pelattu vain 1.34 kun KLC siirtyi pienen painostuksen päätteeksi 1-0 johtoon Petri Jolkkosen survaistessa pallon ensimmäistä kertaa Apassien verkkoon. Vain 23 sekuntia edellisestä, ajassa 1.57, hyvin avatun KLC:n hyökkäyksen päätteeksi Sami Antikainen pääsi siirtämään pallon verkkoon toistamiseen. Maittavan syötön maaliin tarjoili KLC-kapteeni Jouni ”Temmi” Päivinen. KLC pystyi tästä eteenpäin luomaan hyviä paikkoja kaikkien kenttien toimesta, etunenässä epävirallisen ykköskentän Rummukainen – Antikainen – Päivinen tuhriessa useampiakin paikkoja. KLC:n puolustajat onnistuivat pitämään aisoissa Apassien hyökkäyspelin, vaikka mm. Janne Mustonen joutuikin puolustajan paikaltaan pelastamaan pallon aina maaliviivalta asti. Erä pelattiin loppuun taistellen ja vielä hieman panoksia loppueriin säästellen. KLC oli jälleen hereillä erän alussa, kun KLC:n likaisen työn kenttä Mutanen – Mutanen – Tiilikainen sai komean hurlumhei-taktiikkansa ja päättömän juoksentelunsa päätteeksi iskettyä tilanteeksi 3-0 ajassa 16.08. Maalintekijänä oli Eetu Mutanen, entinen OuPa-pelaaja, joka alkukaudesta on osoittautunut oivaksi hankinnaksi KLC:n joukkueenjohdolta. Paria minuuttia myöhemmin, ajassa 18.47, pääsi Apassit kuitenkin kaventamaan ja rikkomaan KLC:n kuparisen. Miljoona vuotta SM-tasollakin aikanaan pelannut Jarmo Perttilä iski pallon ohi KLC:n maalivahti Jani Smolanderin ja tilanne oli 3-1. KLC ei tästä vielä hätkähtänyt, vaan joukkueen ikänestori Jari ”Jalli” Partanen iski johtonumeroiksi 4-1 komealla rystyvedollaan ajassa 20.13. Tästä eteenpäin ei peli enää pysynyt yhtä hyvin KLC:n hallussa, vaan toisen erän lopussa ajassa 29.18 pääsi Apassien Mika Puustinen kaventamaan tilanteeksi ylivoimalla 4-2, KLC:n Niko Voutilaisen kuluttaessa jäähypenkkiä. Toisin kuin kahdessa edellisessä erässä, kolmannen erän alussa KLC näki kauniita unia ja Apassit rankaisi. Riehakkaan kotiyleisön tukemana, ajassa 32.02 Apassien Jarno Puustinen kavensi tilanteeksi 4-3 ja vain 16 sekuntia myöhemmin Apassien toinen elävistä legendoista, Heikki Vienola, tasoitti tilanteeksi 4-4. Molemmissa maaleissa löytyi maalin kulmalta vapaa pelaaja ja Apassit tekivät näin kaksi komeaa koulumaalia. Sama mies, Heikki Vienola siis, iski vielä Apassit johtoon ajassa 36.34, ottamalla syötön komeasti ilmassa kiinni KLC-puolustajan ahdistellessa ja samantien jatkaessa pallon ohi hölmistyneen KLC:n maalivahdin. Tässä vaiheessa KLC päätti, että pisteistä ei vielä näin helpolla luovuta. Pakkaa tiivistettiin kahteen pelaavaan kentälliseen ja Apassien päädyssäkin alkoi jälleen tapahtua. Kova yritys tuotti vihdoin tulosta ajassa 40.26 kun KLC:n Sami Antikainen onnistui ohittamaan Apassien maalivahtin iskien samalla ottelun toisen maalinsa. Kerrankin lapaan osuneen syötön maaliin antoi iki-KLC Heikki Rummukainen. KLC:llä riitti vielä erässä paikkoja lisäosumiin, mutta Apassien puolustus sekä varsinkin maalivahti olivat hyvällä pelipäällä, eivätkä antaneet KLC:n viedä kaikkia pisteitä mukanaan. Vaikka Apasseillakin oli paikkansa, voi kuitenkin puolueellisesti sanoa että KLC olisi ansainnut ottelusta voiton. Lopulta ottelussa päädyttiin tulokseen 5-5, joka ei kaikkia KLC:n edustajia tyydyttänyt, vaikka pistekin vaikeasti voitettavilta Apasseilta on aina hyvä saavutus. KLC:n tehomiehet: Sami Antikainen 2+0 Petri Jolkkonen 1+0 Eetu Mutanen 1+0 Jari Partanen 1+0 Markus Mertanen 0+1 Jouni Päivinen 0+1 Heikki Rummukainen 0+1 Niko Voutilainen 0+1 Starat: Sami Antikainen 3*, Markus Mertanen 2*, Jouni Päivinen 1*
E-KI – KLC 4-4 (2-1, 2-2, 0-1)
Illan toisessa ottelussa KLC sai vastaansa vielä hieman tuntemattoman sarjanousija E-KI:n. KLC:n pelaajilla oli aikaa palautua edellisestä pelistään vain noin tunti, mutta onneksi väliajalla oli tarjolla pelimoraalia kohottavia piristäviä kahvikupposia, täyttäviä eväitä ja nilsiäläistä naiskauneutta. Paikalle illan viimeiseen kohtaamiseen oli saatu peräti neljä katsojaa, jotka muodostivat lähes tuhatpäisen yleisön. Näistä katsojista kolme oli KLC:n vannoutunutta fania, joten ennakkoasetelmista katsoen tämähän oli kuin kotiottelu polvijärveläisille. KLC oli hieman muuttanut pelaavaa kokoonpanoaan edellisestä ottelusta, kun nuori Mikko Vartiainen sai näyttöpaikkansa ensimmäistä kertaa tällä kaudella, raihnaisen Niko Tiilikaisen jäädessä ottelusta sivuun raapustamaan vaihtoautioon omiaan. Pelin alkaessa taisivat E-KI:n räikeänväriset paidat yllättää KLC:n, koska jo heti aloituksen jälkeen pääsi E-KI yllättäen vaaralliseen maalipaikkaan. Peli kääntyi kuitenkin nopeasti toiseen suuntaan ja jo ajassa 1.15 iski Eetu Mutanen pallon nätisti maalin alakulmaan, KLC:n kapteenin Jouni Päivisen tarjoillessa ratkaisevan syötön. Avausmaalin jälkeen peli jatkui aaltoilevana päädystä päätyyn ja KLC:n puolustajatkin saivat huomata E-KI-pelaajien jalkojen käyvän nopeasti ja tehokkaasti. Pelikello pysähtyi aikaan 7.47, kun E-KI:n Jarkko Timoskainen pääsi tasoittamaan tilanteeksi 1-1, KLC:lle jo hieman tyypillisen ja harmittavan pallonmenetyksen jälkeen. Peli jatkui tämän jälkeen tasaisena molempien joukkueiden näyttäessä osaamistaan, mm. KLC:n Juho Mutasen otteista alkoi jo näkyä että kauan kadoksissa ollut kuuluisa kantti alkaisi jo hiljalleen löytyä. Kun ensimmäistä erää oli pelattu jo 12.26, löysi reikäpallo uudelleen tiensä KLC:n maaliin ja tilanne muuttui E-KI:n eduksi 2-1. KLC ja pelaajavalmentaja Heikki Rummukainen herättelivät itseään tässä tilanteessa ottaen aikalisän. KLC pääsi vähäksi aikaa erän lopussa pyörittämään ylivoimaa, mutta se harmittavasti päättyi Mikko Vartiaisen erehtyessä pelattavasta lajista ja käytti päätään pallon puskemiseen. Erä pelattiin sopuisasti loppuun asti painien ja ensimmäinen erä päättyi E-KI:lle 2-1. Toinen erä ei KLC:n osalta alkanut kovin lupaavasti ja maalivahti Jani Smolander joutui useampaan otteeseen tekemään sellaisia venytyksiä, että taisi siinä pituuteenkin kasvaa pari senttiä lisää. Ajassa 19.52 eivät edes Smolanderin lisäsentit riittäneet, kun E-KI-kapteeni Mikko Miettinen vei näyttävästi joukkueensa 3-1 johtoon, aloittamalla kanttinsa KLC:n maalin takaa, siitä keskelle ohi hieman jäljessä olleiden KLC-puolustajien ja nätisti niitaten pallon maalin perukoille. KLC ei vielä tähän mennessä ollut oikein missään vaiheessa saanut omaa peliään toimimaan haluamallaan tavalla, peli meni jonkin verran liiaksi mailasta puristamiseksi. KLC sai kuitenkin väkisin taistelemalla kavennuksen aikaan vain minuutti edellisestä, ajassa 20.51, kun KLC:n salibandyveljekset Juho ja Eetu Mutanen juonivat pallon maalin edestä verkkoon, Juhon tehdessä kauden avausmaalinsa ja Eetun saadessa syöttöpisteen. Iloa ei KLC:n osalta kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, kun jo ajassa 22.21 siirtyi EKI 4-2 johtoon. KLC:n pakka oli hieman tilanteessa sekaisin ja maalin edestä löytyi vapaana ollut EKI:n Sauli Rissanen. Peli jatkui tästä eteenpäin tavallisen painin, kunnon kaksinkamppailujen ja kulmavääntöjen parissa. Varsinkin KLC:n paha poika, Juha ”Tedy” Kuusela, nautti silmiinnähden kuopiolaisten tarjoamasta miehisestä vastuksesta. Ottelun seuraava maali nähtiin, kun KLC:n puolustaja Markus Mertanen väläytti jäätävää katsettaan, säikäytti vastustajan, vei pallon lavasta Juho Mutasen avustuksella ja iski sen samantien E-KI-maaliin heti puolenkentän jälkeen. Pelikello pysähtyi aikaan 28.16. Toisessa erässä vaikutti paikoittain, että KLC olisi ollut hieman pulassa E-KI:n koventuneen karvauksen kanssa, mutta onneksi KLC:n monessa sopassa keitetyt puolustajat pystyivät tilanteeseen sopeutumaan. Toinen huomattava seikka oli, että ainakaan KLC:n osalta ei oma peli tuntunut välillä sujuvan ja tuomarilinjakin tökki. Tästä seurauksena ärräpäitä lenteli ja tuomareillekin taidettin välillä purnailla, mutta KLC:n onneksi otteluun oli saatu huumorintajuiset tuomarit, jotka ymmärsivät ahdistuneita Polvijärven poikia ja eivät käskeneet ketään jäähypenkin puolelle miettimään, että mitä tulikaan sanottua. Kolmannen erän alussa KLC siirtyi kahteen pelaavaan kenttään, osittain sen vuoksi että hyökkääjän paikalla häärinyt Heikki Rummukainen dramaattisesti reväytti joukkueen leveimmäksi todetun ahterinsa – menetys oli suuri. Muutokset kokoonpanossa tuottivat lähes välittömästi tulosta, kun KLC iski 4-4 tasoitusmaalin ajassa 32.31. Tasoitusmaali oli komeaa katsottavaa, kun Sami Antikainen osoitti tulevaisuuden taitoluistelijan ainesta viemällä näyttävällä kolmoislutz / kaksoisaxel –yhdistelmällään E-KI:n pelaajat pihalle tilanteesta ja sitten syöttämällä Jouni Päiviselle lähes tyhjän maalin paikan, josta vuosien harjaannuttamalla maalivainulla ei voinut erehtyä. Yleisömäärä oli jo tässä vaiheessa kasvanut yli kymmeneen, kun paikalle oli saapunut Apassien edustusjoukkueen pelaajia. KLC:n peli alkoi tästä hieman parantua, koska polvijärveläisethän tunnetusti pelaavat parhaiten suurien yleisöjen edessä. KLC selvästi alkoi pitää pakkaansa tiiviimpänä, maalinedustalta ei löytynyt enää tilaa ja turhia harhasyöttöjä ei tullut. Molemmilla joukkueilla oli vielä erässä runsaasti paikkoja, E-KI:n ehkä ollessa jopa välillä hieman niskan päällä. Onneksi KLC:n maalissa Jani Smolanderilla oli näpeissään tarpeeksi liisteriä, että pallot eivät enää maaliin pomppineet. Se mitä Smolander ei saanut näppeihinsä, siivosivat pois hyvin pelanneet KLC:n puolustajat. Paljon huonommaksi ei myöskään toisessa päässä jäänyt E-KI:n maalivahti Juha Nevalainen, joka hänkin piti omaa joukkuettaan paikoitellen pystyssä hyvillä torjunnoillaan. KLC pääsi vielä erän lopussa puoleksi minuutiksi ylivoimalle, kun E-KI-pelaajaan kova taklaus vei Markus Mertasen tiirailemaan tähtiä. KLC ei valitettavasti pystynyt ylivoimaansa hyödyntämään ja ottelussa päädyttiin tasatulokseen 4-4. Ottelu oli ehkä KLC:lle hieman pettymys koska peli ei ollut aivan omalla tasollaan, mutta toisaalta tulos oli hyvä koska molemmilla joukkueilla oli tilanteensa ratkaista ottelu edukseen. Tehomerkinnöille ylsivät: Eetu Mutanen 1+1 Juho Mutanen 1+1 Jouni Päivinen 1+1 Markus Mertanen 1+0 Sami Antikainen 0+1 Starat: Juho Mutanen 3* Eetu Mutanen 2* Jouni Päivinen 1*
-Ylipitkät tekstit raapusti tällä kertaa Niko "nikke" Tiilikainen # 25-
KLC - OuPa 5-2 (1-0, 3-1, 1-1) KLC ja OuPa avasivat kolmosdivari kauden. Tässä hieman jälkitunnelmia ja otteluselostetta. Todellakin, vihdoinkin taas kohdattiin se tuttu ja turvallinen OuPa ja kuten jo etukäteen ounastelin, niin KLC:lle jäi ottelusta 2 sarjapistettä. Ottelussa KLC oli selvästi vastustajaansa parempi pallollisessa pelissä, kun taas OuPa paikkasi pallollisenpelin puutteet kovalla liikkeellä. Valitettavasti pelkkä kova tempo ei tule riittämään, vaan kyllä outokumpulaiset joutuvat vielä harjoittelemaan kovasti, jos mielivät sarjapaikkansa säilyttämään. Ja itse ottelusta. Avaus erä mentiin vielä aika tunnustelevissa merkeissä, kuitenkin hienoisessa KLC:n hallinnassa. KLC punoikin ottelun avausmaalin erän puolessa välissä, kun Sami Antikainen tarjoili Heikki Rummukaiselle, joka iski pallon varmasti OuPan verkkoon ja näin oltiin sarjanavaus maali nähty ja iso gorilla poistui KLC:n harteilta. Toinen erä jatkui tutulla kaavalla KLC vei ja OuPa töytäili. KLC:n hyvän liikkeen myötä OuPa joutui turvautumaan hivenen kyseenalaisiin otteisiin ja KLC:lle tästä hieman ylivoimapeliä. KLC:n yv pyörikin tehokkaasti ja erässä saatiin nähdä kaksi kaunista yv maali by Jouni Päivinen (Rummukainen) ja Sami Antikainen (Mikko Hallikainen). Molemmat joukkueet maalasivat erässä vielä kertaalleen näin viimeiseen erään lukemista 4-1. KLC:n maalintekijänä Eetu Mutanen, Juha Kuuselan syötöstä. Viimeisessä erässä ei juuri pelillisiä hienouksia nähty, vaan KLC:n pelivarmuus riitti selvään voittoon OuPasta. Vaikkakin OuPa kavensi erässä 4-2:een, jonka jälkeen joukkue yritti vielä rimpuilla kovalla vauhdilla peliä tasaisemmaksi. OuPa:n näennäisestä hallinnasta huolimatta se ei pystynyt rakentamaan juurikaan vaarallisia maalipaikkoja KLC:n maalille. Vaan tästä ryntäilystä sisuuntunut Markus Mertanen nappasi pallon Oupalaisilta KLC:n päädyssä ja päätti ratkaista ottelun hienolla yksilösuorituksella: suoraviivainen pallonkuljetus laukaisusektoriin, josta tarkka pommi ylämummoon ja peli oli paketissa 3 minuuttia ennen summerin soittoa. Näin KLC:lle avaus voitto lukemin 5-2. Ottelu ei todellakaan ollut mitään kaunista salibandyä, vaan tätä voi sanoa kyllä sählyksi. Tärkeintä kuitenkin KLC:lle voitto ja kausi avattu.. KLC:n tehomiehet: Heikki Rummukainen 1+1 Sami Antikainen 1+1 Jouni Päivinen 1+0 Eetu Mutanen 1+0 Markus Mertanen 1+0 Juha Kuusela 0+1 Mikko Hallikainen 0+1 Okuseudun STARAT: Mikko Hallikainen 3* Markus Mertanen 2* Heikki Rummukainen 1* KLC - Jauheliha 1-1 (0-0, 0-1, 1,0) Ja voi voi vai oliko se hyvä hyvä. No ehkä hivenen voi voi.. Toinen ottelu todellakin Jauhista vastaan ja se tiedettiinkin, että ottelu tulee olemaan paljon vaikeampi kuin OuPa ottelu. Lopulta ottelusta tulikin erittäin jännittävä taistelu, joka päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen 1-1. Molemmat joukkueet oli selvästi valmistautuneet otteluun hyvin ja peli oli molemmilta avaus erässä jopa siedettävän näköistä ja tasaista vääntöä. Mitä pidemmälle ottelu eteni sitä enemmän kuitenkin KLC alkoi ottaa hallintaa itselleen ja luoda enemmän maalipaikkoja. KLC:läisten kuitenkin pysähtyessä Lihis kakosen puolustukseen tai heidän erinomaisesti pelanneeseen maalivahtiin onnistui Jauheliha tekemään ottelun avausmaalin toisen erän alkupuoliskolla. KLC ei tästä maalista kuitenkaan lannistunut vaan se otti yhä enemmän peliä haltuun ja iski kovalla paineella Jauhiksen päätyyn. Ottelu huipentui kuitenkin vasta kolmannen erän loppuminuuteilla, kun KLC oli siirtynyt kahteen ketjuun ja se löi enemmän ja enemmän painetta Lihamyllyn päätyyn. Puristus tuotti lopulta ansaittua tulosta, kun KLC:lle vihellettiin lähivapari Jauhiksen maalin edestä. KLC otti tässä vaiheessa aikalisän ja hengähti hieman ja sovittiin hyvä vaparikuvio (jota ei käytetty). Vaparissa Heikki Rummukaisen pelisilmä oivalti vapaana olevan Mikko Hallikaisen, joka tasoitti ottelun tarkalla siirrolla ohi Jauhiksen hyvin vartioineen maalivahdin selän taakse. Tässä vaiheessa ottelua oli enää jäljellä vajaat 2 minuuttia. Loppu jäikin sitten vain sinettiä vaille. KLC tuli maalin jälkeen aivan hirveällä ryminällä Jauhelihan päälle, kotiyleisön kannustaessa hurjasti. Viimeiset hetket pallo pyörikin Jauhelihan päädyssä ja vain jauhelihan uhrautuva puolustus ja hyvä maalivahtipeli esti KLC:n voitonjuhlat. Harmi. Näin loppulukemiksi vähämaalinen 1-1. Hyvää oli KLC luotto omiin loppuun asti ja tulihan se tasoitus. Ja aivan mahtava kiitos kotiyleisölle, joka jaksoi kannattaa todella mahtavasti. Kiitos kiitos kiitos!! Pakko sanoa, että se oli jotain ainutlaatuista ja siitä kyllä nautti! Jauhis vei pisteen hyvällä puolustus pelaamisella ja hyvällä maalivahtipelillä! KLC:n maalintekijä ja syöttäjä: Mikko Hallikainen (Heikki Rummukainen). Ja Okuseuden STARAT: Mikko Hallikainen 3* Jouni Päivinen 2* Antti Åke MV 1*
|