|
|
|
|
Syyskatsaus Puolet kaudesta siis takana ja tärkeimmät pelit vasta edessä. Nyt on kuitenkin hyvä aika katsoa ensimmäistä puolikasta ja ihmetellä mitä siellä oikein on tapahtunut. Päällimmäisenä tällä hetkellä mielessä pyörii tietenkin jo kauden ennakossa povailtu sarjan tasaisuus. Savo ja KLC muodostavat kärkikaksikon, Savo pisteen edellä. Ja joukkueilla heti vuoden 2010 ensimmäinen peli vastakkain. Takana vaani sitten se tasaisin rykmentti neljän pisteen päässä KLC:stä. Siellä kuusi joukkuetta 2 pisteen sisällä, ja FBI ja Enokin kärkkyvät hyvin lähellä tätä ryhmää. Kevätkaudella "oikeat" voitot voivat nostaa joukkueen kuin joukkueen kärkikahinoihin. Ja yhtä lailla huomaat pian olevasi tyvipäässä, jos häviät ne väärät pelit. Uskon siihen, että sarja jatkuu yhtä tasaisena ja sijoituksista tullaan käymään kova kilpa. Jopa keskinäisten otteluiden maalieroilla voi lopussa olla suuri merkitys. Maalieroista puheen ollen mieleen tuleekin eräs hyvin kummallinen seikka. Tässä vaiheessa kautta vain Savo ja KLC on tehtyjen ja päästettyjen maalien suhteessa plussalla. PyU tulee kolmosena +/- 0 ja loput joukkueet ovatkin sitten pakkasella. Muita mieleenpainuvia asioita syyspuolikkaalla oli Savon huikea kotivire. Joukkue paukutteli kotipeleissään huikeita lukemia parhaiten kaatui FBI 20-8. Ja tietysti tästä pelistä jäi muutkin mieleen, kun FBI teki ottelusta vastalauseen. Siitä ei kuitenkaan sen enempää täällä vaan annetaan se viisaitten päänvaivaksi. Savosta löytyy tietenkin myös muita puheenaiheita ja yksi tietenkin pistepörssin johtohahmo Arttu Mäkitörmä komeilla 16+21 tehoilla. Jotta ei savolaisilla pissi nouse päähän sanotaan vielä, että joukkueenhan piti olla sarjan yliylivoimaisin porukka. Silti joukkue on kärsinyt kaksi tappiota, joten samaa puuroa sitä sielläkin syödään. Sitten esiin voisi nostaa alkukaudesta rämpineen Pisaban, joka viimevuotiseen tyyliinsä aloitti surkeasti. Joukkue on kuitenkin aloittanut nousun ja on varmasti yksi kuumimmista joukkueista tällä hetkellä. Vahvin ehdokas tällä hetkellä nousemaan kahden joukkoon takaa ajavasta ryhmästä. Muut joukkueet ovat sitten suorittaneet niin kuin ennustelinkin, perushuttua värittömäsi ja ei juuri mainintoja kukaan ansaitse. No no, mutta mikäs joukkue meinasi unohtua. Tietenkin Veikkoryhmä Siilinjärven kesäteatterista. Veikot ovat tuoneet juuri sitä kaivattua väriä sarjaan omalla show meiningillä. On osaamista niin pelihommista, kuin niistä kuuluisista teatteri esityksistä ja puhetta riittää.. Ja tietenkin maalipörssin ykkösnimi Pellinen J. 21 maalilla. Toivotaan että sama show jatkuu, tietenkin pilkesilmäkulmassa.. Paljon vielä olisi asiaa, mutta katsellaan tarkemmin sitten kauden päätyttyä. Loppuun vielä pieni katselmus oman joukkueen esityksiin. KLC:n kausi käynnistyi mitä parhaiten neljällä kovalla voitolla ja peli ilme oli erittäin positiivinen. Tämän jälkeen pieni notkahdus josta ei aivan olla vieläkään toivuttu, vaikkakin kokoajan parempaan suuntaan ollaan menossa. Hyvä oli tietenkin nähdä se vaikka peli ei ollut parasta pystyttiin voittoja ottamaan. Tauko tuli mitä parhaimpaan aikaan, koska KLC:ssä on ollut näitä pelaaja poistumisia. Nyt päästään hyvin treenaamaan näillä miehillä ja, jos joku uusipelaaja joukkueeseen ilmestyy on nyt hyvää aikaa päästä joukkueeseen mukaan. Pelaajistosta esiin ovat nousseet ykkösvitjan herrat Kuningas-Tiilikainen-Hallikainen jotka ottelusta toiseen ovat onnistuneet viemään peliä vastustajan päätyyn ja tehojakin on kolmikolle kivasti kertynyt. Ja on myös nostettava esiin herrat Wolff ja Pappinen, jotka maalinsuulla ovat esittäneet ottelusta toiseen vahvaa osaamista. Herrat ovatkin tämän hetken kuumin maalivahti kaksikko. Nyt treenataan ja haetaan sitä hyvää fiilistä joulusta ja sitten ollaan valmiina, kun SB Savo saapuu 8.1.2010 Polvijärvelle.. Että sellasta. Muistetaan nyt kuitenkin, että sarja todellakin on vasta puolessa välissä ja kaikkea voi vielä tapahtua. Mutta mitä Savon ylivoimaa tuskinpa.. Veikko teatteria: toivotaan.. Enon konttaamista ?ehkäpä tai eeei.. Meneekö Juuassa 200 katsojan raja rikki.. Tuomareiden käsittämättömiä vihellyksiä.. niitä on jo nähty.. KLC:n alamäki: sitähän kaikki odottaa.. VarTa ja Pyhis ai mitkä? E-KI mitataanko lapoja :D Pisaba.. liitääkö loppuun asti EI.. FBI lisää protesteja.. kyllä.. |