15.07.2006 Suomen Valkoinenpaimenkoirayhdistys ry:n  Kiteellä pidetyn   jälkikokeen tulokset ja kuvia.

 

 
 

 

 Tulevasta  jälkikisasta ilmoitettiin paikallislehti Koti-Karjalassa  noin viikkoa ennen kisapäivää. 


Kokeeseen oli ilmoittautunut täydet kymmenen koirakkoa, mutta  yksi koirakko jäi tulematta kisoihin.

Kaksi koirakkoa sai maastosta täydet kuusi keppiä ja kahdella oli mahdollisuus tulokseen. Koulutustunnuksen sai kuitenkin vain yksi avoimen luokan koirakko, toisen epäonnistuttua tottelevaisuudessa. Maasto oli tällä kertaa koirille vaikea, viikkoja kestänyt kuiva jakso ja kisapäivänä vielä kova tuulikin haittasi kovasti, joka sotki koirien työskentelyä jäljellä. Neljä koirakkoa keskeytti maaston jälkeen. Ja tottelevaisuudessa nähtiinkin vain enää viisi koirakkoa.

Valkoisia paimenkoiria nähtiin kokeessa vain yksi , Niirasen Harrin Yara, joka oli kilpailemassa avoimessa luokassa. Tällä kertaa ei tulosta tullut .

Vaikka tuloksia ei juuri tullutkaan , kisahenki säilyi kuitenkin mukavana koko kokeen ajan , kaikilla oli hauskaa ja leppoisa tunnelma heijastui kilpailijoihin sekä järjestäjiin. Tuomari oli kannustava ja huumorintajuinen ja meille kaikille jäi mukava  mieli kokeista.Oli kivaa kuunnella toisten aikaisemmista kisakokemuksista ja opettavaisia tarinoita yhteisen koiraharrastuksen tiimoilta.

  LISÄKSI SUURET KIITOKSET KAIKILLE TEILLE; JOTKA OSALLISTUITTE KISAPÄIVÄNÄ TALKOISIIN

                                                                                                

                                                                              
                                                     
                    Tässä kokeen tulokset

Pajä 1 Suursnautseriuros Black W. Awesome Rebel ohj. Soile Rummukainen     Tottis 58 maasto 153  yht. 211,  ALO 0
Pajä 2  Aussi Patchcoat Pamela  ohj. Wilhelmiina Virolainen                               Tottis 74 maasto 194 yht. 268,   AVO 2.tulos  JK2
Pajä 2  vp Yara of White Gondor ohj. Harri Niiranen                                         Tottis 74 maasto 100 yht. 174,   AVO 0
Pajä 2  spn Kreislauff Fanilla  ohj. Muikku Seppo                                              Tottis 68 maasto 191 yht. 259    AVO 0
Pajä 3  belginarttu Dordilla Forsythia ohj. Mäkelä Erja                                       Tottis 89 maasto 61  yht. 150     VOI 0
Pajä 2  belgiuros   Dubion Boost  ohj. Sinikka Lyyra                                          keskeytti 
Pajä 2  spu Frau Fortuna Jeffro ohj. Jemina Lummeranta                                    keskeytti
Pajö 2  bortsu Frau Fortuna Avalon ohj. Marjaana Lummeranta                         keskeytti
Pajä 3  spu Mertzenheit's Abejack  ohj. Eija Koistinen                                       keskeytti

   

Kisan Onnelliset voittajat Wilhelmiina Virolainen ja Patchcoat Pamela
                                                                                              Maasto 194 ja tottis 74, yht.268 p. 2.tulos ja JK 2,   ONNEA !!

 

          
     
   Harri tuomarin arvosteluissa   

        Harri ja Yara 

.
                                                                                             

             
           
     Tuomarin arvosteluissa Harri, Seppo ja Erja