Maliskan Hurmuri
Vuosi 2009

Tuokokuussa
Vuosi 2008

Hurmuri 7vk
Hurmuri syntyi neljäntenä pentuna
ja yllätys oli melkoinen, kun tulla putkahti
kaksivärinen pentu! Friidun isähän on kaksivärinen,
mutta Herkon suvussa ei ole montaakaan kaksiväristä
koiraa. Minusta sen väritys on tosi kaunis, vaikka minä
en aikaisemmin ole juuri kaksivärisistä välittänyt.
Harmi vaan, että sillä oli lievä nenähalkio ja heti
tiedossa, että sitä ei voi käyttää jalostukseen.
Syntymäpaino oli 310g ja luovutusikäisenä
(7vk) 3170g.
Hurmuri on luonteeltaan sisukas ja
uskaltaa jopa Ritkelle murista ja vähän ärhennellä. Ei
varmasti anna periksi, kun pennut keskenään painivat ja
jos jäi alakynteen, niin huusi kamalasti ja kun toinen
luovutti, meni uudelleen päälle! Toisaalta se on niin
hellyttävä "pusupoika" ja tykkää rauhoittua sylissä.
Touhuaa pihalla omia juttujaan ja tutkii paikkoja
itsenäisesti.
Hurmuri läksi 9.8.
koeajalla ilahduttamaan uutta laumaansa. Katsotaan nyt
rauhassa kuinka Soili, Jouni sekä Minna ja Vesa pärjäävät
pojan kanssa.

Minna ja Hurmuri
Viesti 10.8.
Tänään merkkasin reviirejä. Näin naapurin
ison koiran aidan raosta. Rina näytti minulle ettei sitä
ei tarvitse pelätä. Kerättiin vattuja ja minäkin söin.
Hyviä! Silmä on puhdistettu, ruoka maistunut ja maha
toiminut.
Pusuterveisin "Hurmuri"

Myös uni näyttää maistuvan lelupaljouden keskellä!
-Kasvattaja-
14.8. Kävivät Soili, Minna, Rina ja
Hurmuri.
Käynnin aikana sovimme, että Hurmuri
kuuluu nyt aivan oikeasti heidän laumaansa. Silmä oli
ulkoisesti hyvän näköinen, vaikkakin se on vähän samea.
Rina on ottanut Hurmurin kaverikseen.
Minä pelkäsin "vanhan piian" suhtautumista ympärillä
pyörivään pentuun, mutta näköjään turhaan.
"Sairaskertomus":
Hurmurilla oli
syntyessään pieni nenähalkio. Eläinlääkäri tarkisti sen
9.6.ja oli sitä mieltä, että se paranee lähes
huomaamattomaksi. Nenähalkio on parantunut hyvin, mutta
purenta on yläpurenta.
11.6. illalla huomasin Hurmurin
silmäkulmassa mätää, jota kevyesti puristin pois. Soitin
eläinlääkärille ja sain ajan seuraavalle päivälle
puolenpäivän aikaan. EL avasi silmäluomen ja huuhteli
sen ja saimme antibioottikuurin ja silmätippoja.
Lääkekuuri oli 10 päivää ja silmätippoja piti laittaa
tarvittaessa myös sen jälkeen.
Kun silmätipat loppuivat ja silmä
näytti aristavalta tilasin uuden ajan EL:lle
1.7.
Silloin EL sanoi, että silmään on jäänyt sikiöaikainen
kalvo, joka yleensä repeää itsestään pois, mutta jos
näin ei tapahdu, pitää silmä operoida 7 viikon ikäisenä.
Hän suositteli El Ahoa, koska Joensuussa ei muut
hallitse silmäkirurgiaa.
Odotin 6 vrk (vaikka piti El ohjeen
mukaan odottaa 4 viikkoa) ja soitin 7.7. El Aholle, joka
käski tuomaan pennun jo samana päivänä hänen
vastaanotolle. Tässä vaiheessa silmä näytti tosi
pieneltä ja samealta. Hän totesi; Silmässä ei ollut mitään
sikiöaikaista kalvoa, vaan sen kyynelnesteen tuottaminen
oli lakannut!
Hoito-ohje: Silmää huuhdellaan 2-3 kertaa vrk runsaalla
vedellä ja laitetaan syklosporin tippoja. Välillä silmään on laitettu
keinokyyneltä. Silmä alkoi näyttää heti lääkityksen
alettua paremmalta.
Kontrolli 17.7. ja sama hoito jatkuu.
Jonkun verran silmä edelleen rähmii, mutta ulkoisesti näyttää
aika hyvältä, vaikkakin vähän samealta. Potilasta ei
näytä yhtään haittaavan ja Hurmuri kyllä näkee myös
silmällä!
Kontrolli 24.7.EL. totesi, että silmä
näyttää paremmalta, mutta eihän se sillä näe! Minä
rohkenin olla erimieltä, sillä olen aivan varma että se
näkee jotain sillä! Saimme lääkkeet 4 viikoksi ja sitten
kontrolli.
Kontrolli 29.8. Minna oli käyttänyt poikaa lääkärissä, joka
oli sanonut, että silmä näyttää erittäin hyvältä ja tuottaa
jonkun verran kyynelnestettä! Lääkitystä jatketaan kuukausi
ja sitten taas kontrolli!
Kasvattajan kommentti: "Silmä ei ole enää pitkään aikaan
rähminyt ja poika kyllä näkee sillä! Vähän se on pienempi
kuin toinen ja katse karsastaa varsinkin väsyneenä, mutta
hyvä näin"
Kontrolli 2.10.
Eläinlääkärin mielestä silmä tuottaa "tarvittavan määrän"
kyynelnestettä, joten lääkitys lopetetaan ja katsotaan
kuinka pärjätään ilman tippoja. Myös rokotukset on nyt
kunnossa.

4 kk