Maliskan Hertta

Hertta 7vk
Hertta syntyi meidän
ekana pentuna ja oli niin Ritken näköinen. Jos en olisi
varma, että Ritke on kastroitu, niin epäilisin todella
kuka on isä! Hertalla on kyllä "isä-Herkon korva
rustot", jollaisia en ole kellään muulla beaglella
tavannut.
Hertta painoi
syntyessään 335 g ja kotiinlähtöpaino 7 vk ikäisenä oli
3600g.
Hertasta voin
kasvattajana sanoa, että on kokoa, näköä, ääntä ja
vauhtia! Hertta oli aina joka paikassa ekana ja kun
toiset jo menivät nukkumaan jatkoi Hertta puuhastelua
yksin. Hurmurin kanssa seurasivat minua kun minä
kastelukannulla pihassa kukkia kastelin jne. Oppi myös
oman nimensä ekana.
Hertan uusi perhe asuu
Iiksenniityllä Joensuussa. Perheeseen kuuluu
metsästysharrastava isä Jarkko, äiti Mari ja tyttäret
Oona ja Oosa, sekä kaksi kissaa.
Toivottavasti Hertta
pääsee joskus käymään myös näyttelykehässä ja Jarkon
toivon innostuvan ajokoetoiminnasta.
Oona ja Oosa lupasivat
minulle pitää hyvää huolta Hertasta ja toivottavasti
tytöt pitävät lupauksessa!
Kasvattajan kannalta
hyvä, että yksi pennuista jäi näin lähelle. Ehkäpä
pääsen aivan metsään seuraamaan Hertan ajotaitoja!

Hertta Oonan sylissä ja Oosa kiikkumassa
31.07. Terveiset ja kuvat Karvosen
perheeltä.
Hyvinhän meillä on mennyt.
Hertalla on hyvin mennyt päivätkin,
vaikka on
joutunut yksin olemaan, kun ollaan
töissä oltu. Jarkko on käynyt aina ruokatunnilla
syöttämässä ja pissittämässä. Kissoille on annettu
ensimmäiset ajotkin :)
-Mari-